10/11/2015

Kesto AW15


Koulun alkamisen jälkeen aikani on kulunut kuin siivillä muunkin kuin opiskelujen ja me&i-myyjän työn vuoksi. Sain nimittäin toisenkin työn ja pääsin taas tekemään rakastamaani toimittajan työtä. Kuten pidempään blogiani lukeneet muistavat, työskentelin 15-vuotiaasta alkaen kolme vuotta Yhteishyvällä ja sen lisäksi tein juttuja silloin tällöin myös muualle. Vauvavuonna ja sitä edeltäneenä ensimmäisenä lukukautena Metropoliassa en kuitenkaan ehtinyt panostamaan työhön painetun median parissa niin paljon kuin olin toivonut.

Kun luin Kestovaippayhdistyksen hakevan uutta päätoimittajaa Kesto-lehteensä, en epäröinyt hetkeäkään. Olin joka tapauksessa suunnitellut tekeväni juttuja syksyn lehteen, joten miksi en hyppäisi samantien vähän isompiin saappaisiin? Aikaa lehden valmiiksi saamiseksi oli hyvin vähän, joten paiskin välillä töitä yötä päivää. Keskiviikkona olikin aihetta juhlaan, sillä lehti tipahti postilaatikkoon. Samalle illalle järjestämäni me&i:n avoimet ovet muuttuivat bileiksi ja kaivoimme skumppapullon esille keskellä viikkoa! Yhdessä päätoimittajan pestin kanssa allekirjoitin sopimuksen yhdistyksen sosiaalisen median vastaavan tehtävästä. Tälläkin viikolla yhdistyksen julkaisemista somekirjoituksista suuri osa oli minun käsialaani. Seuraa yhdistyksen somea Facebookissa, Instagramissa, Twitterissä ja Pinterestissä, niin kuulet lisää esimerkiksi yhdistyksen tapahtumista ja muista ajankohtaisista asioista.


Haluatko lukea pääkirjoituksen kokonaisuudessaan? Kesto-lehden saat omaksesi liittymällä Kestovaippayhdistyksen jäseneksi esimerkiksi yhdistyksen verkkokaupassa. 12 euron jäsenmaksulla saat lehden kaksi kertaa vuodessa postilaatikkoosi ja pääset mukaan alueesi toimintaan. Uudet jäsenet saavat viimeisimmän lehden liittymisensä yhteydessä. Jäsenyys kannattaa, sillä jäsenmaksulla tuet kestoilun ja ekologisen elämäntavan tukemista ja edistämistä Suomessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti