Näytetään tekstit, joissa on tunniste Langankehräys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Langankehräys. Näytä kaikki tekstit

9/01/2013

Ketjukerrattu ihanuus


Perjantaina rukilla kehrätty lanka valmistui tänään. Ketjukertasin langan värttinällä, kun ei kolmisäikeinen lanka kuitenkaan olisi mennyt vanhan rukin koukuista kunnolla läpi.


Suomenlampaan villaa Hailuodosta. Lanka on tasaisen epätasaista, hieman karkeaa ja lampaan tuoksuista. Ihanaa. Valmiissa vyyhdissä lankaa on noin 48 metriä ja painoa vyyhdillä on 55 grammaa (paksuudeltaan 9 wpi/worsted). Aika vähän siis, mutta äkkiäkös rukilla polkaisee loputkin hahtuvat kierteelle ja värttinähän kulkee mukana vaikka koulussakin.

My first handspun yarn this year. I love it.

8/31/2013

Kuituja ja kehräystä

Tällä viikolla alkoivat ne ihan oikeat kurssit koulussa. Joillekin ryhmästämme tekstiilimateriaalien kurssi on vain kuivahkoa teoriaa, mutta itse voin myöntää olevani aivan liekeissä kaikilla tunneilla. On todella mielenkiintoista oppia eri kuitujen käsittelymenetelmistä ja vertailla kuitujen ominaisuuksia. Vaikka paljon olenkin neulonut ja sitä kautta ollut kaikenlaisten kuitujen kanssa tekemisissä, en kaikkiin vaihtoehtoihin ole silti tullut tutustuneeksi. Esimerkiksi kasvikuitu kapokki oli minulle uusi tuttavuus.


Kuitujen opiskelun ja hypistelyn lisäksi ehdimme perjantaina ottamaan koulun rukit esille. Minun piti ihan yrittää hillitä itseäni, etten koko ajan hehkuttaisi, miten ihanaa on päästä kehräämään ja miten kivoilta Toikan rukit vaikuttivat. Omasta rukista kun on ollut vähän huonot fiilikset. Milloin vanha rouva on heitellyt nyörejä pois paikoiltaan ja milloin olen kironnut vääntyneitä koukkuja. Oma kehräämistekniikkanikin oli huono, koska en ollut koskaan aiemmin päässyt kokeilemaan kunnolla toimivaa rukkia. Koulun rukkeja käyttäessä opettelin siis kehräämisen melkein kokonaan uudestaan ja kotiin päästyäni astetta viisaampana otin oman ikivanhan rukkini esille. Pienellä säädöllä sain pyöränkin asettumaan suoraan.


Oma rukkini on tosi nopea, mutta onneksi kädetkin ovat nyt näppärämmät. En uskaltanut vielä suoraan topsista kehrätä, vaan valitsin alkuun lämmittelyksi suomenlampaan villaa hahtuvakiekosta.


Langasta tuli tosi nättiä ja tasaista, vaikka hahtuva katkeilikin usein. Rullani taas ei ole ollenkaan kaunis, kun innostuksissani unohdin aina siirtää lankaa koukulta toiselle... Yritin kerratakin tekemääni lankaa, mutta jostain syystä rukki ei halunnut pyöriä tasaisesti vastapäivään. Tosin koukutkin ovat niin pienet, että niihin tuskin mahtuu samaan aikaan yhtä säiettä enempää. Voihan sitä ihan yhtä hyvin kerrata värttinälläkin tai pyytää lainaan yhtä koulun rukeista.


Minulla taitaa olla pienoinen rukkikuume. Modernin pystyrukin hankkiminen houkuttelisi kovasti.

Spinning yarn at school and home. Loving the Finnish sheep's wool.

1/15/2011

Viime jouluna saamani joululahjat


Huomasin juuri, että olen unohtanut blogata saamistani joululahjoista! : o Tässä ne ovat:




Novita Hahtuvaista, lilaa ja sinistä, sekä pari kerää Seiskaveikkaa harmaanruskeana. Tykkään meleeratuista langoista ja ajattelin keristä jotakin puseroa/boleroa itselleni.



Lisäksi sain Luonnosta väriä lankoihin -kirjan (Aittomäki, Colliander & Kotiranta, Tammi 2010). Kirjaa selaillessani huomasin, että pihapiirissämme olisi vaikka minkälaisia kasveja, jotka sopisivat värjäykseen! Ja minulla olisi jo kattilakin langoille. Ensi kesää ja lupiineita odotellessa... :) Tosi isot kiitokset kaikista lahjoista!



Joululomalla kehräsin ensimmäisen hahtuvakiekon langaksi. Kertasin kahdesta villalangasta tehdyn säikeen kanssa. Laadultaan hieman epätasaista, mutta se ei haittaa. 100% villaa, ruskea taisi olla merinoa, 67 g / 27 m. (rav)




Mummilasta löytyi pieni aarre. Parista vyötteestä päätellen Seiskaveikat ovat ysäriä ja Bambinon tiedän ainakin olevan ajalta, jolloin olin itse vielä masuvauva. Kuvassa näkyvät neulotut kappaleet ovat vauvan neuletakin osia. Mummini oli tarkoitus neuloa neuletakki minulle, mutta jostain syystä neule on jäänyt kesken. Ajattelin itse neuloa jossain vaiheessa toisen etukappaleista ja viimeistellä neuleen. Olisi aika kiva pukea joskus oma lapsi tuohon neuleeseen. :)

12/24/2010

Värttinällä kehrätyt


Värttinä osoittautui ihan nappiostokseksi! Kehrääminen värttinällä on hauskaa ja saan tehtyä niin paksua lankaa kuin haluan. Rukilla olen saanut paksuimmillaan 5 mm puikoille sopivaa lankaa, mutta sen kertaaminen oli kyllä työlästä langan takertuessa useasti lyhdyn koukkuihin.



Harmaa lanka on ensimmäinen topsista kehräämäni lanka. Vielä mittaamatta ja punnitsematta. 100% villaa, pinnaltaan todella epätasaista. Kuvassa näkyy parempaa ja huonompaakin kierrettä... Puikkosuositus siinä 8-10 millin paikkeilla.


Innostuin ehkä hieman liikaakin uusiolankojen tekemisestä. :D Villaa minulla ei ollut kuin kaksi topsia, joista valkoinen karitsatopsi on vielä kehruuta vailla, joten loput kehruut ovatkin sitten niitä "tuunattuja" tai kierrätettyjä lankoja.




Ensimmäinen uusiolankani on nyt pesty, vyyhditetty ja mitattu. Muutamasta kerästä vyötteetöntä villalankaa ja angoran jämistä syntyi pehmeää ja paksua lankaa.

Kantarelli: Villa/akryyli/angora, 51m/90g, puikot 6-8 mm





Paksummasta langasta jäi jäljelle parikymmentä metriä angoraa, joten pyörittelin sen äidin 90-luvulla värjäämän ohuen villalangan kanssa yhdeksi säikeeksi. Mukana parin metrin välein muovisia helmiä. Kertasin paksumman villalangan kanssa.



Aika kivaa. Harmi, kun tätä on niin vähän.


Villa/angora + muovisia helmiä, 23m/21g, puikot 4-5 mm



Tällä hetkellä lankakaapissani ei oikein ole yksinäisiä keriä, joita ei oikein mihinkään voi käyttää, joten kävin jopa langanpätkien kimppuun! Idean lankaan sain heles inki -blogista. Omassa langassani on vain langanpätkiä. Hahtuvaiset langat tarttuivat karstatessa muihinkin lankoihin ja pitävät ne melko hyvin kasassa. Lopuksi kertasin kahdesta villalangasta tekemälläni säikeellä.



Olisin voinut karstata langanpätkiä enemmänkin. Osa langoista ei "pehmentynyt" samalla tavalla kuin toiset. Nyt langasta törröttää aina välillä pitkiäkin langanpäitä ulos, mutta niitä voi saksilla lyhennellä, jos ne neuloessa häiritsevät kovasti.


Jämislanka: villaa/akryylia/polyesteriä..., n. 1,75m


Tykkään tosi paljon! Tätä tulen tekemään lisää heti, kun neuleista tulee päättelylankojen jämiä.


Toivotan kaikille iloista Joulua 2010!

12/20/2010

Mikä piristäisi flunssaisen neulojan päivää?


No tietenkin neuleaiheinen paketti! Sain tänään Villa Laurilasta tilaamani paketin, joka oli täynnä kehräämiseen liittyviä ihania juttuja.






En malttanut olla kokeilematta värttinää ennen kuvaamista, joten tässä kuva ensimmäisen lankakokeilun kanssa. Piti päästä kertaamaan aikaisemmin rukilla tehdyt säikeet. En todellakaan mennyt siitä, missä aita on matalin, vaan laiskuuttani pyöritin koko tikun täyteen. Viimeisten metrien aikana oli jo hieman vaikeaa saada värttinä pyörimään...


Värttinän lisäksi paketissa olivat käsikarstat, jotta voin itse käsitellä villaa, ja valmiiksi käsiteltyä villaa topseina kehruuharjoituksia varten. :)

9/07/2010

Syysneuleita

Aamulla kylmyys yllätti ja päätin ottaa käyttöön jo kauemman aikaa sitten neulomani ympyrähuivin.



Ei tuu kylmä enää!


Ympyrähuivi (rav)
malli: omasta päästä
langat: Novita Brush (vanha lanka) + Zettl Fantasy
puikot: 8 mm

Halusin pinnasta hieman erikoisemman näköistä, joten valitsin langoiksi mohairmaisen villalangan, jossa oli pitkää "karvaa" ja akryylilangan kullan värisellä säikeellä. Kullan kimalletta näkyy juuri sopivasti. Huivi on Brushin ansiosta kivan kevyt.



Isä löysi minulle tosi hyviä kirjoja kirjastosta! Kehräämiseen liittyvät kirjat käyvät aina, ja ruotsinkielinen (alimmainen) taas harjoittaa ruotsin kielen taitoa. Olen kesän ja alkusyksyn aikana innostunut kielten opiskelusta. Onneksi lukio tarjoaa muitakin kieliä, kuin vain ruotsia ja englantia. Kyllä se yläastekin tarjosi, mutta silloin ranska ja saksa eivät erikoisemmin kiinnostaneet... Siniset villasukat ovat bussineule ja olen minä joskus koulupäivän aikanakin neulonut. :)

8/25/2010

Kertaamisharjoituksia






Yhdistin rukkia apuna käyttäen pari lankakaapissa pyörinyttä lankaa. Angoralanka pölysi ja halkeili, ja villalanka tuntui muoviselta. Kahdessa kerässä yhteensä 97 g ja metrejä taisi olla n. 170. (rav)

8/17/2010

Ensimmäinen kehruu


Taisi tämä kehrääminen mennä muiden käsitöiden edelle, mutta kun jotain kehräysohjeista tajuaa, on pakko päästä rukin ääreen. Nyt ymmärsin viimein, mitä s- ja z-kierteillä tarkoitettiin ja sain viimeinkin kerrattua langan oikein. Edellisellä kerralla vain kehräsin samaan suuntaan, jolloin tuloksena oli kaksi yhdeksi säikeeksi muuttunutta lankaa...




Ensimmäinen vyyhtini villaa. Kaksikymmentä grammaa. Kuinka jaksan odottaa, että pääsen taas Viroon ostamaan villaa? Taitaa ohuet huivilangat jäädä hyllyyn, kun innostun hahtuvista. :) (rav)

8/16/2010

Onnistuu, ei onnistu...

Onnistuu! Se toimii!


Lähes satavuotias rukki, joka on entisöity pari vuotta sitten. Löytö mökiltä. :)


Nyörinä pyörässä pätkävärjättyä puuvillalankaa, mutta älkää siitä välittäkö. Tuo vihreä juttu on tämän kuvan pääosassa.

Pari juttua pitää vielä oppia. Lanka nimittäin ei päädy aina tuonne tapille, vaan jää harhailemaan rukin ja lankaa ohjaavan käden väliin. Silloin se on pakko keriä itse kerälle. Harmi, kun lähikirjastoissa ei tunnu olevan minkäänlaisia rukeista kertovia kirjoja. Olisin erittäin kiinnostunut lukemaan suomalaisista rukeista! Onneksi on kuitenkin Youtube. Erityisen paljon auttoi tämä video, koska siinä näytettiin tarkasti, mitä kautta lanka kulkee.