Kirppistelyä Kaapelitehtaalla

Kävin tänään Sulon kanssa ensimmäistä kertaa Kaapelin kirppiksellä. Olin varautunut ruuhkaan, mutta en ihan siihen, että tapahtumaan saisi jonottaa kaksikymmentä minuuttia! Onneksi jonotus Kaapelitehtaalle tapahtui tuulen suojassa sisäpihalla. Kävimme kirppiksellä vasta yhden jälkeen, joten varmasti kaikista ihanimmat jutut olivat menneet, mutta ehkä se oli hyväkin niin. En halua edes ajatella miten paljon rahaa näihinkin meni, kun saatoin hieman innostua... Nostin käteistä neljäkymppiä, eikä kaikki raha mennyt, mutta en ollut ihan näin suuriin ostoksiin varautunut. Kirppikset ovat heikko kohtani, koska hinnat ovat sopivia ja nautin löytämisestä. Näissä isommissa tapahtumissa törmää myös moniin tuttuihin.

Ensimmäinen tekemäni löytö oli kolme Pauligin retroa kahvipurkkia yhteensä kahdeksalla eurolla. Paikalliskirppiksellä niistä saisi maksaa saman verran kappaleelta ja yli kymppiinkin hinta on jossain kivunnut. Peltipurkkifanina biletin pääni sisällä, kun kuulin hinnan. Näille ei ole vielä mitään paikkaa meillä, mutta meneväthän nämä vaikka seuraavassa kämpässä. Haaveenani olisi saada keittiö parilla avohyllyllä, joille voisi laittaa kaikki jauhoja, siemeniä ja pähkinöitä sisältävät peltipurkit riviin. Isompaan kotiin (johon muutto ei tosin ole suunnitelmissa tänä vuonna) hankin myös Sulolle parit pussilakanat, kun kerran söpöä kuosia tuli vastaan fiksuun hintaan. Sama muumikuosi löytyy meidän vanhempienkin pussilakanoista ja Aapat taas ovat tuttuja Sulon makuupussista.

Minun ei pitänyt haksahtaa vaatteisiin tällä kertaa, vaan teinpä sen silti... Sulolle ostin ihanan keltaisen Metsolan bodyn, pari yöpukua, karhusetin, raitapaidan, pari kestovaipan imua ja söpön Maxomorran kuumailmapallopipon. Itselleni ostin luottomerkki Boobin mustan imetyspaidan. Mustan topin kanssa kamppailin hetken, mutta koska se olisi helppo yhdistellä ei-imetysvaatteisiin, lähti sekin mukaan.

Avauduin joskus aikaisemmin, miten inhoan mustaa väriä vaatteissa ja miten sitä löytyy vaatekaapistani hyvin vähän. Lapsen syntymän jälkeen mustan osuus vaatekaapista on räjähtänyt. Se vaan on helppo väri, koska siitä eivät näy useimmat ruokatahrat, valuvat maitovanat tai vatsamakkarat. Mustan ohella vaatekappiin on päätynyt hämmästyttävän paljon harmaata, beigeä ja muuta maanläheistä ja helposti yhdisteltävää. Muutenkin tyylini on muuttunut mukavuudenhaluisemmaksi. Olen jopa alkanut kasvattaa hiuksissa ollutta sivusiiliä pois, koska sitä piti olla jatkuvasti ajamassa lyhyemmäksi. Korutkin olen karsinut minimiin, koska Sulo rakastaa niiden räpeltämistä. Tulee jotenkin täti olo, kun huomaan sulautuvani massaan ja ympärillä olevat ihmiset kiinnittävät minuun eri tavalla huomiota. Ennen maastokuvioisessa Saksan armeijan takissa, maihareissa ja sivusiilissä saatoin pelotella ulkonäölläni toiset ihmiset pimeällä pois samalta bussipysäkiltä (ihan turhaan pelkäsivät, lookkini oli vain ekologinen, käytännöllinen ja taloudellinen valinta!) ja nyt minua tervehditään vaatekaupoissakin heti, kun saavun sisään. Uutuutena on tullut tuntemattomien harrastama tädittely. Tänä vuonna enää yksikään ei ole erehtynyt puhumaan minusta tyttönä, vaikka olisin ollut ilman lasta liikenteessä. Saanko saada kolmenkympin kriisin kuukautta vaille kaksiykkösenä, kun kaupan kassakin on myynyt alkoholituotteita ilman paperien tarkistusta?