9/28/2016

Näin teet mattoloimen, osa 1: Loimen luominen

Kauan sitten lupaamani sarja loimen valmistamisesta kangaspuihin alkaa viimeinkin. Tässä ohjesarjassa osat ilmestyvät omaan tahtiinsa opintojeni lomassa ja vaikka niissä keskitytäänkin mattoloimen tekoon, voidaan ohjeita soveltaa muihinkin loimiin. Ohjekuvissa esiintyvät iloisesti erilaiset käyttämäni loimet sekä parit erilaiset kangaspuut, joten kysy ihmeessä kommenteissa lisätietoa, mikäli jokin kohta jää epäselväksi!

Ohje ei ole täydellinen, vaan enemmän viitteellinen, joten suosittelen hakemaan projektiin Mallikerran kirjoja, joita voi etsiä esimerkiksi kirjastosta.

Jotta loimi voitaisiin luoda, on ensin ymmärrettävä muutama termi.

Kudottu kangas muodostuu kahdesta lankajärjestelmästä, loimesta ja kuteesta. Loimi on pystysuuntainen ja kude vaakasuuntainen. Kudottava tekstiili valmistetaan yhteen suuntaan, eikä sitä karkeasti sanottuna voida työstää monesta kohdasta samaan aikaan, vrt. esim. dominoneule.

Mattoa kudottaessa loimi on yleensä vahvaa puuvillalankaa, kuten kalalankaa. Loimilankojen tiheys on kaksi lankaa sentillä. Kude voi olla lähes mitä tahansa, eikä sen tarvitse kestää yhtä paljon vetoa kudonnan aikana, kuten kangaspuihin pingotettavan loimen. Ainoana rajoitteena kuteessa on valmiin tekstiilin käyttötarkoitus, eli lattialle laitettavaan mattoon tuskin kannattaa käyttää höttöistä mohairneulelankaa. Yleensä matoissa käytetään kuteena matonkuteita, eli leikattua trikoota, paksua ontelokudetta tai vaikkapa kuteeksi leikattua lakanaa. Tähän paneudutaan myöhemmissä osissa lisää.

Loimen ja kuteen lisäksi tarvitaan tietenkin kangaspuut, sukkula tai useampi ja luomapuut (tai kehys, jossa loimi luodaan). Näitä tuskin kannattaa omistaa, jos kutoo harvakseltaan. Kangaspuita ja muita tarvikkeita voi lainata erilaisista kudontapajoista, kuten työväenopistoista. Ymmärtääkseni näissä saa loimenkin valmiina, jos osallistuu kurssille, mutta mielestäni loimen luominen ja suunnittelu ovat mielenkiintoisia vaiheita, joissa oppii paljon kudonnasta. Loimia voi tilata myös valmiina, googlettamalla löytyy lisätietoa aiheesta.

Loimen suunnittelu

Mattoloimi
- 2 lankaa/cm
- Kudotun työn leveys
- Työn pituus + kutistumisvara + tutkaimet + alkusolmut
- Kalalankaa, tässä Suomen Lanka Oy:n Liina-kalalankaa 15-säikeisenä (saatu blogin kautta), loimi on luotu kahdelta päältä, eli siinä on kaksi sisarusta

Ennen loimen luontia tulee päättää tulevan työn pituus ja lisätä niihin kutistumisvara. Työ tulee kutistumaan noin 5 % leveydestä ja 5-15 % pituudesta. tosin tämä riippuu myös käytetystä sidoksesta ja kutojan käsialasta. Toiset sidokset syövät loimesta pituutta enemmän kuin toiset. Työn pituuteen lisätään tutkaimet ja alkusolmut. Tutkaimilla tarkoitetaan sellaista osaa loimesta, jota ei voida kutoa. Tutkaimiin varataan mattoloimessa 50 cm ja alkusolmuihin vähintään 15 cm. Lisäksi loimessa voidaan huomioida kokeiluvara, esimerkiksi 50 cm, jonka voi käyttää materiaali- ja sidoskokeiluihin.

Itse loin viimeisimpinä mattoloimina 8 metriä mustaa ja 11 metriä valkoista loimea. Kun kerran loimen luontiin, niisintään ja pirtaan pistelyyn ryhtyy, kannattaa samalla vaivalla paukuttaa useampi matto samaan loimeen.



Loimen luomista luomapuilla. Loimen molempiin päihin tehdään tiuhdat, jotka pitävät loimilangat järjestyksessä. Olen laittanut luomapuihin ensin mittalangan, jota seuraan loimea luodessani.

Kun loimi on valmis, se palmikoidaan. Tiuhdat sidotaan ja loimi päästetään luomapuilta vähitellen. Se ikään kuin virkataan käsin suurille ketjusilmukoille. Palmikon loppu sidotaan ns. pohjukkalangalla, jonka kannattaa olla eri värinen kuin muiden merkkilankojen.



Tadaa, loimi on valmis!

A photo posted by Sara Palojärvi (@siskoneule) on

Seuraavissa osissa loimi vedetään tukille, niisitään, pistellään pirtaan ja polkuset sidotaan.

Haluaisitko käyttää kuviani tai videoitani opetustarkoitukseen? Annan siihen mielelläni luvan! Lisätietoja materiaalin käyttämisestä ja julkaisusta voi kysellä sähköpostitse siskoneule@gmail.com.

2 kommenttia:

  1. Opettele vielä luomaan "ristiin", niin tulee tasaisempi:)

    VastaaPoista
  2. Moi!

    Totta, ristiin tai osissa luomalla leveästä loimesta saa tasaisemman. Esimerkkien loimissa ei kuitenkaan juurikaan ollut merkitystä tavalla, jolla ne luotiin. Postauksissa on käytetty kuvia kapeista reilut 20 cm leveistä mallitilkkuloimista ja noin 200 lankaa leveistä mattoloimista.

    - Sara

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.