4/29/2012

Peuroja ja pitsiä



Viikonloppuisin ompeleminen on ihanaa. Itselle ompelin kaavattoman pitsitopin Eurokankaan pitsineuloksesta...


... ja äidille peuramekon Ikean puuvillakankaasta.


Näitähän valmistuu kohta kuin liukuhihnalta. Tämä oli vissiin neljäs tätä mallia?



Kangas oli söpöä. mutta kuvioidensa takia hieman haastava tämän malliseen mekkoon. Kappaleita leikatessa sai kyllä huolella miettiä, miten kuvio saataisiin jatkumaan fiksusti. Etukappale jäi lopulta vähän yksinkertaisemmaksi kuin mekon selkäosa, mutta toimiihan se näinkin. :) Takaa löytyy sitten päärynäpuuta, oravaa ja kaikkea muuta.


Kuten parissa aiemmassakin mekossa, halusin tässäkin mekossa laittaa jonkin pienen yksityiskohdan olkapäälle. Tällä kertaa olkapäällä kurkkii peura. :)

Vaihdoin muuten taas blogin ulkoasua. Alkoi edellinen vain hetken aikaa käytössä ollut tympimään tumman värimaailman vuoksi. Ei tämäkään ole ihan sitä, mitä haluaisin, mutta ainakin tämä on paljon kevyempi ja kivempi katseltava pienemmältä näytöltä. Omalla vajaan 12 tuuman näytöllä vanha otsikkokuva peitti noin puolet näytöstä, mikä ei tehnyt blogin selaamisesta erityisen mukavaa. Kokeillaan nyt, miten tämä uusi kuvaton versio toimisi. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.