Edellisestä taidenäyttelykäynnistäni oli aivan liian pitkä aika, joten kun kuulin, että Kiasmaan pääsisi yhtenä päivänä opiskelijakortilla ilmaiseksi, en voinut olla lähtemättä sinne. Tein vierailun taaperon kanssa kahdestaan ilta-aikaan, vaikka epäilin sen olevan lähes mahdoton ajatus.
Yllättävää kyllä, Kiasmassa onkin otettu lapset ja muut erityisryhmät kivasti huomioon. Joka paikkaan olisi päässyt esteettömästi vaunuilla, mutta koska halusin päästä lapsen kanssa lähelle teoksia, jätin vaunut aulaan ja nappasin lapsen kantoreppuun. Olin unohtanut, ettei museoissa saa kantaa mitään selässä, joten retuutin sitten 12 kiloa edessä, mutta kyllä sen pari tuntia jaksaa. Ainakin, kun pitää kunnon imetystauot. Niillekin oli oikein kivat puitteet. Sulo valitsi itse imetyspaikaksi toisessa kerroksessa sijainneet sohvat, joiden yläpuolella heiluivat valtavat ilmalla täytetyt kukat. Ei paha valinta ollenkaan.
Meillä on valvottu viime aikoina öisin kiitettävästi kulmahampaiden tulon takia ja olin jo varma, että imetys tulee loppumaan tähän. Ennen Kiasma-iltaa olin varautunut henkisesti siihen, että imettäisin siellä viimeistä kertaa, neutraalissa ympäristössä, ja pyytäisin jota kuta ottamaan meistä valokuvan. Sulon rauhoituttua rinnalle en kuitenkaan enää voinut ajatella, että tämä imetys olisi viimeinen. Hän oli niin rauhallinen ja painoi päänsä minua vasten, haki turvaa, ja siinä sivussa ihaili kukkia. Aina rintaa vaihtaessaan hän osoitteli yläpuolella roikkuvaa teosta sormella ja huuteli "kukka, kukka!".
Kiasman näyttelyistä pidimme eniten Choi Jeong Hwan Happy Togetherista ja Ernesto Neton Boasta. Happy Together taisi olla enemmän minun valintani ja Boa Sulon. Katosta roikkuva muoviesineistä tehty teos oli ehkä Sulon mielestä liiankin jännä, vaikka minä olisin voinut haahuilla sen sisällä pidempäänkin.
Ernesto Neton teoksista tykkäsimme molemmat, erityisesti siitä suuresta Boasta, jonka sisällä kaikki loikoilivat. Sulon suosikkeja olivat soittimet, jotka hän olisi halunnut viedä teoksen ulkopuolellekin. Boan sisällä tapahtui hassuja kohtaamisia muiden ihmisten kanssa. Jos olisin ollut siellä yksin, olisin luultavasti vain maannut lattialla kaikessa rauhassa, mutta ympäriinsä juossut estoton alle kaksvee sai keskustelua aikaan ja jopa haleja tuntemattomilta aikuisilta.
Museokäyntimme oli aika pikainen, sillä kävimme Kiasmassa vasta työpäiväni jälkeen ja Sulo menee noin kahdeksan aikaan nukkumaan. Meillä jäi varmasti monta teosta näkemättä, joten aion ehdottomasti mennä Kiasmaan vielä uudelleen näiden näyttelyiden aikaan. Ehkä me otamme kesällä jonain sadepäivänä mummin ja eskari-ikäisen veljeni mukaan!
Allekirjoitin itse äitiyslakialoitteen Lapsimessuilla, mutta sen voi allekirjoittaa yhtä hyvin myös verkossa tai tulostamalla aloitteen nettisivuilta paperiversion.
Äitiyslaki ei koske vain naisparin toisen odottavan äidin oikeuksia lapseen, vaan nimen omaan lapsen oikeutta vanhempaansa. Nykyinen adoptiojärjestelmä on hidas ja nöyryyttävä. Vaikka itse sain lapsen miehen kanssa ja vieläpä avioliitossa, jouduimme kuulemaan ikävää kommentointia. Milloin lapsen epäiltiin olevan vahinko ja milloin jaksettiin taivastella vanhempien nuorta ikää (Lapsen synnyttyä 20 vuotta. 90-luvullahan tämä olisi ollut aivan normaalia!). Ymmärrän siis oikein hyvin, miksi jokaisella tulisi olla yhtäläiset oikeudet asialliseen kohteluun niin odotusaikana kuin sen jälkeenkin. Jos minä saisin päättää, lapsella voisi olla vaikka kolme tai neljäkin virallista vanhempaa, mikäli hän syntyy apilaperheeseen. Rakastavat ja huolehtivat vanhemmat ovat lapsen etu, sukupuolesta ja määrästä riippumatta.
Viime vuonna humputtelin Lapsimessuilla bloggarilipulla ihan vaan kahdestaan Sulon kanssa. Tänä vuonna kuitenkin minulla oli mahdollisuus nähdä messut myös näytteilleasettajan näkökulmasta, joten hengailin joka päivä pätkän jos toisenkin Kestovaippayhdistyksen kojulla. Messuviikonloppu oli aika rankka, kun yritin tunkea siihen niin perheajan, bloggarina hengaamisen kuin yhdistysaktiivin roolin.
Kamera oli luonnollisesti mukana koko messujen ajan, mutta ei sellaista vanhaa romua halua enää käyttää. Instagram-videoiden lennosta leikkaaminen on niiiiin paljon jännempää! Livekuvaaminen on siitä haastavaa, että tilanteet tulevat ja menevät, ja jos yritätkään saada videolle juuri niitä kivoja hymyjä ja oikeita kuvakulmia, niin ei se kauhean helppoa ole. Yllätyksiä tuli koko ajan.
Tammikuussa sain vaippapostia Tsekistä, kun kestovaippamerkki Petit Lulu (teksti muuten kääntyy nettisivuilla yllättävän hyvin ymmärrettäväksi Google translatella!) otti minuun yhteyttä ja kyseli yhteistyön mahdollisuutta. Kyllähän minulle kelpaa! Vaippatestaus olisi hauska tapa tutustua toisenlaiseen kestokulttuuriin.
Sovimme testaavani yövaipaksi sopivaa turkoosia tähtipeppuaplikaatioilla koristeltua sisävaippaa reippailla imuilla sekä siihen sopivaa norsukuosista PUL-kuorta. Aplikaatiokoristeluita, varsinkin velourisena, ei ole muuten tullut vielä Suomessa kertaakaan vastaan. Jos olen oikeassa, niin tällä hetkellä yksikään kotimainen merkki ei taida myydä tällaisilla yksityiskohdilla varusteltuja vaippoja? Tähdet ovat kyllä ylisöpöt. vaikka normaalisti en tähtikuoseille syty ollenkaan. Mukaan sain myös pari pientä pesulappua/kestopuhdistusliinaa, joita luulin alkuun lisäimuiksi, mutta jotka toimisivat ihan yhtä hyvin vaikka kestotalouspaperina. Minä nakkasin ne kestovaipan imuiksi, sillä niillä saa näppärästi pari lisäkerrosta imua vaippaan kuin vaippaan. En ole koskaan ennen uskaltanut kokeilla pelkällä PUL-kuorella yökestoilua, ja monet kerrat vaippaa pukiessa jänistin ja kiskaisin sen päälle villahousut oman kuoren sijaan. Päiväkäytössä kuori pääsi heti käyttöön esimerkiksi päiväunille.
Yksityiskohtia lukuunottamatta yhdenkoon sisävaipan malli röyhelöineen ja neppareineen oli samantyyppinen kuin täällä pohjoisessa on totuttu näkemään. Minulla tosin meni hetki tajuta, että naarasneppareita on vaipassa edessä pariton määrä. Ihmettelin muutamankin kerran, miksi saan siivekkeet aina vinoon, ennen kuin tajusin, että Sulolla siivekkeiden väliin jää aina yksi naarasneppari vapaaksi. Sisällä vaipassa on nepillä kiinnitettävä pitkä imu ja vaipan mukana tuli myös neppi-imua tuhdimpi lisäimu, jolla vaipasta saadaan yökelpoinen. Neppi-imu tuotti alkuun päänvaivaa, kun mietin, miten taittelisin sen järkevästi etupainotteiseksi, sillä vaipan imu oli kiinnitetty taakse, eikä eteen. Lopullinen ratkaisuni 11-kiloisella taaperolla oli taittaa pitkän imun pää edestä alaspäin ja laittaa paksumpi imu tämän taitoksen sisälle. Toimii.
Vaippaan kuulunutta fleecekuivaliinaa emme käyttäneet kuin kerran, sillä Sulo yllättäen kelpuuttikin märkäpintaisen vaipan! En tiedä oliko syy bambujoustofroteessa vai jossain muussa, mutta tuuletan tyytyväisenä, kun viimein yövaippa voi olla pinnaltaan muutakin kuin coolmaxia tai fleeceä. Koska vaippa on yhdenkoonmalli (7-16 kg), sille tulisi vauvalla pitkä käyttöikä. 7-kiloisella maitokakkakoneella käyttäisinkin fleeceliinaa vaipan puhdistuksen helpottamiseksi, mutta unissaan kieriskelevältä taaperolta ylimääräinen liina löytyy helposti pakaroiden välistä. Pienemmille vauvoille on muuten oma newborn-kokonsa, joka on sekin kuoseiltaan syötävän söpö.
Vaipan kuori oli reippaan kokoinen ja sopii 4-15 kg painavalle lapselle. Käytin itse kuorta heti alusta alkaen korkeusnepit auki yövaipan päällä, sillä yövaippa vie paljon tilaa. Kevyemmän sisävaipan kanssa korkeutta pitäisi ottaa nepparisäädön verran pois. Kuori oli minusta mielenkiintoinen ja erikoinen, sillä se on kantattu kauttaaltaan fleecellä. Suomessa kuorissa on yleensä foe, eli kanttikuminauha, jota itse vierastan pidemmällä vaihtovälillä. Foe on tuttu naisten alushousuista, mutta ainakin minä koen sen hiertävän, jos sitä laitetaan alushousuissa muuallekin kuin vyötärölle, enkä siksi innostu ajatuksesta vauvan tai pienen lapsen vaipassakaan. Fleece taas vaikutti oikein pehmeältä, paksulta ja kuohkealta, joten se ei pääse hiertämään nivusia, vaikka kuoren kiinnittäisi napakamminkin. Fleece ei ime kosteutta, vaikka pissa sen läpäiseekin, joten kuoren kanttaukset pitävät kyllä pissan siellä, missä kuuluukin. Plussana pitää mainita, että fleece on myös näin suunnittelijan silmään hyvännäköinen yksityiskohta. (Tässä kohtaa alkaa huvittaa jo hyvännäköisistä VAIPOISTA puhuminen!)
Vaipat ovat nyt olleet meillä ainakin pari kuukautta aktiivisessa testikäytössä ja voin vain kehua niiden laatua. Kuminauhat ovat napakat, velour suhteellisen pehmeää ilman rummuttamista ja fleece edelleen pehmeää, vaikka se onkin fleecelle ominaiseen tapaan nukkaantunut jonkin verran. Nämä vaipat voi varmasti pakata vielä hyväkuntoisina seuraavaa lasta odottamaan sitten, kun Sulo on oppinut kuivaksi.
+ Yhdenkoonvaipat ovat pitkäikäisiä
+ Järjettömän imukykyinen! Lisäimu on TUHTI.
+ Kiloraja todella korkea! Hoikalla menevät varmaan pidempäänkin!
+ Pehmeät materiaalit, huolellinen ompelujälki
+ Ympäristöystävällinen pakkaus ei sisällä ylimääräistä muovia!
+ Kuoret, sisävaipat ja pesulaput on helppo yhdistellä toisiinsa
+ Kuoreen on mahdollista ostaa myös neppi-imupaketti, jolloin siitä saa SIO-vaipan (snap-in-one, kuin all-in-one)
+ Edulliset hinnat, Euroopan unionin sisältä tilatessa et maksa ylimääräisiä tullauksia tai alveja (Hinnat voi laskea esim. tällä valuuttamuuntimella)
- Kuoressa melko pienet pesutarrat, jotka vaativat asettelua
- Neppi-imu kiinnittyy vain taakse, pojalla etukiinnitteinen on mielestäni näppärämpi
I got a chance to test PetitLulu's cloth diapers. We have struggled to find the perfect diapering solution for night time so I asked them if I could test a night nappy and a nappy cover. PetitLulu's nappies are soft and they are designed very carefully. For example the diaper cover can be fitted with snaps and it had nice and soft fleece details.
The night nappy was surprisingly absorbent! We have now been using the nappy for more than two months and it has become very reliable. It hasn't leaked because it fits perfectly our tall son who is narrow from the hips and because the ruffles around the legs are wide enough. I am very pleased with the nappies and I would recommend them to everyone who is interested in cloth diapers!
Meillä on ollut tekstiilisuunnittelun opinnoissa tähän mennessä kaksi neuleiden kurssia. Ensimmäisessä käsiteltiin käsinneuletta ja koneneulonnan perusteita, ja seuraavassa sukellettiin tekniikassa syvemmälle. Kuviollisten neuleiden kurssi oli nimensä mukaisesti kuviollisia neuleita: kirjoneuletta sekä erilaisia neuletekniikoita, joihin neulekone taipui. Ihan kaikkea emme ehtineet kurssilla käsitellä, vaan nämä opetetut jutut olivat pintaraapaisu siitä, mitä koneneulonnassa on mahdollista tehdä. Esimerkiksi vaatteita emme kaavoittaneet, koska se ei ole varsinaisesti meidän alaamme.
Ensimmäisen vuoden neulekurssi oli koneneulonnan suhteen yhtä kauhua ainakin minulle, mutta yllättävää kyllä, tekniikan vaikeutuessa itse neulominen helpottui. Kurssin harjoitusten tekeminen alkoi huolellisella koneen puhdistamisella, mikä ykkösvuonna oli jäänyt tekemättä, joten langat kulkivat sulavammin, eivätkä koneen neulat enää jumittaneet. Huomion kiinnittyessä monimutkaisempiin neulerakenteisiin myös tietty hermostus jäi pois. Oli niin paljon muutakin mietittävää, kuin se, kulkevatko langat varmasti suorassa langanohjaimissa. Myönnettäköön, että rumia sanoja silti sateli yhdellä jos toisella. Itse kuuluin siihen äänekkäiden työskentelijöiden porukkaan.
Video, jonka Sara Palojärvi (@siskoneule) julkaisi
Koneneulonnan tehtävänantona oli tehdä viisi suurta tilkkua sekä vähintään kymmenen pienempää. Meidän tuli kokeilla eri tekniikoita, eli kirjoneuletta, jättösilmukkaa, kertosilmukkaa, kangaskudontaa sekä lankapitsiä. Mallit näihin suunniteltiin itse tietokoneella neuleille tarkoitettua Designaknitiä käyttäen. Se oli ohjelmana ihanan palikka (okei, myös raivostuttavan palikka, ainakin ajoittain). Vähän nörttinä on pakko arvostaa hyvin yksinkertaisia ja käytännöllisyyteen panostavia ohjelmia. Ne ovat omalla tavallaan aika liikkiksiä.
Neuletilkuissa ja kurssin muissa tehtävissä inspiraatioksi meille annettiin Itämeri ja pinnanalaiset maailmat. En ottanut tehtävänantoa kirjaimellisesti, vaan neulomistani tilkuista löytyi lopulta kaikkea Ruotsin-laivan kansibaarin discosta meriheinään. Heh. Itämeri tuli siis käsiteltyä monesta näkökulmasta. Suurin innoittaja oli kuitenkin lukion Itämeren ekologian kurssi, josta mainitsin blogissa syksyllä 2011.
Tilkkujen kevyt pingotus luokan seinällä.
Lankoina tilkuissani on kaikkea kotoa, Kierrätyskeskuksesta ja koulun kudonnan luokan ilmaislaatikosta, koska halusin välttää kurssin materiaalimaksut. Tilkuissa ei ole haettu lainkaan käytännöllisyyttä, vaan niissä on irroteltu ja unohdettu suosiolla kaikki neuletekniikoiden säännöt. Laskeskelin, että joissain puuvillaisissa kirjoneuleissa oli jopa 70 silmukan pituisia langanjuoksuja, vaikka opettajan mukaan olisi turvallista kokeilla korkeintaan 50 silmukan langanjuoksuja ja nimenomaan villalla. Niistä tilkuista ei voi tehdä mitään käyttökelpoista, mutta ovathan ne aika hauskan näköisiä nurjalta puolelta.
Innostuin koneneulonnasta vasta aivan kurssin viimeisinä päivinä viimeisiä tilkkuja tehdessäni. Silloin löysin oikeasti yhteen sopivia lankayhdistelmiä, aloin ymmärtää silmukan tiheyksien päälle ja melkein ymmärsin, miten neulekone toimii. Olen varmaan joku piiloinsinööri, koska minulle jotkut asiat pitää selittää oman äitini mukaan atomitasolla ennen kuin suostun ymmärtämään ne. Näin kävi tälläkin kurssilla, kun en millään meinannut tajuta, miksei kertosilmukkaa voi tehdä enempää kuin neljä kerrosta peräkkäin samalla neulalla. Silloin pyysin opettajaa piirtämään paperille kerto- ja jättösilmukat, ja mitä niissä tapahtuu lankojen ja yksittäisten neulojen tasolla, kun kerroksia tulee lisää. Koen, että soveltaminen ja luova työskentely ovat helpompia, kun ymmärrän tekniikat kunnolla ja syvällisesti, enkä vain noudata sokeana ohjeita, jotka ovat muotoa "ei kahta tällaista silmukkaa vierekkäin, eikä kolmea tuollaista silmukkaa päällekkäin".
Loppukevennyksenä vielä tilkku, jossa käytin pohjana siskoni lapsena tekemää piirrustusta "Sara on vihainen". Lasten piirrustukset ovat ihan hillittömiä! Pitäisi kerätä niitä ja neuloa piirustuksia enemmänkin tekstiileiksi. Tekstiilit antavat piirustuksille oman erilaisen vivahteensa ja tekevät niistä uudella tavalla mielenkiintoisia.
Kököillä kännykkäkuvilla mennään, mutku en malttanut olla esittelemättä, mitä sain aikaan kutomo Holopaisella kuviollisten neulottujen tekstiilien kurssilla tällä viikolla tiistaina. Luomumerinoa ja alpakkaa. Aika herkkua!
