1/08/2014

Vuosi 2013

Viime vuonna...


muutin yhteen poikaystäväni kanssa.


otin kämppiksiksi kaksi marsua, Mielikin (kuvassa) ja Päivikin, Tarmo-hamsterin lisäksi.


sain ylioppilaslakin.



vietin ehkä viimeistä ponivuottani ja ratsastin kesällä minulle tärkeällä Cid-ponilla, jonka olen tuntenut lapsuudesta asti.


 pääsin Metropoliaan opiskelemaan muotoilua.


löysin itsestäni uusia puolia kudonnan kurssilla.


tapasin paljon mahtavia ihmisiä ja sain monia uusia kavereita.


tein Yhteishyvälle viimeiset neuleeni ja aloitin freelancerin työt uusien yhteistyökumppanien kanssa.


... ja huijasin teitä sanomalla joulukuussa, että olen ollut marraskuusta asti sairaana. Enhän minä oikeasti sairaana ollut! Totuus oli, että aloin odottaa esikoistamme lokakuussa ja kärsin kovasta pahoinvoinnista. Nyt olo on kuitenkin helpottanut ja pääsen nauttimaan raskaudesta täysillä. Varsinkin, kun tästä uskaltaa jo kertoa kaikille, kun tänään tuli ultran mukaan täyteen rv 13+1!



Viime vuosi siis oli parilla sanalla kuvailtuna uskomattoman mahtava! Näissä tunnelmissa on hyvä aloittaa uusi vuosi.

Aivan ihanaa vuotta 2014 teille kaikille!

18 kommenttia:

  1. Oikein PALJON onnea uudelle tulokkaalle ja uudelle vuodelle <3 Kohta neulotaan urakalla junasukkia ja vauvapeittoja <3

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea uudelle tulokkaalle ja uudelle vuodelle <3 kohta neulotaan urakalla junasukkia ja vauvapeittoja <3

    Ps. Sekoilin jotain kommentin kanssa aiemmin, väärällä tilillä ja ihan väärä juttu, kun safari ei tykännyt toimia :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Vai käyköhän tässä niin, että suutarin lapsella ei ole kenkiä? No ei vaan on mulla jo pari neuletta valmiina odottamassa viimeistelyä. :D

      Poista
  3. Voi vitsi, onnea ihan älyttömästi! :)

    VastaaPoista
  4. Oho, onnea kovasti! :) Sitten vaan vauvaneuleita tekemään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saas nähdä minkälainen kasa niitä neuleita syntyykään tässä muutaman kuukauden aikana. :)

      Poista
  5. Onnea ja iloa uuteen elämänvaiheeseen!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tämä on ihan uskomattoman ihmeellistä ja ihanaa!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Ja ite tehtyjä tilkkutäkkejä, kestovaippoja, leluja, lastenhuoneen sisustustekstiilejä (sitten kun ehkä vaihdetaan isompaan kämppään)... <3

      Poista
  7. Ihanaista Uutta Vuotta 2014 sinulla ja ihanahan siitä tuleekin, kun saat oman pienokaisen syliisi! Hurjasti onnea ja hyvää vointia sinulle vauvanodotukseen!
    - Susanna maalta -

    VastaaPoista
  8. Miten mulla on mennyt sun vauvauutinen ihan ohi! Mahtava uutinen! Isosti onnea! <3

    VastaaPoista
  9. Onneksi olkoon vauvan odotuksesta ja odotukseen!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.