4/27/2016

Lakialoite lapsen oikeuksien puolesta

Äitiyslakialoite kaipaa kipeästi allekirjoituksia!


Allekirjoitin itse äitiyslakialoitteen Lapsimessuilla, mutta sen voi allekirjoittaa yhtä hyvin myös verkossa tai tulostamalla aloitteen nettisivuilta paperiversion.

Äitiyslaki ei koske vain naisparin toisen odottavan äidin oikeuksia lapseen, vaan nimen omaan lapsen oikeutta vanhempaansa. Nykyinen adoptiojärjestelmä on hidas ja nöyryyttävä. Vaikka itse sain lapsen miehen kanssa ja vieläpä avioliitossa, jouduimme kuulemaan ikävää kommentointia. Milloin lapsen epäiltiin olevan vahinko ja milloin jaksettiin taivastella vanhempien nuorta ikää (Lapsen synnyttyä 20 vuotta. 90-luvullahan tämä olisi ollut aivan normaalia!). Ymmärrän siis oikein hyvin, miksi jokaisella tulisi olla yhtäläiset oikeudet asialliseen kohteluun niin odotusaikana kuin sen jälkeenkin. Jos minä saisin päättää, lapsella voisi olla vaikka kolme tai neljäkin virallista vanhempaa, mikäli hän syntyy apilaperheeseen. Rakastavat ja huolehtivat vanhemmat ovat lapsen etu, sukupuolesta ja määrästä riippumatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti