5/15/2016

10-vuotiaat Converseni


Kiitos kenkäni. Olette palvelleet minua loistavasti jo kymmenen vuotta. Se on nykyaikana ihan mahdottoman pitkältä kuulostava aika, kun puhutaan jalkineesta. Hankin ensimmäiset Converseni 12-vuotiaana, siis kuudennella luokalla. Kengissä oli aika reippaasti kasvunvaraa, mutta vakuuttelin koon olevan sopiva. Muistan, miten erikoisella kuosilla varustetut varrelliset vihreät Converset ostettiin isän kanssa kauppakeskus Sellossa silloin palvelleesta kenkien outlet-liikkeestä ja miten iloinen niistä olin. Minulla oli ollut myös toisenlaiset saman merkin Adidaksen kolmiraitatennareiden tyyppiset sukulaistytön vanhat kengät, mutta ne eivät tietenkään olleet yhtä coolit, kuin vuonna 2006 kyläkoulussa muotiin tulleet varsitennarit.

En varonut uusia kenkiäni, ainakaan hirveästi. Riehuin ne jalassa välitunneilla jalkapalloa pölisevällä hiekkakentällä pelaten ja olenpa myöhemmin käynyt teininä ne jalassa jopa festareilla siivoamassa. Vihreä väri antoi paljon anteeksi, mutta aivan kaikkea erikoisemmin kudottu ja kiiltävää lankaa sisältänyt kangas ei kestänyt. Se rispaantui vähitellen. Kovimman kohtalon kokivat kenkien liimaukset päkiän kohdalta. Ne halkesivat ja niihin alkoi kertyä hiekkaa, kiviä, neulasia ja muuta roskaa. Menoa se ei kuitenkaan estänyt, eikä myöskään vienyt uskoa merkkiin. 14-vuotiaana hankinkin jo toiset tennarit samaa mallia, puoli kokoa pienempänä ja valkoisella kankaalla, jossa oli punaisia lintuja. Tennareita ei olisi saanut myydä alennettuun hintaan, sillä ne kuuluivat AIDS:n ja malarian vastaiseen kampanjaan, mutta niin vaan bongasin ne Stockmannin outletista Vantaalta. Siskokin sai samanlaiset, mutta punaisella kankaalla ja valkoisilla kuvioilla.

Käytän molempia kenkiä edelleen, siis 22-vuotiaana! Ne ovat täydellisesti jalkaan muotoutuneet ja vaikka niillä on molemmilla ikää, ovat pohjat edelleen ehjät. Kulumat ovat pahimpia kenkien kankaissa ja liimauksissa, jotka minulla yleensä hajoavatkin sisäpintojen ohella ennen pohjia. Olen mielestäni antikenkäihminen ja inhoan kenkien ostamista. Mieluummin pitäydyn vanhoissa hyväksi havaituissa niin kauan, kuin ne vain kestävät. Merkkien suhteen minusta on ajan saatossa tullut valikoiva. Lähinnä tykkään käyttää Riekerin, Tamariksen, Vikingin ja tietenkin Conversen kenkiä. Kesätennareista ja ballerinoista löytyy yleensä sitä halvinta mahdollista, koska paljaassa jalassa kengät kuluvat jo yhdessä kesässä karseiksi sisältä, ja korkokengissä luotan tyyliini "joko 6 tai yli 10 cm korkoa, eikä merkillä niin väliä".

Tänä keväänä pistin raa'asti vanhoja kenkiä ihan roskiin. Ne oli kulutettu loppuun. Jäljelle jäivät vain tärkeimmät ja hyväkuntoiset. Jotkut huonosti istuvat pääsivät vielä kirppiskassiin. Suuresta kenkäkadosta johtuen tarvitsin kesäksi jotain uutta. Varrelliset Converseni olisivat sopineet muuten, mutta niissä hameet ja shortsit eivät näytä hyvältä silloin, kun pituutta niiden käyttäjällä on huimat 165 senttiä ja lanteilla hieman ylimääräistä. Siitä tulee persjalkainen vaikutelma. Halpistennariballerinoille halusin tällä kertaa sanoa ei, sillä ylimääräisiä euroja minulla ei ollut kenkiin laittaa ja niitä tosiaan saa uusia vuosittain. Kenkäpaniikissa pelasti anoppi, joka kysyi minun kerran eteisessä kenkiä pukiessani, mitä haluaisin syntymäpäivälahjaksi. Kuin automaattisesti vastasin "kengät". Häneltä saaduilla kenkärahoilla ja isäni minulle synttärilahjaksi antamilla Netflix-rahoilla sain kuin sainkin uudet tennarit. Ehkä selviän kesästä ilman tv-sarjoja ja elokuviakin, kun on näin törkeän hyvät kengät, joissa voi lähteä vaikka ulos viihtymään, asussa kuin asussa. Okei, ei ehkä ihan bilemekossa kuitenkaan. Tosin milloin pienen lapsen äiti edes ehtii viihteelle?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti