11/15/2013

Materiaalikontrasteja ja värikarttoja

Ensimmäinen kudonnan kurssimme loppui muutamia viikkoja sitten. Nyt neulonnan kurssilla, joka sisältää itsenäisen työskentelyn päiviä, minulla oli kerrankin aikaa kaivaa keskellä päivää kamera esille ja otin kuvia muutamista kudonnan kurssin tehtävistä.

Kurssin alussa saimme kokeilla materiaalikontrastien tekemistä. Tehtävänantona oli, että pujoteltavasta työstä pitäisi karsia muut kuin vaaditut kontrastit minimiin. Tässä muutamia pujottelujani. Palttinaa muistuttavat pujottelut olisivat tietysti olleet helppoja ja nopeita, mutta halusin tehdä tämän vaikemman kautta. Homma lähti melkein lapasesta, kun yritin keksiä millä kaikilla mielenkiintoisilla tavoilla langat saataisiin pysymään pahvinpalan ympärillä...


Vasemmalta ylhäältä alkaen: kerrattu-kertaamaton, matta-kiiltävä, harmaa-värillinen, musta-värillinen, valkoinen-värillinen


Vas. ylh: paksu-ohut, lähisävyt, pörröinen-sileä, luonnollinen-synteettinen, vastavärit

Ensin ajattelin käyttäväni pahvinpalat esimerkiksi joulukortteina, mutta kun sommittelin ne näihin kahteen ryhmään, keksin, että voisinkin tehdä niistä taulut makuuhuoneeseen ja keittiöön. Tauluista siis lisää, kunhan ensin löydän niihin sopivat kehykset.

Pujottelutöiden lisäksi teimme muutamia värikarttoja, joihin kaikkiin meidän piti upottaa inhokkivärimme. Minun on sellainen petrooliin vivahtava sininen, mitä löytyy mm. toimistomapeista. En ole värien suhteen nirso, mutta pukeutuessa vältän selvästi sinistä muualla kuin farkuissa.




Näistä värikartoista valittiin yksi, jonka pohjalta piti tehdä matto. Valitsin alimman kuvan meduusa-aiheisen. Meduusat innoittavat minua muutenkin maton kuvioinnin suunnittelussa. Kudonnan kurssin huipentuman pääsen esittelemään heti, kun saan mattoni takaisin arvioinnin jälkeen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti