7/22/2013

Viiden minuutin muodonmuutos


Ostin kirppikseltä täydelliset korkeavyötäröiset farkut, joissa oli jopa tällaiselle pätkälle sopivan pituiset lahkeet. Ainoa vika, jonka farkuista löysin, oli hassu suoran mallinen lahje, jonka takia lahje näytti levenevän heti pohkeen jälkeen. Kyselin monta kertaa ennen ostopäätöstä kirppiksellä mukana olleelta kaverilta pukeeko leveähkö lahje minua, mutta kuulemma farkut näyttivät ihan hyviltä.


Kotona sovittelin housuja moneen kertaan ja ihmettelin farkkujen kokolappua. Kyllä, tiesin mahtuvani parin vaateketjun lastenkokoihin, mutta silti vyötäröllä oli vähän liikaakin tilaa. Kokolapussa lukeva "fit drain - narrow seat, super slim leg" tuntui riitelevän pahasti farkkujen istuvuuden kanssa. Googletinpa sitten, millä tavalla farkkujen sitten kuuluisi istua, kun kerran minun päälläni ainakaan "super slim leg" ei toteutunut, ja ihmetys oli suuri, kun tajusin kuvahaun tuloksissa olevan vain miesten farkkuja. Olinkin siis ostanut poikien matalavyötäröiset lököttävät porkkanafarkut! Ei ihme, että lantiolla oli niin paljon tilaa.


Googlettelusta viisastuneena näin farkut eri tavalla. Olisihan se tavallaan jännää käyttää miesten farkkuja ja päätinkin kokeilla ensimmäistä kertaa farkkujen lahkeen kaventamista. Kahden nopean sauman ompelun ja ylimääräisten kankaiden pois leikkaamisen jälkeen peilistä näkyikin leveiden pohkeiden sijaan kilometrin pituiset sääret (heh heh). Poikien kolmen euron farkuista taisikin tulla oikein edustuskelpoinen vaatekappale!

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Pari vinkkiä farkkujen kaventajalle:

- Sovita farkut ja arvioi, kuinka pitkältä matkalta lahje kannattaa kaventaa. Merkkaa paikka nuppineulalla. Arvioi samalla montako senttiä haluat lahkeensuusta pois. Muista, että lahkeensuun tulee olla niin leveä, että saat myös kantapään sen läpi!
- Jos farkkuja ei ole vielä aiemmin pesty, tai et ole varma onko ensimmäinen pesu tehty, käytä farkut pyykkikoneessa ennen kavennusta. Puuvillakangas voi kutistua pesussa ja olisi ikävää, jos juuri kavennettu lahje kaventuisi ensimmäisessä pesussa entisestään.
- Käännä farkut nurin ja merkkaa uudelleen kavennuksen paikka. Ota leveyttä tasaisesti pois sekä etu- että takakappaleista, jotta kangas ei ala kiertämään. Parhaimman lopputuloksen saavutat kaventamalla sekä lahkeen ulko- että sisäsyrjästä.
- Ompele uuden sauman paikka suoralla ompeleella.
- Jätä farkut nurinpäin ja pue ne päällesi. Näin saat sovitettua lahkeen ilman, että ylimääräinen pois leikattava kangas on lahkeen sisällä hankaloittamassa sovitusta.
- Jos lahkeen leveys on sopiva, leikkaa ylimääräinen kangas pois. Jätä leveästi saumanvaroja. Jos taas lahje ei miellytä, ratko äsken ompelemasi sauma pois ja ompele se uudelleen parempaan kohtaan.
- Huolittele saumanvarat leveällä siksak-ompeleella.

Käytin itse farkkujen kavennuksessa ihan tavallista keskipaksuille puuvillakankaille sopivaa neulaa ja lankaa. Paksuimmat kohdat, esim. lahkeensuut, ompelin varovasti ja tarvittaessa pyörittelin muutaman piston käsipyörällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.