10/21/2013

Uusi Sunnuntai Kaupunki


Sunnuntaina käväisin luokkakavereiden kanssa Torikorttelien Uusi Sunnuntai Kaupunki -tapahtumassa neulegraffaamassa Katariinankadun ja Sofiankadun välisellä sisäpihalla. Neulegraffititempaukseen osallistui Metropolian ensimmäisen ja kolmannen vuosikurssin opiskelijoita. Meille ekaluokkalaisille oli varattu sunnuntaita varten oma puu, johon saisimme tehdä neulegraffitin. Yhdessä päädyimme viirinauharatkaisuun, jonka tekemisen aloitimme koulussa jo ennen viikonloppua. Sunnuntaina graffitin tekoa jatkettiin yhdessä tapahtuman vierailijoiden kanssa neulepajoissa. Lopputulos oli paljon isompi ja näyttävämpi, kuin olin uskaltanut ajatellakaan. Vierailijoita ja neuleista kiinnostuneita riitti ja pikkuveljenikin kävi äidin kanssa tekemässä pari lumihiutaletta puuta koristamaan.






Neulegraffitin lisäksi olimme tehneet tapahtumaa varten suuren yhteisviltin, jonka alle mahtui lämmittelemään useampi yhtä aikaa, koska ulkona oli melkoisen kylmä. Neulojia viltillä oli muistaakseni 18, joten jos jokainen teki suunnilleen 20 sentin levyisen ja 150 sentin pituisen palasen, saatiin viltille pituutta jopa yli kolme ja puoli metriä. Meistä otettiin yhteiskuva viltin kanssa, mutta omalle kameralleni en sellaista onnistunut saamaan. Löytyisipä netistä joku kuva, että pääsisin linkittämään sen tänne blogiin!








Our class took part in a cultural event called Uusi Sunnuntai Kaupunki and made a huge knit graffiti for the weekend.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti