7/23/2013

Junia, eläimiä ja kirjaimia


Keväällä ostetut verhokankaat päätyivät viimeinkin pikkuveljen huoneeseen verhoiksi ja isoiksi tyynyiksi. Olinkin ehtinyt lupailla äidille moneen otteeseen ompelevani verhot, mutta aina se vain jäi. Alunperin minun piti tehdä verhot pienenä lämmittelynä ennen ylioppilasmekkoa, mutta kaikessa kiireessä unohdin suunnitelmani täysin.


Viimeksi meillä käydessään äiti muistutti minua taas verhoista ja lopulta päädyinkin ompelukoneen ääreen, kun pikkuvelikin tuntui viihtyvän legojen parissa hyvin, eikä äidillä ollut kiirettä mihinkään. Kyllä kannatti! Äiti oli joskus kerinnyt uhata, että pikkuveli kasvaa pian niin isoksi, ettei enää halua käyttää tällaisia pikkulasten verhoja. Oli kuitenkin kiva huomata, miten pikkuveli riemastui, kun näytimme minkälaiset verhot olen hänelle ompelemassa. Autoja, junia, elämiä, kirjaimia ja värinä vieläpä ehdoton lemppari vihreä! Verhojen mitatkin olivat tiedossa etukäteen, joten minun piti vain repiä kankaista sopivan kokoiset palat ja ommella jämäpaloista pari tyynyä. Tyynyjen täyttämisen jätin äidin hommaksi, koska minulla ei ollut tarpeeksi vanua sillä hetkellä varastossa. Koska käyn maalla aika harvoin, pyysin äidiltä lupaa lainata hänen kännykkäkuviaan tänne blogiin. En varmana olisi muistanut ottaa tästä työstä kuvaa seuraavan kerran, kun olisin taas käynyt äidin luona. Minäkö muka hajamielinen, eeen todellakaan!

New drapes for my little brother. He loves green, animals, letters and trains.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti