2/23/2014

Kengännauhoja ja villalankaa



Lupailin esitteleväni syksyn kudonnan kurssin kokeilutilkut, joten tässä ne nyt olisivat lähikuvina ja selitettyinä. Tehtävänantona oli kokeilla erilaisia sidoksia tietokoneisiin yhdistetyillä kangaspuilla erilaisista materiaaleista. Käytimme tietokoneohjattuja puita, koska niillä erilaisten sidosten kokeilu oli nopeampaa, kun vältyimme polkusten sidonnan muuttamiselta. Koneet tekivät sen puolestamme. Loimeksi kaikki saivat vähintään kaksivärisen ohuemman puuvillaloimen. Tämän loimen raidoituksen suunnitteli minun kanssani samoja puita käyttänyt opiskelija.

Tilkkujen tekeminen oli hauskaa, mutta työlästä. Monesti innostuksissaan tuli keksittyä joku aivan mahtava sidos, jota helposti kutoi kymmenenkin senttiä ennen kuin huomasi, etteivät kaikki loimilangat suunnitteluvirheen takia sitoudu työhön. Näiden harjoitusten jälkeen samaa mokaa ei todellakaan tule toistettua... Kudonta oli minulle tilkkujen tekemisen alussa täysin vierasta, mutta pääsin nopeasti hommaan sisälle, kunhan olin ensin väkertänyt ensimmäistä tilkkua melkein puoli metriä. Kuteen oikean tiheyden ja rennomman otteen löytymisen jälkeen kudoin hurjaa vauhtia kymmenen tilkkua, eli vähintään kaksi metriä.

Eniten tykkäsin palttinalla kudostusta kultaista lurexlankaa ja paksua moninkertaisena villalankaa yhdistävästä tilkusta. Siitä olisi saanut upean joulupöytään sopivan kaitaliinan. Eniten päänvaivaa ja vähiten innostusta tuotti ensimmäinen tilkku huonojen värivalintojen takia. Siniseen taittava vaaleanlila ja mustavalkoinen eivät olleet se kaunein yhdistelmä, mutta otin tilkun silti mukaan kurssityöhön.


Kärkipoljettua toimikasta mohairsekoitelangalla, jossa oli mukana kiiltävä säie.


Toimikasta taas poljennalla muunnellen liukuvärjätystä villasekoitelangasta.


Palttinaa lurexlangasta, välissä moninkertaista paksua villalankaa.


Siksak-kuvioita yksisäikeisellä paksulla puuvillalangalla ja helmipoimintaa villasekoitelangalla.


Sama tilkku nurjalta puolelta.


Kuderipsiä merseroidulla puuvillalangalla ja mohairlankaa muistuttavalla liukuvärjätyllä villasekoitteella.


Sidontaa muuttamalla toteutettuja kuvioita pörröisestä villasekoitteesta.


Raesidosta mohairsekoitelangoilla.


Palttinaa hyvin ohuella trikookuteella, kengännauhoilla ja erilaisilla vaatteista leikatuilla nauhoilla. Tämä näyttäisi hauskalta mattona, jos materiaalia olisi riittävästi!


Palttinaa ohuella lurexlangalla ja panamaa kullan värisellä tekokuitulangalla.


Palttinaa punaisella mohairsekoitteella, VHS-nauhalla ja narumaisella puuvillalangalla.

Different materials and weawing.

4 kommenttia:

  1. Kengännauhoja!!! Aivan mahtavaa! Niin ja onnea hurjasti tuoreelle rouvalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muhun teki aikoinaan suuren vaikutuksen, kun sä virkkasit rikkinäisiä nappikuulokkeita. Piti keksiä jotain vähintään yhtä erikoista. :D

      Poista
  2. Minusta nuo kaikki näyttävät hurjan kivoilta. Tosin minun kokemukseni kangaspuista rajoittuu ihan vain poppanaliinoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kannattaa kokeilla kaikkia villejäkin materiaaleja. Siinä saattaa tulla vaikka minkälaisia ahaa-elämyksiä.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.