2/12/2014

Keittiöjuttuja

Neulon monesti varastoon kaikenlaisia kokeiluita ja lahjaideoita. Yleensä nämä pienet neuleet jäävät esittelemättä blogissa, koska saatan tehdä samaa laatua vain yhden kappaleen ja tuntuisi hassulta blogata ainoastaan yhden patalapun tai tiskirätin kuvaa. Tuossa vuoden vaihteessa kaivelin taas esille viime vuoden toteutuksiani, joista osan piti mennä joululahjoiksi, mutta jotka jäivätkin vielä odottamaan uutta omistajaa.

Aloitetaan keittiöjutuista:


Patalaput syntyivät kirjoneuleella Novitan Hanko-langasta. Nämä voisin pitää itse, mutta koska värit riitelevät sisustuksemme kanssa, taidan odottaa jonkun kaverin tupareita. Olisi sääli, jos patalaput meillä vain hukkuisivat muiden keittiötekstiilien sekaan ja koko idea keittiön väripilkuista katoaisi.


Valkoinen patalappu on suloisen pehmeä ja pumpulinen - ja menee takuuvarmasti sotkuun. Mutta olisihan se aika ihana jossain hempeän sävyisessä sisustuksessa. Oranssi tiskirätti saattaa tulla meille käyttöön (vaikka sekään ei sovi limenvihreää ja turkoosia yhdistelevään sisustukseemme) vauvan syntymän jälkeen, kun keittiöön alkaa ilmestymään enemmän sotkuja ja tarvitsemme lisää pyykkäysvaraa rätteihin.

Molemmat kuvan keittiöjutuista on toteutettu jämälangoista.

Some random things for kitchen.

7 kommenttia:

  1. Kivoja pikkukässiä! Minä virkkasin just Hangosta korin. Tuli aika iso. Virkkasin 2 kerää.
    Onko tarkoitus jatkaa jossain vaiheessa mysteerihuivia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mysteerihuivi jatkuu pian! Ajattelin tänään, että pitäisi taas laittaa uusia vihjeitä blogiin. :)

      Poista
  2. Kauniita patalappuja :)
    Tuleeko mysteerihuiviin vielä jatkoa?
    Innoistuin neulomaan kysestä huivia ja ohjeet vaikkuttavat mukavilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mysteerihuivi jatkuu heti, kun olen saanut tarkistettua uusimmat vihjeet ihan ajatuksen kanssa. :)

      Poista
  3. MITÄ APUA!?! Pieni ihmetys kyllä äsken iski kun "pitkästä aikaa" selasin sun blogia ja esittelit vauvanvaatelöytöjä ja pieni epäilys iski.. Miten multa on päässyt ohi se että odotat vauvaa? IHANAA! Paljon onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Kerroin vauvauutiset tuossa tammikuun alussa tässä postauksessa: http://siskoneule.blogspot.fi/2014/01/vuosi-2013.html Että eipä tuota niin kauheasti ole tullut kuulutettua täällä. Viime aikoina on tullut postattuakin niin vähän, kun raskaus ja opiskelut vie melkein kaiken energian. :D

      Poista
    2. Hih, oon niin onnellinen teidän perheen puolesta! :-)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.