3/23/2015

Trikoo, pahin viholliseni


Trikoon ompelu on minulle todellista mukavuusalueen ulkopuolelle astumista. Trikoo on ohutta, se venyy, se reikiintyy, alkaa kiertää ja kutistuu, jos sen unohtaa pestä ennen ompelua. Jos soppaan on lisätty vielä resori, olen viimeistään ollut pulassa. Muutamia vauvan housuja olen ommellut suhteellisen hyvällä menestyksellä. Niissä kohdistus ei ole ollut ihan millin päälle ja olen sen vuoksi saanut milloin syöttää ja milloin venyttää ankaralla kädellä saadakseni lopputuloksen pelaamaan.

Vähän aikaa sitten päätin tarttua haasteeseen ja kokeilla rohkeasti trikoon ompelua ihan oikeilla kaavoilla. Valitsin ommeltaviksi helpon hihattoman paidan (SK 6-7/2009) ja t-paidan (SK 4/2008). Kappaleet leikkasin vanhoista t-paidoistani, joista ruskea oli kauttaaltaan nukkainen ja kainaloista nyppyinen, ja valkoisessa oli helmassa näkyvä tahra. Molemmissa t-paidoissa oli hauska juju, jonka halusin siirtää myös Sulon paitoihin. Ruskeassa t-paidassa oli nappilista neppareilla ja valkoisessa näyttävä inkkarihenkinen printti.


Ommellessa en mennyt ihan ohjeiden mukaan, vaan pistin mutkat suoraksi haluamissani kohdissa. Ompelujärjestyskin tuli vanhasta muistista. T-paidassa kanttasin pääntien ja hihansuut laiskasti. Ensin ompelin toisen olkasauman, sitten resorin pääntielle ja sitten vasta toisen olkasauman, jolloin minun ei tarvinnut kiinnittää resoria renkaana pääntielle. Saatoin venyttää resoria sopivasti ja vain katkaista ylimääräiset pois, joten pääntie ei valmiina lörpöttänyt ollenkaan, vaikka kanttaus olikin ensimmäiseni. Hihansuut viimeistelin myös ennen sivusaumojen ompelua.


Paidat olivat todella siistejä saumuroinnin jälkeen, joten pelkäsin pilaavani ne ompelukonevaiheessa. Ja sen todella teinkin... Laiskana valitsin viimeistelyyn siksakin, koska se takuulla joustaa. Lopputulos olisi ollut nätimpi, jos olisin löysännyt paininjalkaa ja tehnyt siksakista tiheämmän. Liian pitkä tikki tekee paidoista venähtäneen näköisiä, mikä ei tosin näissä kuvissa välity. Samalla paitojen viimeistelyn kanssa viimeistelin Sulolle saumuroimani kesäpöksyt (nekin vanhasta sulkakuvioisesta t-paidasta), joista niistäkin tuli aika kammottavat sen saman siksakin takia. Kovin pahasti en kuitenkaan metsään mennyt, kun housut oli jo kämmätty saumurointivaiheessa. Toinen lahkeensuu on oikeinpäin ja toinen nurin, mutta hei mitä pienistä! Ensi kerralla sitten nätimpää jälkeä. Eipähän tarvitse ottaa paineita mustikka- ja ruohotahroista näiden vaatteiden kanssa ensi kesänä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti