6/06/2013

Uusia kesäisiä neuleohjeita


Ohje Yhteishyvä.fi-sivustolla

Kesä näkyy nyt Yhteishyvän sivuilla. Isompi ihminen voi neuloa itselleen kirjoneuleisen rantakassin, mutta perheen pienimmälle kannattaa varmaan neuloa vielä villatossut, ettei Suomen kesä pääse yllättämään viileillä illoillaan. Nämä pienet tossukat pääsivät jonkin aikaa sitten postissa ei ehkä vielä niin ajankohtaisen pöllöasun kanssa toiseen kaupunkiin odottamaan erään pienen pojan syntymää. Pienokainen syntyy pian, eikä tuleva kummitäti millään malttaisi odottaa hänen tapaamistaan.


Ohje Yhteishyvä.fi-sivustolla

4 kommenttia:

  1. Juu, saa lainata kuvia. Inkeri-sukat ovat kaikenkokoisina kivat, toki vauvamallit on melko hauskat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu, kiitos! :) Vauvamallisiin Inkereihin en olekaan ennen sinun sukkiasi törmännyt.

      Poista
  2. Samoin, saa lainata Inkerien kuvaa.
    Ja millainen erikoinen yo-lakki. Hieno!

    Joitakin vuosia sitten vertailin poikani kanssa lakkeja. Minun vuosikymmeniä laatikossa ollut oli valkoinen verrattuna hänen uuteen juuri kaupasta ostettuun. Surkuttelin, etten ollut ehtinyt etsiä lakkia aiemmin esille. Hän olisi saanut sen omaksi. Koko olisi ollut väärä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitos! :)

      Minäkin meinasin ensin lainata äitini lakkia. Pidin sitä vähän varalla, jos virkattu ei olisikaan ehtinyt ajoissa valmiiksi. :)

      Poista