Ensimmäisen vuoden neulekurssi oli koneneulonnan suhteen yhtä kauhua ainakin minulle, mutta yllättävää kyllä, tekniikan vaikeutuessa itse neulominen helpottui. Kurssin harjoitusten tekeminen alkoi huolellisella koneen puhdistamisella, mikä ykkösvuonna oli jäänyt tekemättä, joten langat kulkivat sulavammin, eivätkä koneen neulat enää jumittaneet. Huomion kiinnittyessä monimutkaisempiin neulerakenteisiin myös tietty hermostus jäi pois. Oli niin paljon muutakin mietittävää, kuin se, kulkevatko langat varmasti suorassa langanohjaimissa. Myönnettäköön, että rumia sanoja silti sateli yhdellä jos toisella. Itse kuuluin siihen äänekkäiden työskentelijöiden porukkaan.
Koneneulonnan tehtävänantona oli tehdä viisi suurta tilkkua sekä vähintään kymmenen pienempää. Meidän tuli kokeilla eri tekniikoita, eli kirjoneuletta, jättösilmukkaa, kertosilmukkaa, kangaskudontaa sekä lankapitsiä. Mallit näihin suunniteltiin itse tietokoneella neuleille tarkoitettua Designaknitiä käyttäen. Se oli ohjelmana ihanan palikka (okei, myös raivostuttavan palikka, ainakin ajoittain). Vähän nörttinä on pakko arvostaa hyvin yksinkertaisia ja käytännöllisyyteen panostavia ohjelmia. Ne ovat omalla tavallaan aika liikkiksiä.
Neuletilkuissa ja kurssin muissa tehtävissä inspiraatioksi meille annettiin Itämeri ja pinnanalaiset maailmat. En ottanut tehtävänantoa kirjaimellisesti, vaan neulomistani tilkuista löytyi lopulta kaikkea Ruotsin-laivan kansibaarin discosta meriheinään. Heh. Itämeri tuli siis käsiteltyä monesta näkökulmasta. Suurin innoittaja oli kuitenkin lukion Itämeren ekologian kurssi, josta mainitsin blogissa syksyllä 2011.
Tilkkujen kevyt pingotus luokan seinällä.
Innostuin koneneulonnasta vasta aivan kurssin viimeisinä päivinä viimeisiä tilkkuja tehdessäni. Silloin löysin oikeasti yhteen sopivia lankayhdistelmiä, aloin ymmärtää silmukan tiheyksien päälle ja melkein ymmärsin, miten neulekone toimii. Olen varmaan joku piiloinsinööri, koska minulle jotkut asiat pitää selittää oman äitini mukaan atomitasolla ennen kuin suostun ymmärtämään ne. Näin kävi tälläkin kurssilla, kun en millään meinannut tajuta, miksei kertosilmukkaa voi tehdä enempää kuin neljä kerrosta peräkkäin samalla neulalla. Silloin pyysin opettajaa piirtämään paperille kerto- ja jättösilmukat, ja mitä niissä tapahtuu lankojen ja yksittäisten neulojen tasolla, kun kerroksia tulee lisää. Koen, että soveltaminen ja luova työskentely ovat helpompia, kun ymmärrän tekniikat kunnolla ja syvällisesti, enkä vain noudata sokeana ohjeita, jotka ovat muotoa "ei kahta tällaista silmukkaa vierekkäin, eikä kolmea tuollaista silmukkaa päällekkäin".
Loppukevennyksenä vielä tilkku, jossa käytin pohjana siskoni lapsena tekemää piirrustusta "Sara on vihainen". Lasten piirrustukset ovat ihan hillittömiä! Pitäisi kerätä niitä ja neuloa piirustuksia enemmänkin tekstiileiksi. Tekstiilit antavat piirustuksille oman erilaisen vivahteensa ja tekevät niistä uudella tavalla mielenkiintoisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.