Harrastuksista rakkaimmat

600. postauksen kunniaksi lapsuusjuttuja!

Minulla on ollut lapsena paljon eri harrastuksia. Oli ratsastusta, 4H-kerhoa, käsitöitä ja nettisivujen tekoa. Yksi harrastus oli yhdistelmä muita harrastuksia ja siitä juontaakin kiinnostukseni tekstiileihin ja suunnittelemiseen. Keksin nimittäin noin kymmenenvuotiaana heppatyttönä keppi- ja puuhevosharrastuksen ja hurahdin siihen täysin. Tässä muutamia kuvia niiltä vuosilta, kun harrastin keppareita. Harrastus oli minulle rakas ja sen kautta löysin nettisivujen suunnittelun ja blogien maailman sekä muutamia ystäviä, joiden kanssa olen pitänyt yhteyttä liki kymmenen vuotta. Kuviin liittyy mukavia muistoja aurinkoisista kesistä ja onnistumisen ilosta, kun kepparia tehdessä otin haltuun itselleni aivan uusia tekniikoita ja materiaaleja.

Nykyään tekisin monet heppojen yksityiskohdat aivan toisin, mutta lapsenahan tärkeintä oli, että keppari tuli valmiiksi ja että se kesti vauhdikkaatkin estehyppytreenit. Keppareita tehdessäni kehityin kaavoittamisessa ja neulomisessa hurjan nopeaa tahtia, koska minulla ei ollut käytössäni minkäänlaisia valmisohjeita. Harrastus oli lapsuudessani monien mielestä nolo ja sen vuoksi kiusattuna piilottelin kolmetoistavuotiaana lopettamaa harrastustani muilta kuin kaikista läheisimmiltä kavereiltani koko yläasteen ajan. Lukiossa uskalsin puhua asiasta, kun kaveripiirissä muillakin oli ollut erikoisempia ja nörttejä harrastuksia, kuten boffausta (pehmomiekkailua), roolipelejä ja koodaamista.

Kepparien uittoa kesällä, oikealla kaverini keppihevonen

 

Keppihevostalli autotallissa

Kepparivuosina minulla oli hyvä kunto. Olen vain 165 cm pitkä, mutta pystyin hyppäämään keppihevosen kanssa kevyesti jopa 95-senttisten esteiden yli. Enää en siihen pystyisi!

Keppihevosten nettisivuja tehdessä opettelin valokuvaamista. Opin käyttämään erilaisia ympäristöjä, kuvakulmia ja rajauksia.

 8-vuotiaana tekemäni keppari Harmo

Kaupasta ostettu keppihevonen Maikki ja rintaliivien remmeistä ja käsilaukun hihnasta askarrellut suitset. Käytin mitä ihmeellisempiä materiaaleja keppihevosten ja niiden varusteiden tekoon. Käytössä kuluneiden rintaliivien hakaset ja hihnat olivat suosikkejani...

Islanninhevonen Minni, jolle en lapsena osannut neuloa korvia. Raukalla on otsassakin hassu kyhmy, sillä en ensimmäistä villasukkaani neuloessa tajunnut ohjetta ja jätin kiilakavennukset tekemättä. Fiksuna kavensin sitten sukan kepparin otsan kohdalta ja peitin mokan pitkällä otsatukalla...

Ei teistä lukijoista muuten löydy entisiä (tai nykyisiä!) keppariharrastajia? Olemmekohan tuttuja foorumeilta vuosien takaa? ;) Muistan pyörineeni ainakin SH-foorumilla.

Rättiväsynyt

Kun en keksi mitä neuloisin, teen tiskirätin. Niitä neuloessa voi heittää aivot narikkaan ja tuulettaa päätä ainaoikeinneuleella, tai valita niin vaikean ja oudon mallineuleen, ettei sitä tehdessä pysty keskittymään muuhun. Tiskirätteihin saa näppärästi uppoamaan yksittäiset yli jääneet puuvilla- ja bambulankakerät, joita minulla jostain syystä on jäätävä määrä.

Toinen tapa harrastaa käsitöitä väsyneenä, on kaivaa saumuri esille ja taiteilla vanhoista vaatteista kestotalouspaperia ja tiskirättejä. Meillä niitä on jo tarpeeksi, mutta äitini tarvitsee niitä. Hänellä on vieläkin käytössä joskus yläasteaikoina neulomiani tiskirättejä! Yksikin Lidlissä myydystä puuvillalanka Coloradosta neulottu rätti on repeillyt sieltä täältä langankiertojen kohdalta, mutta rätin keskellä oleva ainaoikeinneule ei siltikään ole purkaantunut. Rätti on saanut pyykkikoneessa ja kuivausrummussa sen verran tujun käsittelyn vuosien mittaan, että lankojen kuidut ovat takertuneet toisiinsa tiukasti. Aivan kuin puuvilla olisi alkanut huopua. Vaikka nämä kovia kokeneet rätit ovatkin hyviä käytössä, menevät nekin jossain vaiheessa lopullisesti rikki. Siksi äiti saakin nyt ihania uusia sisustukseen sopivia liinoja käyttöönsä. Suosikkini kuvan räteistä on violetti sulkakuvioinen. Tajusin sitä tehdessäni, ettei rätin tosiaan tarvitse olla suorakulmio tai pyöreä toimiakseen. Leikkisä rätti on paljon hauskempi käyttää!

Mitä mukahauskaan otsikkoon tulee, meillä on viime viikonloppuna aloitettu unikoulu! Tähän mennessä tulokset ovat olleet vakuuttavia. Ensimmäinen yö meni lapsen känkkäränkkää kuunnellessa. Hän olisi mieluiten nukkunut kainalossani ja herätellyt minua puolen tunnin välein saadakseen hörpätä pikkuisen maitoa, mutta pidimme päämme ja nukutimme hänet omaan sänkyyn. Seuraavana yönä Sulo taisi herätä vain kerran kitisemään kymmenen minuuttia ja viime yönä hän nukkui kahdeksan tuntia putkeen inahtamatta ja heräsi aamulla hyväntuulisena. Ihanaa, kun viimein saan nukkua univelkani pois! Tätä on odotettu.

Vuoden ensimmäinen neulegraffiti

Kävimme alkuvuodesta isommalla porukalla Berliinissä. En muuten bloggaisi reissusta, mutta tyytyväisenä voin tulla kertomaan, että hei neulebloggaaja aktivoitui taas raskauspahoinvointikooman jälkeen neulegraffaamalla!

Innostunut graffaaja. Käytiin ennen tätä kuvaa kuitenkin pitkä keskustelu, jonka aikana muutin miljoona kertaa mieltäni (oi saanko syyttää mielialanvaihteluita ja hormoneja?) siitä, jäänkö mielummin hengaamaan lämpimään ostoskeskukseen, vai lähdenkö ulos tihkusateeseen graffaamaan. Kun oli niin pitkä aika edellisestä kerrastakin ja mitähän tämän maan poliisit sanoo graffiteista ja sössön sössön. Onneksi otin itseäni niskasta kiinni ja lähdin ulos! Oli kivaa!

Heti Alexa-nimisen kauppakeskuksen edustalta löytyi sopiva paikka. Pyörätelineitä, vilkkaasti liikennöity tie ja Alexanderplatzilla sijaitseva televisiotorni juuri sopivasti näkösällä.

The first knit graffiti for this year! Alexanderplatz, Berlin, Germany.

Uusi Sunnuntai Kaupunki

Sunnuntaina käväisin luokkakavereiden kanssa Torikorttelien Uusi Sunnuntai Kaupunki -tapahtumassa neulegraffaamassa Katariinankadun ja Sofiankadun välisellä sisäpihalla. Neulegraffititempaukseen osallistui Metropolian ensimmäisen ja kolmannen vuosikurssin opiskelijoita. Meille ekaluokkalaisille oli varattu sunnuntaita varten oma puu, johon saisimme tehdä neulegraffitin. Yhdessä päädyimme viirinauharatkaisuun, jonka tekemisen aloitimme koulussa jo ennen viikonloppua. Sunnuntaina graffitin tekoa jatkettiin yhdessä tapahtuman vierailijoiden kanssa neulepajoissa. Lopputulos oli paljon isompi ja näyttävämpi, kuin olin uskaltanut ajatellakaan. Vierailijoita ja neuleista kiinnostuneita riitti ja pikkuveljenikin kävi äidin kanssa tekemässä pari lumihiutaletta puuta koristamaan.

Neulegraffitin lisäksi olimme tehneet tapahtumaa varten suuren yhteisviltin, jonka alle mahtui lämmittelemään useampi yhtä aikaa, koska ulkona oli melkoisen kylmä. Neulojia viltillä oli muistaakseni 18, joten jos jokainen teki suunnilleen 20 sentin levyisen ja 150 sentin pituisen palasen, saatiin viltille pituutta jopa yli kolme ja puoli metriä. Meistä otettiin yhteiskuva viltin kanssa, mutta omalle kameralleni en sellaista onnistunut saamaan. Löytyisipä netistä joku kuva, että pääsisin linkittämään sen tänne blogiin!

Our class took part in a cultural event called Uusi Sunnuntai Kaupunki and made a huge knit graffiti for the weekend.

Vaskikellon neulegraffitit, osa 4

Jokavuotinen kesän mökkireissu on nyt takana. Tällä kertaa en ehtinyt mökkeilemään pohjoisessa kuin pari päivää, kun poikaystävän työ kutsui meidät takaisin pääkaupunkiseudulle. Mutta hyvin etukäteen suunnittelemalla saimme pariinkin päivään tungettua kaikki ne perusmökkijutut, jotka joka vuosi pitää saada kokea. Minulle ikuisena heppatyttönä mökkiloman ykkösjuttu on tietty tutulla tallilla käyminen.

Olen ratsastanut automatkan päässä mökistä olevalla tallilla joka kesä ihan pienestä lapsesta asti. Olisinkohan ollut ensimmäisissä ratsastuskuvissa neljävuotias? Pienempänä ratsastin tallin shetlanninponeilla, mutta teini-iässä viimeistään oli siirryttävä astetta isompaan welsh-poniin Cidiin. Ratsastan edelleen samalla ponilla, kuin muutama vuosi sitten, mutta nyt minulle ehdoteltiin kovasti jo suomenhevostakin. Saas nähdä kiipeänkö ensi kesänä ponin sijasta hevosen selkään. Toisaalta haluaisin jatkaa tutulla ponilla ratsastamista, vaikka olenkin sille vähän liian pitkä...

Toinen juttu, joka lomaan kuuluu ehdottomasti, on joko meno- tai paluumatkan pysähdys Vaskikellon kellomuseossa. Jo perinteeksi muodostunut Vaskikellon neulegraffiti tehtiin tällä kertaa paluumatkalla. Aiempina vuosina (kuvia täällä) neulegraffiteissa on ollut vähän nätimpiä väriyhdistelmiä, mutta tällä kertaa mukana reissussa oli vain moniväristä lankaa, joten lopputulos oli hieman erikoinen.

Aiemmista graffiteista tallella olivat viime vuoden graffiti ja neljä vuotta sitten tehty musta kello, joka oli Vaskikellon ensimmäinen neulegraffiti. Musta kello näyttää vähän nuupahtaneelta, mutta se on pysynyt yllättävän hyvin kasassa kaikki nämä vuodet.

Viime vuoden graffiti taas ei ole ollut yhtä onnekas. Alun perin kanervan värinen graffiti oli muuttunut vuodessa likaisenharmaaksi ja siihen kiinnitetyistä kelloista puolet olivat ruosteessa. Kaikista huonoimmin kestänyt graffiti oli tehty vuonna 2010. Siitä oli jäljellä vain tolpan ympärille ommeltu pohja. Tolpan ei kuitenkaan tarvinnut jäädä tyhjäksi, koska kiinnitin siihen uusimman graffitin. Nähtäväksi jää, kestääkö oudon värinen kello ensi vuoteen tai sitä seuraavaan asti.

Vaskikellon kellomuseon graffiteineen löytää nelostien varrelta osoitteesta

Vaskikellontie 420, 86800 Pyhäjärvi

Horseback riding and yarn graffiti making. This is what my holiday was made of. My old yarn graffitis were in a quite bad condition.

Oivalluksia

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen pääsykokeet ovat jänniä. Ensin niihin luetaan viikkotolkulla kuin uusiin ylioppilaskokeisiin valmistautuen ja sitten kaikki viikkojen aikana opittu asia kirjoitetaan parissa tunnissa paperille. Koeosuutta jännempää on kuitenkin mahdollisessa tulevassa koulussa käyminen. Joihinkin kaipaa jo pari päivää kestäneiden pääsykokeiden jälkeen ja toisista rakennuksista huomaa heti ovesta sisään astuessaan, että tämä ei ole minun paikkani. Eräistäkin kokeista poistuin sanaakaan paperille kirjoittamatta. Ei vaan tuntunut yhtään minun jutultani.

Pääsykokeissa saattaa oivaltaa myös jotain sellaistakin, mitä ei osannut etukäteen odottaa. Metropolian tekstiilisuunnittelun pääsykokeissa halusin virkata, mutta koska tehtävänanto ei sallinut virkkuukoukun käyttöä, minun piti olla luova ja soveltaa itselleni sopiva virkkaustapa vain omia käsiä apuna käyttäen. Syntyi hauska tekniikka, jota pitikin kotona päästä kokeilemaan toisenlaiselle pohjalle, rannerenkaaseen. Pääsykokeissa tein tällä tekniikalla yksityiskohdan matonkuteesta tekemääni avaimenperään ja paksulla langalla tehtynä kuvio toistui vieläkin selkeämmin. Tekniikka onnistuu matonkuteella ihan sorminkin, mutta ohuella langalla suosittelen tietenkin käyttämään virkkuukoukkua. Koska pääsin pääsykokeissa tätä tekniikkaa kehitellessä niin jännän äärelle, haluan jakaa tämän oivalluksen myös täällä blogissa. Eihän sitä tiedä vaikka joku muukin inspiroituisi tästä.

Selkeyden vuoksi näytän tässä tekniikan sukkapuikon päälle virkattuna. Tekniikkaa voisi soveltaa rannerenkaan päällystämisen lisäksi vaikka minkälaisiin pohjiin, kunhan virkatun "putken" alku- ja loppupäät saadaan kiinnitettyä tiukasti pohjaan, esimerkiksi liimalla. Rannerenkaassa kiinnitys tehdään lopuksi virkatun putken alkupäähän piilosilmukalla.

Aloita tekemällä langasta lenkki pohjan ali ja työnnä virkkuukoukku lenkistä läpi.

Nappaa lanka pohjan yli ja tee langan hännällä pieni solmu, ettei häntä karkaa.

Ota lenkki pohjan ali, vie virkkuukoukku sen läpi ja vedä lenkki koukulla olevan silmukan läpi. Käytän tästä myöhemmin nimitystä ketjusilmukan virkkaus pohjan ali.

Virkkaa yksi ketjusilmukka niin, että otat langan koukulle pohjan yli.

Virkkaa tästä eteenpäin vuorotellen ketjusilmukoita pohjan ali ja yli. Näin syntyvä siksak-kuvio on todella joustavaa ja voit säädellä sitä virkkaamiesi silmukoiden kireyttä tai löysyyttä lisäämällä. Rannerengasta virkatessasi venytä virkattua kuviota aika ajoin, ettet virkkaa päällisestä liian löysää. Virkattu pinta on muuten ihan hauskan näköinen pohjan alapuoleltakin, sillä sinnekin muodostuu toisenlainen siksak-kuvio. Langanpäät kannattaa päätellä neulalla kuvion sekaan. Minä tosin olin laiska ja solmin rannerenkaan kaksi langanpäätä tiukasti umpisolmulla yhteen...

Pienille ruoanlaittajille

Erilaisista langanjämistä virkatut ruoat lähtivät maailmalle. Jään miettimään, kenen kahvila- ja ruoanlaittoleikkeihin sitruuna, kiivi ja jäätelötuutti päätyvät.

Herkut pääsevät myyntiin pääsiäisen jälkeen Maisun puotiin Siuntioon. Maisun puodin yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät kätevästi Facebookista.