So Long, and Thanks for All the Knits

Mikä siitä mutsista nyt tulikaan?

Toukokuun loppupuolella juhlittiin isosti, sillä valmistuin muotoilijaksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta! Todistukset jaettiin 25.5. perjantaina iltapäivällä Arabianrannassa ja varsinaiset juhlat järjestin kotonamme lauantaina. Vieraita oli paljon ja kaikilla näytti olevan hauskaa.

Opintojen neljäs vuosi meni ohi nopeasti. Sen aikana valmistauduttiin työelämään, tehtiin opinnäytetyötä ja minun tapauksessani suoritettiin ykkösvuodelle tarkoitettuja kursseja, sillä perheen perustamisen takia pitämäni välivuoden aikana opetussuunnitelmassa tapahtuneet muutokset aiheuttivat jännittäviä järjestelyitä henkilökohtaiseen opsiini. Jännitin viime hetkeen asti, saanko ruotsin kurssin arvosanan ajoissa vai venyykö valmistuminen kesäkuulle.

Olen käyttänyt koulussa viimeisen vuoden aikana usein vertauskuvaa ympyrä sulkeutuu. Se summaa erinomaisesti vuoden tapahtumat ja valmistumisen fiilikset. Matka valmiiksi muotoilijaksi ei ole ollut lyhyt, vaan siihen on kulunut liki kymmenen vuotta. Aloitin unelmieni tavoittelun 14-vuotiaana neuleista innostuneena käsityöharrastajana ja nyt vuosikymmenen myöhemmin olen valmis muotoilija, joka on jälleen palannut neulesuunnittelun ja ohjeistamisen pariin. Minulla on kotoisa olo.

En voisi olla enempää kiitollinen siitä kaikesta, mitä olen näiden kymmenen vuoden aikana saanut: töitä omalta tuntuvalta alalta, ilmaisen koulutuksen, uusia ystäviä ja yhteistyökumppaneita, ohjausta, palautetta sekä mahdollisuuden yrittää ja oppia jatkuvasti uutta. Tämän blogin oli alkuun tarkoitus olla paikka omille käsitöilleni, mutta lopulta se muuttuikin päiväkirjaksi kasvustani teinistä aikuiseksi ja harrastajasta ammattilaiseksi. Olen saanut sen avulla enemmän kuin ikinä uskalsin unelmoida.

Blogi on ollut minulle rakas ja tärkeä. Haluan säilyttää siinä riemun käsillä tekemisestä ja uuden oppimisesta. Pohdin neljäntenä opiskeluvuotena useaan otteeseen, miten tulisin opintojen päätyttyä yhdistämään työelämän, vähentyneen omien käsityöprojektien tekemisen ja bloggaamisen, sillä jo koulussa ollessa se tuntui haastavalta. Lopulta tajusin, että blogini ei tarvitse muuttua. Se voi jatkaa omaa elämäänsä, vaikka uusia postauksia ei enää ilmestyisi. Täällä käy tilastojen mukaan hurjan paljon ihmisiä inspiroitumassa ja etsimässä neuleohjeita. Blogilla näyttäisi olevan oma paikkansa ja lukijakuntansa, tuli uutta sisältöä tai ei. Toivon, että se on inspiroinut muita käsityöharrastajia, alan opiskelijoita, alasta haaveilevia ja jo unelmiaan toteuttavia ammattilaisia, ja että siitä on muille iloa jatkossakin.

Kiitos teille kaikille lukijoille ja bloggaajakollegoille näistä vuosista! Olette rakkaita ja haluan kuulla teistä vielä. Sovitaanko, että jos törmäät minuun kaupungilla, tulet moikkaamaan?

Minua saa moikkailla ja seurata myös Instagramissa, jossa tilini @siskoneule on aktiivinen. Postailen sinne silloin tällöin kuvia käsitöistä, uudesta harrastuksestani kansallispuvuista ja ihan vain arjen kuulumisia. Uusia jänniä projektejakin on työn alla. Niistä kerron sitten, kun on sen aika.

"Valmistumisilmoituksesi opiskelijanumerolla 1302310 on hyväksytty."

Opinnäytetyö on palautettu jo huhtikuussa ja viimeisen kurssin sain kasaan viime viikolla. Se on nyt virallista: Sisko valmistuu!

Tekstiilisuunnittelun työharjoittelut I & II

Ensimmäisiä kangaskokeiluja Pitsi-kuosilla, materiaalina 100% puuvilla

Tekstiilisuunnittelun opintoihini Metropoliassa kuuluu kaksi 10 viikon työharjoittelua, jotka voi suorittaa itse valitsemissaan paikoissa. Tein ensimmäisen työharjoitteluni espoolaisessa kutomossa Kultavillassa keväällä 2016. Olin tutustunut yritykseen kudottujen kuviollisten kankaiden kurssilla, johon kuului myös teollisen kankaan suunnittelua ja valmistamista. Kurssilla suunnittelemani kankaan esittelin tässä ja tässä postauksessa.

Harjoitteluuni kuului kaikkea mahdollista kutomon toimintaan liittyvää koneiden käytöstä kankaiden suunnitteluun. Työharjoittelun suurin saavutus oli kantoliinakuosi Pitsin suunnittelu kotimaiselle kantoliinoja ja -reppuja valmistavalle Liinalapselle, jonka ompelimossa pääsin myös vierailemaan harjoitteluni aikana. Vanamo Pitsi -kantoliina ja siitä valmistetut muut kantamisen tuotteet ovat olleet Liinalapsen valikoimassa joulukuusta 2016. Liinalapsen tuotteita voi ostaa esimerkiksi Liinalapsen verkkokaupasta ja Ipanaisen myymälästä.

Ensimmäinen työharjoitteluni oli hauska "ympyrä sulkeutuu" -tilanne: aloitin sekä työharjoitteluni Kultavillalla että uuden työni Ipanaisella samana päivänä. En ole tästä blogin puolella varmaan maininnutkaan, mutta olen siis opintojen ohella työskennellyt Ipanaisen myymälässä noin puolentoista vuoden ajan myyjänä ja kantovälineohjaajana.

Vanamo Pitsi Ajna, kudottu kantoliina koko 7, sidontana kietaisurististä sovellettu kaksosten kanto

Vanamo Pitsi Ajna, kudottu kantoliina koko 3, sidontana perusreppu ja kyydissä kolmevuotiaas

Toinen työharjoitteluni oli mahdollista tehdä myös muusta aiheesta kuin tekstiilisuunnittelusta. Olen kiinnostunut markkinoinnista ja viestinnästä, joten toisen harjoitteluni teemaksi muodostui markkinointi ja harjoittelupaikaksi Ipanainen, jossa olisin muutenkin tänä vuonna kesätyöni tehnyt. Kätevää!

Harjoitteluni olivat hyvin erilaiset, mutta molemmat erittäin hyödyllisiä. Ensimmäisessä harjoittelussa pääsin oppimaan enemmän tekstiiliteollisuudesta ja tuotesuunnittelusta, kun taas toinen painottui myyntiin ja yritystoimintaan, joten sisällöt tukivat ja täydensivät toisiaan. Voin lämpimästi suositella molempia harjoittelupaikkoja muille kulttuurialan opiskelijoille!

Täällä ollaan! Tulkaa tekin! Ilma on hyvä ja meillä on hyviä tapahtumatarjouksia 😎 #skiditfestarit #skiditfestarit2017 #ipanainen

A post shared by Ipanainen (@ipanainen.fi) on Jul 29, 2017 at 12:15am PDT

Tekstiilisuunnittelijan tietokoneella

Marraskuussa muutaman vuoden vanha Lenovoni käynnistyi viimeisen kerran tasan siksi aikaa, että sain siitä tiedostot ulkoiselle kovalevylle talteen. Sitten se pimeni, sillä tuuletin oli lakannut toimimasta. Sitä ei todellakaan kannattanut korjata, sillä hintaa koneella oli ollut 500 euroa ja muovinen kuorikin oli hajalla sekä näytön saranoista toinen sijoiltaan. Yritin elämää ilman omaa läppäriä, mutta pöytäkone ei vaan ole minun juttuni varsinkaan silloin, kun pöytä ja siihen kuuluva tuoli näytön sijoittelusta puhumattakaan olivat minua 20 senttiä pidemmälle miehelle mitoitettuja. Olen tottunut tekemään hommia silloin, kun satun oikealle tuulelle, oli se sitten kello kaksi yöllä tai kahdeksan aamulla. Yleensä röhnötän joko sohvalla läppäri sylissä tai ruokapöydän ääressä melkein hyvässä asennossa. Mutta flown saamiseksi todellakin se sijainti on tärkeää. Vielä vanhempien luona asuessa tykkäsin koodata tietokoneella vaikka tuntikausia naama seinää päin, mutta nykyään haluan tarvittaessa nähdä ympärilleni, mieluiten myös ikkunasta ulos.

Teininä minulla riitti kärsivällisyyttä värkätä tietokonetta halvimman ja ei-niin-helpon kautta, eli käytin paljon ilmaisia ohjelmia Linuxilla, mutta nyt haluan päästä töihin heti idean tultua. Olen logiikaltani vannoutunut Linux-käyttäjä ja Windows on aina ollut käytössä vain olosuhteiden pakosta. Windowsia joutuu käyttämään koululla ja osa suunnitteluohjelmista toimii vain sillä. Mutta jos perheeseen kuuluu toinen vieläkin nörtimpi, saa ohjelmat toimimaan muutenkin pienellä virittelyllä. En halunnut uudeksi koneeksi enää yhtään PC:tä (tai puuceeta, kuten eräs ystäväni asian ilmaisi), vaan tällä kertaa tyhjensin säästötilin ja hankin MacBook Pron. Näin parin päivän käytön perusteella voin jo sanoa, että kyllä kannatti. Kone on kevyt, hiljainen ja no, helppo käyttää!

Uudesta koneesta löytyvät nyt mm. nämä ohjelmat ja lisääkin aion laittaa heti, kun tarvetta tulee:

Gimp

Tämän ilmaisen kuvankäsittelyohjelman olen ladannut aina tietokoneelleni ensimmäisenä. Olen käyttänyt Gimpiä ehkä jopa kymmenisen vuotta. Jos on tottunut Photoshopiin, logiikka voi tuntua alkuun oudolta, mutta jos taas aloittaa Gimpillä, ovat kaupalliset kuvankäsittelyohjelmat sen jälkeen superhelppo oppia.

Adoben ohjelmat

Opiskelijatarjouksella näille tulee hintaa noin 20 euroa kuussa, mikä ei todellakaan ole paha hinta. Yleensä käytän Photoshopia, InDesignia ja Illustratoria.

WeavePoint 8.0

Toikalta ostettu kudotun kankaan suunnitteluohjelma olisi ollut hyvä olla jo vuosi sitten käytössä, sillä siitä olisi ollut eniten hyötyä työharjoittelussa ja sen jälkeen syksyllä tekemässäni kudontaprojektissa. Ohjelmalla voi suunnitella niin käsin kuin teollisesti kudottavaa kangasta. Opiskelijahintaankin ohjelma on aika kallis (yli 300 euroa), mutta teollisen kankaan suunnittelussa ei kudontaohjelmien ilmaisista demoversioista ole juurikaan iloa.

Jos kudontaohjelmat kiinnostavat, niin ilmaiseksi voi testata WeavePointia, Fiberworksia ja WeaveItia, josta on myös olemassa suhteellisen edullinen mobiilisovellus. Kudontaohjelmien lisäksi tekstiilisuunnittelussa Metropoliassa käytetään neuleohjelmia, kuten DesignaKnitiä ja vielä aloittaessani printtejä suunniteltiin Kaledolla. Nykyään painetun kankaan kurssillakin käytetään Adoben ohjelmia, koska niitähän alan yrityksetkin käyttävät. Itse käytän neulesuunnittelussa yleensä paperia, kynää ja omaa päätä. En luonnostele juuri lainkaan, vaan yleensä kaikki pitseistä printteihin on ensiksi pääni sisällä ja sitten vain tavallaan tulostan lähes lopullisen version ulos neulomalla.

Pintasuunnittelun opiskelua

Säilytän kotonani koulussa tehtyjä isompia tilkkuja aina esillä rekillä makuuhuoneessa. Olen ripustanut tilkut housuhenkareihin, jotta ne on helppo ottaa inspiraation iskiessä tarkasteltaviksi. Ensimmäisen vuoden neule- ja kangastilkuista olen jo blogannut (neuleet, kudotut), mutta toinen vuosi on unohtunut lähes kokonaan. Tilkkuillaanpa sitten vähän!

Instagram-kuvia tämän vuoden neuletilkuista löytyy täältä.

Virtaus-viltti

Neulottujen kuviollisten materiaalien kurssimme teema oli Itämeri ja Pinnan alla. Kurssiin kuului neulekoneella työskentelyä, pintojen suunnittelua ja loppuhuipennuksena oman neulekankaan valmistus kutomo Holopaisella Tuusulassa. Kuvia tämän neuloksen valmistuksesta löydät tästä postauksesta.

Suunnittelutyötäni on vuosia leimannut erään amerikkalaisen kirjantekijän sanat "I know you like bright colors" ja siihen olen takertunutkin liikaa. Mieltymykset ja maku muovaantuvat vuosien saatossa ja kokemuksen kertyessä. Vielä parisen vuotta sitten uhosin, ettei vaatekaapistani löydy mustia vaatteita, vaan kappas, tämän alan opinnot muuttivat kaiken. Nykyään minut näkee ennemmin musta-valkoisessa tai harmaassa asussa kaupungilla, kuin riemunkirjavana. Kun värejä ja kuoseja pyörittelee päivät pitkät töissä ja koulussa, alkaa jossain vaiheessa tulla raja vastaan.

Kaikki muut tekivät kurssilla erittäin värikkäät kankaat, mutta minä halusin jotain hyvin yksinkertaista. Tämän viltiksi ommellun kankaan lähtökohtana oli ensimmäisenä vuonna maalaamani aaltoilevat viivat, joista muutamassa maali oli siveltimestä vähissä. Maalaus oli minulla skannattuna tallessa, joten neulemalliksi sen saadakseni muutin kuvan kaksiväriseksi sekä pienensin sen resoluutiota, jotta jokainen pikseli vastaisi tulevassa kankaassa silmukkaa. Varsinainen kangas on neulottu teollisesti onteloneuleena luonnonvalkoisesta merinovillasta ja luonnonmustasta alpakasta. Aivan mielettömän hyvän tuntuinen yhdistelmä, suorastaan luksusta. Valkeavoittoinen puoli on neuleen oikea puoli, mutta ontelorakenteen ansiosta myös kuviota negatiivina toistavaa mustaa puolta voi pitää päällä.

Kudottu arvoitus, osa 2

Kova ja kesyttämätön #kantoliina. 💓 #wearallthebabies

A photo posted by Sara Palojärvi (@siskoneule) on May 6, 2016 at 9:59am PDT

Tällä kertaa kankaan käyttötarkoitus ei jää epäselväksi. Kantoliinahan se siellä. Ihan ensimmäinen itse tehty liina. Mutkia vedettiin suoriksi sen verran, että kankaan kutoi kone, mutta sidoksen, raidoitukset ja materiaalit olen suunnitellut itse. Sidosta on väännetty ja käännetty vaikka kuinka pitkään, jotta sain sen toimimaan liinakäytössä, jossa lankojen juoksut eivät saa olla liian pitkiä.

Liina on kudottu pellavasta ja loimi on luomupuuvillaa, joten sen kesyyntymisessä tulee menemään aikaa. Runnoin liinan näin alkuun napakalle palmikolle ja käskin miestä ja lasta riehumaan sen kanssa.

Voisin fiilistellä vasta ommeltua liinaa vaikka yötä päivää. Ostin siihen työpaikalta irtorenkaatkin, jotta pääsen testailemaan erilaisia sidontoja. Liina on juuri ja juuri pituudeltaan nelonen, eli 3,6 m, mutta koska siinä ei ole viistotuksia, pitää siinä käyttää varmaan kolmosen sidontoja.

#ihanite #tekstiilisuunnittelu

A photo posted by Sara Palojärvi (@siskoneule) on May 6, 2016 at 9:36am PDT

Työharjoittelussa

Työharjoittelua kutomossa on takana reilu kuukausi. Mitä siitä on tähän mennessä jäänyt käteen?

Teollinen ompelukone toimii ihan omalla logiikallaan, joka ei ole auennut minulle vieläkään, vaikka normaalisti opin kaikki laitteet ekalla kokeilulla.

Kone, joka solmii. Loimen vaihdossa on monta vaihetta. Vanhan ja uuden loimen yhteen solmiminen mahdollistaa sen, että uusi loimi voidaan vetää suoraan niisien ja pirran läpi. #työharjoittelu #kutominen #tekstiilisuunnittelu

A video posted by Sara Palojärvi (@siskoneule) on Apr 20, 2016 at 5:39am PDT

Koneet osaavat solmia. Se on paljon nopeampaa, kuin käsin solmiminen.

Yli 2000 lankaa. Ihan vaan ettei elämä kävisi tylsäksi. #työharjoittelu

A photo posted by Sara Palojärvi (@siskoneule) on Apr 20, 2016 at 1:56am PDT

Loimi, jossa on yli 2000 lankaa onkin ihan siedettävä. Miten olen joskus kuumotellut sotkevani 300 lankaa?

Kehitin tänään uuden käsityötekniikan nimeltä #reikäkortteilu. Vaviskaa #skräppäily, #origamit ja #helmityöt. Kohta kaikkialla vaan rei'itetään muovista nauhaa. Nii.

A photo posted by Sara Palojärvi (@siskoneule) on Apr 13, 2016 at 3:58am PDT

Reikäkortti, jolle kankaankuva naputellaan, on jo itsessään taidetta.

Työharjoittelussa olen juonut ihan liikaa kahvia, oppinut vielä enemmän WeavePoint-kudontaohjelmasta, tutkinut outoja niisintöjä, sotkenut kädet rasvaan, ollut joka päivä kotiin tullessani tekstiilipölyssä, rikkonut monta kynttä ja innostunut opiskelusta ja työnteosta taas niin paljon, että en malta sittenkään jäädä kotiin seuraavaksi vuodeksi lapsen kanssa. Eipä tässä ole jäljellä kuin kaksi vuotta opintoja, joiden jälkeen pääsen ihan oikeasti töihin.

Kuviolliset neulotut tekstiilit -kurssi

Meillä on ollut tekstiilisuunnittelun opinnoissa tähän mennessä kaksi neuleiden kurssia. Ensimmäisessä käsiteltiin käsinneuletta ja koneneulonnan perusteita, ja seuraavassa sukellettiin tekniikassa syvemmälle. Kuviollisten neuleiden kurssi oli nimensä mukaisesti kuviollisia neuleita: kirjoneuletta sekä erilaisia neuletekniikoita, joihin neulekone taipui. Ihan kaikkea emme ehtineet kurssilla käsitellä, vaan nämä opetetut jutut olivat pintaraapaisu siitä, mitä koneneulonnassa on mahdollista tehdä. Esimerkiksi vaatteita emme kaavoittaneet, koska se ei ole varsinaisesti meidän alaamme.

#koneneulonta #ahdistaa #apuuva

Kuva, jonka Sara Palojärvi (@siskoneule) julkaisi 16. 03ta 2016 klo 9.17 PDT

Ensimmäisen vuoden neulekurssi oli koneneulonnan suhteen yhtä kauhua ainakin minulle, mutta yllättävää kyllä, tekniikan vaikeutuessa itse neulominen helpottui. Kurssin harjoitusten tekeminen alkoi huolellisella koneen puhdistamisella, mikä ykkösvuonna oli jäänyt tekemättä, joten langat kulkivat sulavammin, eivätkä koneen neulat enää jumittaneet. Huomion kiinnittyessä monimutkaisempiin neulerakenteisiin myös tietty hermostus jäi pois. Oli niin paljon muutakin mietittävää, kuin se, kulkevatko langat varmasti suorassa langanohjaimissa. Myönnettäköön, että rumia sanoja silti sateli yhdellä jos toisella. Itse kuuluin siihen äänekkäiden työskentelijöiden porukkaan.

Peilityökalu. Kaikki, mitä suunnittelija ikinä voi tarvita. 😂

Video, jonka Sara Palojärvi (@siskoneule) julkaisi 16. 03ta 2016 klo 5.56 PDT

Koneneulonnan tehtävänantona oli tehdä viisi suurta tilkkua sekä vähintään kymmenen pienempää. Meidän tuli kokeilla eri tekniikoita, eli kirjoneuletta, jättösilmukkaa, kertosilmukkaa, kangaskudontaa sekä lankapitsiä. Mallit näihin suunniteltiin itse tietokoneella neuleille tarkoitettua Designaknitiä käyttäen. Se oli ohjelmana ihanan palikka (okei, myös raivostuttavan palikka, ainakin ajoittain). Vähän nörttinä on pakko arvostaa hyvin yksinkertaisia ja käytännöllisyyteen panostavia ohjelmia. Ne ovat omalla tavallaan aika liikkiksiä.

Jos tehtävänantona on "teemana Itämeri", mikä tämä olisi? Meneeköhän nimi "kuplivia juomia Ruotsin-laivan kansibaarin discossa" läpi? #ruotsinlaiva #tekstiilisuunnittelu #opiskelijaelämää #metropolia_uas

Kuva, jonka Sara Palojärvi (@siskoneule) julkaisi 23. 03ta 2016 klo 7.44 PDT

Neuletilkuissa ja kurssin muissa tehtävissä inspiraatioksi meille annettiin Itämeri ja pinnanalaiset maailmat. En ottanut tehtävänantoa kirjaimellisesti, vaan neulomistani tilkuista löytyi lopulta kaikkea Ruotsin-laivan kansibaarin discosta meriheinään. Heh. Itämeri tuli siis käsiteltyä monesta näkökulmasta. Suurin innoittaja oli kuitenkin lukion Itämeren ekologian kurssi, josta mainitsin blogissa syksyllä 2011.

Tilkkujen kevyt pingotus luokan seinällä.

Lankoina tilkuissani on kaikkea kotoa, Kierrätyskeskuksesta ja koulun kudonnan luokan ilmaislaatikosta, koska halusin välttää kurssin materiaalimaksut. Tilkuissa ei ole haettu lainkaan käytännöllisyyttä, vaan niissä on irroteltu ja unohdettu suosiolla kaikki neuletekniikoiden säännöt. Laskeskelin, että joissain puuvillaisissa kirjoneuleissa oli jopa 70 silmukan pituisia langanjuoksuja, vaikka opettajan mukaan olisi turvallista kokeilla korkeintaan 50 silmukan langanjuoksuja ja nimenomaan villalla. Niistä tilkuista ei voi tehdä mitään käyttökelpoista, mutta ovathan ne aika hauskan näköisiä nurjalta puolelta.

Innostuin koneneulonnasta vasta aivan kurssin viimeisinä päivinä viimeisiä tilkkuja tehdessäni. Silloin löysin oikeasti yhteen sopivia lankayhdistelmiä, aloin ymmärtää silmukan tiheyksien päälle ja melkein ymmärsin, miten neulekone toimii. Olen varmaan joku piiloinsinööri, koska minulle jotkut asiat pitää selittää oman äitini mukaan atomitasolla ennen kuin suostun ymmärtämään ne. Näin kävi tälläkin kurssilla, kun en millään meinannut tajuta, miksei kertosilmukkaa voi tehdä enempää kuin neljä kerrosta peräkkäin samalla neulalla. Silloin pyysin opettajaa piirtämään paperille kerto- ja jättösilmukat, ja mitä niissä tapahtuu lankojen ja yksittäisten neulojen tasolla, kun kerroksia tulee lisää. Koen, että soveltaminen ja luova työskentely ovat helpompia, kun ymmärrän tekniikat kunnolla ja syvällisesti, enkä vain noudata sokeana ohjeita, jotka ovat muotoa "ei kahta tällaista silmukkaa vierekkäin, eikä kolmea tuollaista silmukkaa päällekkäin".

Loppukevennyksenä vielä tilkku, jossa käytin pohjana siskoni lapsena tekemää piirrustusta "Sara on vihainen". Lasten piirrustukset ovat ihan hillittömiä! Pitäisi kerätä niitä ja neuloa piirustuksia enemmänkin tekstiileiksi. Tekstiilit antavat piirustuksille oman erilaisen vivahteensa ja tekevät niistä uudella tavalla mielenkiintoisia.

"Sara on vihainen." #kirjoneule #koneneulonta #machineknitting #fairisleknitting #tekstiilisuunnittelu

Kuva, jonka Sara Palojärvi (@siskoneule) julkaisi 23. 03ta 2016 klo 7.31 PDT

Kevään loppurutistuksia

Hyvä päivä! Ei mulla muuta. 🙌 #koneneulonta #machineknitting #metropolia_uas #tekstiilisuunnittelu

A photo posted by Sara Palojärvi (@siskoneule) on Mar 18, 2016 at 3:33am PDT

Huh, laskeskelin, että minulla on tänä keväänä enää viisi koulupäivää jäljellä! Huhtikuun alussa alkaa harjoittelu, on Lapsimessut, joille olen menossa Kestovaippayhdistyksen kanssa, Suuri vaipanvaihtotempaus ja Vaippakansan karnevaalit. Kävin eilen allekirjoittamassa harjoittelusopimuksen espoolaisen Kultavilla-kutomon kanssa, eli saman paikan, jossa kudoimme kudonnan kurssilla suunnittelemamme kankaat. Olen todella innoissani tulevista kymmenestä viikosta, joiden aikana pääsen tekemään vaikka mitä. Kultavillan yhteistyökumppaneista löytyy mm. kantoliinoja valmistava Liinalapsi ja on kutomossa tehty kankaita Eduskuntaankin. Kuulostaa aivan minun jutultani!

Sitä ennen palaan vielä hetkeksi takaisin neulekoneen taakse. Loppurutistus tulee olemaan tiukka varsinkin niinä päivinä, kun minä ja kone emme tule lainkaan toimeen keskenämme. Ensitreffimme ykkösvuonna eivät olleet ruusuiset. Kärsin silloin alkuraskauden pahoinvoinnista ja neuloin ämpäri polvien välissä. Yäk.

Kun jumittaa, niin jumittaa. 😧 #koneneulonta #kirjoneule #machineknitting #fairisleknitting

A video posted by Sara Palojärvi (@siskoneule) on Mar 17, 2016 at 6:37am PDT

Kudottu arvoitus

Kudottujen kuviollisten tekstiilien kurssi on päättynyt. Kuka arvaa, mitä olen kurssilla tehnyt? Jos et näe videoita, voit katsoa ne tästä ja tästä.

Tässähän pääsee leikkimään koodaria. #tapituskaavio #kudonta #kultavilla #tekstiilisuunnittelu #metropolia_uas

A video posted by Sara Palojärvi (@siskoneule) on Feb 4, 2016 at 3:55am PST

😍 #tekstiilisuunnittelu #kudonta #pellava #kultavilla

A video posted by Sara Palojärvi (@siskoneule) on Feb 4, 2016 at 6:12am PST

Tekstiilisuunnittelun opiskelijana Metropolia-ammattikorkeakoulussa muotoilun tutkinto-ohjelmassa

Tulipa pitkä otsikko, mutta toivottavasti sen ansiosta tämä postaus osuu monella Google-hakutuloksiin.

Minulta pyydetään silloin tällöin postauksia Metropoliassa opiskelusta ja erityisesti hakuprosessista. Omat tietoni hakemisesta ovat vuodelta 2013, mutta ehkä niistäkin joku hyötyy.

Opiskelijahaalarit mahtuvat jopa vauvamahan päälle!

Koska tämän postauksen tulevat lukemaan myös muut kuin blogini pitkäaikaiset lukijat, avaan ensin omia taustojani: valmistuin ylioppilaaksi keväällä 2013 M:n papereilla ja keskiarvoni oli siinä 8,5 paikkeilla. Keskiarvo oli ainakin vuonna 2013 ammattikorkeakouluun hakiessa ja tuolla keskiarvollani sain täydet pisteet ylioppilastodistuksesta. Olen toiminut yrittäjänä ja freelance-neulesuunnittelijana vuodesta 2010, omalta harrastepohjalta. Pääsin tekstiilisuunnittelun koulutusohjelmaan ensimmäisellä yrittämällä. Hain silloin myös Aalto-yliopistoon lasi- ja keramiikkataiteeseen, mutta tipuin pääsykokeiden toisessa vaiheessa pois. Se oli lopulta hyvä asia, sillä keramiikka ei todellakaan ollutkaan minun juttuni.

Olen aloittanut opinnot koulutusohjelmassa, mutta tällä hetkellä opiskelen vuonna 2014 aloittaneiden ryhmässä, joka taas kuuluu tutkinto-ohjelmaan. En tiedä, mitä eroa näillä käytännössä on, mutta meillä on eri opetusohjelmat. Opetusohjelma muuttuu joka vuosi, joten jos koulusta on vuoden pois esimerkiksi vanhempainvapaan tai asepalveluksen takia, joutuu seuraavina vuosina vähän selvittelemään, mikä kurssi vastaa mitäkin omaan alkuperäiseen opetussuunnitelmaan kuuluvaa kurssia.

Pääsykoe oli vuoden 2013 keväällä kaksiosainen ja sitä ennen täytettiin netissä ennakkotietolomake omasta työkokemuksesta ja harrastuneisuudesta tekstiilialalla, jonka perusteella lähetettiin kutsu pääsykokeisiin. Pääsykokeen kahtena päivänä tehtiin tehtäviä omaan alaan liittyen. Ensimmäisenä päivänä kaikki muotoiluun hakevat tekivät samat tehtävät, jotka olivat piirustustehtäviä, ja toisena päivänä keskityttiin siihen ykkösvalintana olleeseen alaan, tai alaan, jonka pääsykokeen toiseen valintaan pääsit. Tässä välissä taisi olla joku karsinta, mikäli oikein muistan? Toisena päivänä tekstiilisuunnittelun kokeessa oli haastattelu, maalaus-, askartelu- ja suunnittelutehtävä.

Moni ajattelee, että pääsykokeissa menestyvät hyvät piirtäjät. Näin ei kuitenkaan ole! Eniten merkitystä on ilmaisulla ja näkemyksellä. Piirtämisen tekniikkaa voi oppia ja sitä opiskellaankin piirustuksen ja maalauksen kursseilla, joten ei hätää, jos piirtämäsi ihmiset ovat vähän muotopuolia. Tekstiilisuunnitteluun hakiessa oli hyvin tärkeää ymmärtää mille alalle on hakemassa ja millaisena näkee tulevaisuutensa suunnittelijana. Eli kannattaa siis tutustua etukäteen alaan ja tutkia erilaisia urapolkuja tekstiilialalla. Itse vastasin abivuonna, että tulen työskentelemään käsityölehdessä, sillä olin tehnyt niissä töitä jo kolme vuotta.

 Kudontaa ensimmäisellä vuosikurssilla

Metropolian tekstiilisuunnittelun linjasta löytyy netistä hirveän vähän tietoa, joten suurin osa meistä vuonna 2013 aloittaneista ei tiennyt paikkaa vastaanottaessaan ollenkaan, mitä koulussa tultaisiin opiskelemaan. Jotain tietoa sain etukäteen opetussuunnitelmasta, mutta suurimmalla osalla kursseista oli vain otsikko, eikä lainkaan kuvausta kurssin sisällöstä. Olin siis melkoisen yllättynyt, kun kudotut materiaalit tarkoittikin oikeasti kangaspuiden ääressä istumista. Ihan mahtavaa!

Ammattikorkeakoulussa opiskelu on hyvin koulumaista. Korkeakouluopiskelu on toki vapaampaa, kuin lukiossa, mutta suurimmalla osalla kursseista on läsnäolopakko. Kuulun itse niihin "luuseriopiskelijoihin", jotka ovat paljon kursseilta pois, mutta meillä onkin pieni lapsi ja raskausaikana en vaan voinut olla kaikilla kursseilla läsnä, vaan saikutin tosi paljon. Päivät ovat yleensä kuusituntisia, yhdeksästä kolmeen, ja opetusta on pääosin aamupäivisin. Iltapäivisin on itsenäistä työskentelyä. Aivan kaikkina päivinä ei lähiopetusta ole, joten näinä päivinä voi tulla koululle vaikka vasta kolmen jälkeen tekemään hommia, mikäli niitä ei pysty tekemään kotoa käsin. Koululla on avoimet ovet iltaisin puoli yhdeksään asti, joten iltaisin voi tehdä omia projekteja tai niitä ehkä rästiin jääneitä kurssitehtäviä. Jos ala on tuttu ja tekstiilitekniikat hallussa, voi 80 prosentin läsnäolopakko turhauttaa toden teolla ja tuntua turhan holhoavalta. Itse haluaisin saada kurssin alussa selkeän kurssiaikataulun, johon olisi merkitty opetuspäivät sekä deadlinet, mutta aina sitä ei saa.

Ykkös- ja kakkosvuonna meillä on ollut mm. tekstiilimateriaalien kurssi, piirustusta ja maalausta, elävänmallin piirustusta, värioppia, Illustrator-opetusta, käsinneulontaa, neuleohjeiden kirjoitusta, koneneulontaa, kudontaa, valokuvausta, esitystekniikkaa, painokankaita... Vaikka mitä! Ensimmäisenä vuotena käydään läpi perustekniikoita ja toisen vuoden aikana sovelletaan ja syvennetään osaamista. Yliopisto-opinnoista poiketen meillä on myös kaksi parin kuukauden pituista harjoittelua. Ensimmäinen harjoittelu minulla alkaakin jo huhtikuussa. Kolmantena vuotena edessä on myös kansainvälinen Heimtextil-messuprojekti, jonka aikana on mahdollista lähteä Saksaan tekstiilimessuille.

Tässä muutamia aikaisempia opiskeluun liittyviä postauksiani:
Portfolioni
Piirustus ja maalaus, 2. vuosikurssi
Painetun kankaan kokeiluja
Koneneulontaa
Neuleohje Novitalle
Kudotut materiaalit, 1. vuosikurssi
Materiaalikontrasteja
Projekti Torikortteleille
Rukilla kehräystä

Kaikki opiskeluaiheiset postaukseni löydät Opiskelu-kategorian alta. Instagramiakin kannattaa seurata, sillä postaan sinne usein koulujuttuja.

Oletko hakemassa Metropoliaan? Vastaan mielelläni kysymyksiin ja niitä voi laittaa tänne blogiin tai vaikka Instaan, jos hengaat siellä enemmän. Instagramissa voit seurata myös Metropolian omaa profiilia tai kurkata kulissien taakse #metropolia_uas. Onnea korkeakouluhakuun!

Joulukuun kuulumiset

Viime viikolla oli aika päivittää blogin look viimeinkin nykyiseen elämään sopivaksi. Ihan säikähdin, kun äsken kävin katsomassa viimeisimmän postauksen blogista, että mitä ulkoasulle on tapahtunut. No mitähän, kun kerran itse sitä olen mennyt muuttamaan. Taaperon yöimetys selkeästi vie viimeisetkin toimivat aivosolut päästä!

Olen viimeinkin saanut päätökseen autokoulun ja syyslukukauden opintojakin on jäljellä enää pari hassua päivää. Vuoden viimeinen kurssi käsittelee kudontaa ja pääsimme vierailullekin ihanaan espoolaiseen Kultavilla-kutomoon. Uusimman kurssimme tehtävänantoon kuului suunnitella sisustustekstiilejä oman suvun perinteistä inspiroituen ja lopulta teetämme kankaamme ihan oikeasti kutomossa. Totta kai teemme töitä myös ihan tavallisilla kangaspuilla, mutta odotan innolla, miltä näyttää, kun kone sylkee kangasta ulos reilun kymmenen sentin minuuttinopeudella.

Portfolio

Tein koulussa kurssityönä pienen nettiportfolion tämän blogin sivuihin. Portfolioon pääset blogin yläpalkissa olevasta linkistä tai tästä.

Koulun alku

Koulu alkoi vajaat pari viikkoa sitten ja yritän tottua uuteen rytmiin. En todellakaan ole aamuihmisiä! Joudun heräämään aamulla ennen kahdeksaa, jotta ehdin Espoosta Helsingin keskustan kautta Tikkurilaan yhdeksäksi. Liikun yhtenä aamuna kävellen, bussilla, metrolla ja junalla, mikä on aika raskasta. Kotona ollessa olisin herännyt pari kolme tuntia myöhemmin Sulon pälätykseen, mutta nyt kiskon itseni väkisin ylös seitsemän aikoihin.

Siirryin yhdessä toisen äitiyslomalla olleen luokkakaverini kanssa vuonna 2014 aloittaneiden ryhmään ja jännitin minkälainen porukka on vastassa, sen kanssa kun pitää käydä opinnot loppuun asti. Uudessa ryhmässä on muitakin mammoja, mikä on mukavaa. Varsinkin silloin, kun ikävä iskee tai edellinen yö on mennyt imettäessä nukkumisen sijaan. He ymmärtävät. Sulo reagoi kouluun lähtööni alkuun hyvin, mutta ensimmäiset yöt olivat repaleisia, eikä hän ole halunnutkaan nukkua omassa sängyssään, johon hänet siirrettiin muutama päivä ennen koulun alkua.

Luonnontieteellisessä museossa piirtelemässä

Tänä syksynä meillä toisen vuoden tekstiilisuunnittelijoilla on luvassa ainakin piirustusta ja maalausta, tuotteistamista ja konseptointia, työelämäviestintää, valokuvausta ja portfoliota, sekä ennen joulua kudontaa (ehkä silloin saan tehtyä sen opastuksen loimen luomiseen!). Ensimmäinen viikko alkoi ulkona piirrellen. Ei voi ihminen olla niin ruosteessa, kuin minä olin! Olin unohtanut kaiken tekniikasta ja kaikki paperilla oli litistynyttä ja muodotonta. Ajattelin ensin innokkaana kurssin olevan pehmeä lasku arkeen, mutta olinkin kuvitellut omiani. Toisella viikolla aloin ehkä päästä hommaan sisälle ja käden ja silmän yhteistyö oli sellaista, että saatoin jopa laittaa Instaan kuvia piirrustuksista.

Croquis-piirustusta Luonnontieteellisessä museossa

Kuulin muuten, että meillä on jo keväällä ensimmäinen harjoittelu. Mahtavaa! Muutama paikka on jo mielessä ja pitääkin heti tässä syksyllä aloittaa kyselykierros, että löytyy hyvä ja opettava harjoittelupaikka.

Kukkia ja sadepilviä

Painokankaan kurssilla tein useita eri kokeiluja parilla perunasta kaivertamallani leimasimella. Ajattelin ettei hyviä leimasimia kannata heittää hukkaan, vaan mieluummin käyttää ne loppuun asti, joten keksin alun perin lintuaiheiseen kuvioon suunnitelluille leimasimille erilaisia käyttötapoja. Syntyi kukkia, abstrakteja kuvioita ja sadepilviä. Pari sydäntäkin kokeilin tehdä sadepilvien kanssa samalle tilkulle. Ehdoton suosikkini näistä sovelluksista on tuo ylin kukkateemainen. Muutaman päivän perunat pysyivätkin hyvänä ja sitten yhdessä yössä niihin kasvoi hometta. Pari päivää kuitenkin riitti oikein hyvin useamman kangasmetrin painamiseen.

Kolmesta painokokeilusta tein leivinliinoiksi ja keittiöpyyhkeiksi sopivat isot tilkut, jotka huolittelin ompelukoneella kaikilta sivuilta. Vaikka olinkin kiinnittänyt värit kankaisiin huolellisesti kuumalla mankelilla, piti minun ihan varmuuden vuoksi ottaa liinoista kuvat ennen niiden pyykkikoneeseen laittamista. Huoleni tosin oli aivan turha, koska värit pysyivät kankaassa erinomaisesti, vaikka pesinkin liinat reippaalla määrällä pyykinpesuainetta.