Mitä ihmeen pesunukkaa?

Facebook-kirppiksillä on aivan omat sääntönsä ja slanginsa. Olen ostellut niiltä vaatteita sekä itselleni että lapselle ja moni käytäntö alustavista varauksista postissa kadonneen ostoksen postikulujen puolittamiseen on tullut tutuksi. Kaikkeen en kuitenkaan totu, ja yksi esimerkki tästä on sana pesunukka tai pesuhaitu. Siis mikä? Miksei puhuta vain nukasta ja nypyistä, rehellisesti niiden omilla oikeilla nimillä.

Seuraavat lainaukset keräsin suoraan lastenvaatteiden FB-kirppiksiltä:

"Vähän pesuhaitua pinnassa, mutta ehjiä ja tahrattomia."

"Alareunassa hieman pesuhaitua, muuten siisti."

"Haitua mutta vielä voi hyvin käyttää."

"Reilu pesuhaitu haalistaa väriä."

"Ehjä, tahraton hiukan haituhaalistumaa."

"Siistejä, hyväkuntoisia, normaalia pesunukkaa, ei tahroja eikä reikiä."

Sanon tämän tekstiilialalla työskentelevänä: pesuhaitua tai -nukkaa ei ole terminä olemassakaan. En tiedä kuka nämä on alun perin keksinyt, mutta nimitys on harhaanjohtava. Kaikista pahin on yhdistelmä "merkille tyypillistä pesunukkaa". Tuntuu hullulta, miten provosoidun näin pienestä asiasta ja kansankielisestä ilmaisusta, mutta taustalla vaikuttavat isommat jutut.

"Pesuhaituva" ei johdu pesemisestä. Sen taustalla on tekstiilien pilling-ilmiö, joka tarkoittaa suomeksi nyppyyntymistä. Tekstiilin pinnasta nousee langan kuituja pystyyn ja nämä kuidut takertuvat toisiinsa sekä keräävät ympärilleen irtonaista kuitua ja muuta roskaa, jolloin muodostuu nyppy. Alkuun nyppy muistuttaa epämääräistä nöyhtää, mutta ajan mittaan se saattaa nousta kunnolla kankaasta koholle selkeästi näkyvänä. Pilling-ilmiötä ilmenee erityisesti huonolaatuisissa, edullisesti ja heikoista materiaaleista valmistetuissa kankaissa. Jokainen on varmasti pidellyt joskus käsissään trikoota, jossa ei näy nypyn nyppyä parinkaan vuosikymmenen ahkeran käytön jälkeen, ja toisaalta myös sitä ketjuvaateliikkeestä ostettua parin euron rytkyä, joka oli nukkainen jo sovituskopissa.

Nyppyä muodostuu heikkolaatuiseen kankaaseen ilman pesuakin, mutta pesukoneessa tekstiili luonnollisesti joutuu kulutukselle, mikä edistää nyppyyntymistä. Pesukoneiden kankaalle aiheuttama kulutus riippuu pesuohjelmasta ja sen pituudesta, sekä siitä, miten täynnä rumpu on. Nukkaantumista voi vähentää pesemällä vaatteet nurinpäin ja arat materiaalit pesupussissa hienopesuohjelmassa. Vetoketjut, strassit ja muut terävät yksityiskohdat muissa vaatteissa altistavat koko koneellisen kovemmalle kulutukselle. Siksi niistä olisi hyvä aina sulkea vetoketjut ja koristellut biletopit tulisi sujauttaa pyykkipussiin, jolloin terävät koristekivet aiheuttavat hallaa vain paidalle itselleen. Rintaliivienkin hakaset voivat vahingoittaa muita vaatteita, joten jos et pese liivejä käsin, muista sulkea hakaset ja laittaa liivit pesupussiin.

Me suomalaiset olemme huonoja reklamoimaan. Jatkuvasti kuulen valituksia hutiostoksista, jotka eivät ole kestäneet käyttöä paria päivää pidempään. Yleensä ostaja soimaa tästä itseään: "Miksi ostin huonoa? Olisin voinut valita kalliimpaa ja parempaa." En voi pelastaa koko tekstiilibisnestä, mutta sanon tämän nyt täällä: jokaisella on oikeus valittaa huonosta laadusta, myös alevaatteen kohdalla! Vaatteen tulisi kestää puolisen vuotta käyttöä (mikä on minusta todella lyhyt aika!), eikä sen sinä aikana tulisi revetä liitoksistaan tai kulua niin hirveän näköiseksi, ettei siihen pukeutuneena ilkeä poistua kotoa. Värien tulisi myös pysyä, mikäli vaate on pesty oikeanlaisella, valkaisemattomalla pesuaineella.

Mikäli emme tee reklamaatioita, eivät vaatteita valmistaneet yritykset saa tietoonsa huonoja eriään, jolloin ne voitaisiin vetää pois myynnistä ja seuraavat voitaisiin tehdä edellisestä viisastuneena. Pienillä vaatemerkeillä tekemättömät reklamaatiot voivat jopa viedä koko yrityksen maineen, kun asiakas avautuu somessa ja yhä useampi saa tietoa yrityksen huonolaatuisista tuotteista, vaikka kyseessä olisikin ollut yksittäinen maanantaikappale. Yleensä yritykset ottavat reklamaatiot oikein hyvin vastaan ja pilalle mennyt tuote korvataan joko rahalla tai uudella vastaavalla. Poikkeuksiakin on, valitettavasti. Vaatteen huonolaatuinen kangas ei kuitenkaan koskaan ole asiakkaan syy, eikä asiakkaan kannata tyytyä kohtaloonsa ja todistella itselleen, että kyseessä on vain merkille tyypillinen ominaisuus. Tiedän, että joidenkin firmojen kohdalla jaloilla äänestäminen ja ostamatta jättäminen ovat vaikeita valintoja, onhan heidän vaatteissaan niin herkut kuosit ja hauskat mallit. Joskus on täysin arpapeliä, osuuko kohdalle hyvää vai huonoa tekstiiliä. Sitä ei aina tunne sormenpäissään, vaikka kuinka olisi harjaantunut materiaalien hypistelyssä.


Kylläpä helpotti, kun sai avautua kunnolla.

Ekompaa pyykinpesua

Kaupallinen yhteistyö. Tuotteet antoi testattavaksi Villiankka.

Tunnustaudun pyykkifanaatikoksi. Suosikkini kotitöistä on nimenomaan pyykinpesu, erityisesti sen lajittelu. Rakastan sitä tunnetta, mikä tulee, kun pyykit on lajiteltu väreittäin, materiaaleittain ja pesulämpötiloittain omiin Ikean kasseihinsa odottamaan koneeseen laittamista. Pesen kaikki vaatteet nurinpäin, nepparit ja vetoketjut suljettuina sekä herkimmät, kuten neuleet ja sifonkipaidat verkkokankaisissa pesupusseissa. Pesupusseihin pääsevät myös rintaliivit hakaset suljettuina, pitsiset alusvaatteet, sukkahousut ja ne pienet lapsen sukat, jotka muuten hukkuisivat helposti pyykkikoneen tiivisteiden väliin. Sen verran menen kuitenkin siitä mistä aita on matalin, että pesen kaarituelliset rintaliivit käsinpesu- tai hienopesuohjelmalla, laiska kun olen. Villaa jaksan pestä käsin noin kerran kuussa, kun villavaippahousut kaipaavat pesua ja lanoliinituksen.

Villavaippahousuja lanoliinikylvyssä

Pyykkikoneemme on häälahjaksi saatu Rosenlew parin vuoden takaa. Siihen mahtuu pyykkiä kerralla 6 kg ja erilaisia pesuohjelmia on paljon. Kone on vesipihi ja eri eko-ohjelmia käyttämällä pääsee vieläkin vähemmän sähköä kuluttavaan meininkiin, mutta yleensä käytän tavallisia puuvillaohjelmia, 40 ja 60 astetta, jotta pesutulos miellyttää minua. En juuri koskaan pese puolikkaita koneellisia. Pesuaineina meillä käytetään pyykin pesussa jauhemaisia zeoliitittomia vaippapyykkiin sopivia marketeista löytyviä merkkejä. Myös fostaatittomuus on meille plussaa ja hajusteettomuus ehdotonta - tai siis minulle, minähän meillä pyykkiin liittyvät hankinnat teen ja päätän. Mies saa korkeintaan pestä valmiiksi pyykkikoriin ladottuja koneellisia ja ripustaa ne narulle. Vaippapyykin hän osaa tehdä itse alusta loppuun villatuotteita lukuunottamatta. Jauhemaisten pesuaineiden lisäksi käytössä ovat olleet eri merkkien palamuodossa olevat sappisaippuat ja supermonikäyttöinen marseillesaippua, jolla voi pestä kädet, herkän käsipyykin ja huovuttaa.

Halusin kuitenkin vaihtelua. Erityisesti tarvetta löytyi pyykkikoneeseen sopivalle villanpesuaineelle ja jollekin tujulle, mutta ympäristöystävälliselle tahranpoistajalle. Villiankan Leila suorastaan luki ajatukseni, kun hän viime vuoden puolella tarjosi minulle testattavaksi erilaisia saksalaisen Ulrichin ekopesuaineita, joiden ainoa kotimainen maahantuoja hänen yrityksensä on. Sain mukaani villanpesuainetta, lanoliinia, nestemäistä sappisaippuaa ja tahrasuolaa, joka ensin kuulostaa sisältönsä puolesta pelottavalta, mutta onkin hyvin ekologinen ja vieläpä monikäyttöinen (sillä voi puhdistaa jopa pinttyneen kattilan)!

Ensimmäisenä testiin pääsi Ulrichin nestemäinen sappisaippua, joka oli minulle muotona uusi tuttavuus palasaippuoiden jälkeen. Palasaippualla hinkkaamiseen tottuneena oli vaikea uskoa, että nestemäistä ainetta pyykinpesukoneen lokeroon lorottelemalla voisi saada tulosta aikaan, mutta niin vain yllätyin. Huuhdon edelleen likaantuneista vaatteista haalealla vedellä tuoreeltaan pahimmat ruokatahrat, mutta palasappisaippualle en enää tuhlaa ajatustakaan. Kokeilin nestemäistä sappisaippuaa niin villapyykkiin kuin puuvillaisiin vaatteisiinkin. Ensimmäisenä testiin pääsi raskausaikana käyttämäni merinovillainen neule, joka oli alkanut kellastua niskasta ja josta olin jo joutunut leikkaamaan laputkin kellastuman vuoksi irti. Yyh, raskausajan hiki oli ihan kamalaa ja imetyshiki sitäkin pahempaa. En ollut vielä pessyt neuletta kertaakaan, joten pelkäsin sen huopuvan pyykkikoneessa muodottomaksi. Hellävarainen paljon liotuksia sisältänyt villapesu muutamien villasukkien kanssa, villanpesuaine ja tässä tapauksessa neuleen niskaan hierottu sappisaippua tekivät kuitenkin ihmeitä paidalle. En tietenkään muistanut ottaa kuvaa alkuperäisestä neuleesta (ja kuka edes haluaisi nähdä toisen pilalle hikoilemaa paitaa, hrr), mutta kellastuma vaaleni hieman. Nyt se ei enää pistä silmään, vaikka syynäämällä sen löydänkin.

Mutta ne villasukat! Ihanan tuntuisia! Tästä lähin muistan ottaa aina villasukat muusta pyykistä sivuun ja pestä ne vain villalle tarkoitetulla pesuaineella. Hyvästi tavallinen jauhemainen pesuaine ja narskuva emäksisestä (pH 10,5) vaurioitunut villa. Ulrichin villanpesuaineessa on mukana lanoliinia, joten sillä pestyjä villavaatteita ei tarvitse muutenkaan olla pesemässä niin usein. Kokeiluna pyöräytin muutamat villavaippahousutkin samoilla pesuaineilla ja olin tulokseen oikein tyytyväinen. Villa tuoksui villalta, ei miltään hajusteelta, toimi ilman erillistä lanoliiniuittoa ja tahrat olivat kadonneet, vaikka en esikäsitellyt niitä huuhtelua enempää. 1200 kierroksella lingotut villahousut myös kuivuivat nopeasti. Käsinpestyjä villiksiä kun saa odotella käyttöön jopa neljä vuorokautta, vaikka kuinka vaihtaisi niiden alla olevaa pyyhettä, kääntelisi pöksyjä ja lopulta ripustaisi ne mustekalaan kuivumaan. Aivan kaikille villahousuille, kuten Disanan herkästi huopuville villiksille ja itse neulotuille hahtuvapöksyille en uskaltaisi kokeilla konepesua, joten ne puhdistuivat näppärästi ämpärissäkin. Lanoliinitin nekin Ulrichin lanoliinilla, joka oli hajusteettomana miellyttävä kokemus. Hajusteettomassa lanoliinissa on se etu, että villahousujen hajusta tunnistaa heti pesun tarpeen, eikä hajuste, kuten laventeli, peitä pissan hajua vielä siinä vaiheessa, kun hygienian vuoksi villikset olisi hyvä nakata välillä pesuun. Hajusteettomana tämä lanoliini ei myöskään ärsytä herkkäihoistakaan.

Moni uskoo vieläkin ekopesuaineiden olevan heikkotehoisia, mutta jo tähän mennessä testaamani Ulrich natürlichin tuotteet ovat olleet aivan yhtä hyviä, ellei jopa parempia, kuin vastaavaan käyttöön tarkoitetut markettituotteet. Tein vertailua supermarketin pesuainehyllyllä ja vaikka siellä myynnissä olleet tuotteet olivat edullisempia, en ensimmäisenä välttämättä tarttuisi niihin. Esimerkiksi villanpesuun sopivista nestemäisistä pesuaineista yhdessäkään ei ollut lanoliinia. Villanhoitoaineet maksavat marketeista ostettuina melkoisen paljon, mikäli niitä ylipäätään löytää. Saattaakin siis olla se ja sama ostaa laadukkaampaa tavaraa kerralla, kuin lähteä metsästämään erillistä lanoliinia, jos tavoitteena on mahdollisimman helppo villapyykki. Hajun- ja tahranpoistoon suunniteltuja tuotteitakin löytyi lähinnä yhdeltä suurelta nimeltämainitsemattomalta valmistajalta, joka ei ole sitoutunut eläinkokeettomuuteen, toisin kuin Ulrich. Muutenkaan en halua tukea monikansallisia suuria yrityksiä, vaan mieluiten pientä kotimaista ja seuraavaksi eurooppalaista ekologista.

Seuraavalla kerralla aiheena on tosi dirty laundry, kun kokeilen ällöjen hajujen ja ikuisuustahrojen poistoa. Onko ihan pimeää saada kiksejä pyykinpesusta?

Suomen kaamein lapsiperheläävä

En erityisesti pidä siivouksesta ja esimerkiksi imurointi kuuluu kodinhoidon inhokkeihini. Tyhjennän mieluummin vaikka koko kodin hajulukot, kuin imuroin eteisestä kuivuneet kurat tai yritän epätoivoisesti sohia imurin letkulla parisängyn alla seikkailevia pölykoiria. Ainoa suosikkini siivouksessa on pyykin pesu. Olen ns. pyykkinatsi, eli haluan lajitella pyykin itse oikeisiin kategorioihin kankaan pohjavärin, materiaalin ja pesuohjeen mukaan. Villahaalari samaan koneelliseen lakanoiden kanssa? Ei ikinä! Myös märkien pyykkien ripustaminen narulle on ihan kivaa, JOS muistan tehdä sen ajoissa ennen nukkumaan menoa. Pyykit kun tuppaavat unohtumaan märkinä koneeseen ja muistan ne suurin piirtein siinä vaiheessa iltaa, kun olen siirtymässä sänkyyn ja Sulo herää tissiä huutaen omassa huoneessaan.

Kun yhdistetään siivoushaluttomuus, alle vuoden sisään sairastettu masennus, koulu, yrittäjyys, työnhaku, autokoulu, muutto ja pimenevät illat, on selvää, ettei kämppä aina näytä edustuskelpoiselta. Meillä tämä tilanne räjähti käsiin ennen muuttoa, kun asunto alkoi täyttyä muuttolaatikoista, seuraavaan asuntoon hankituista tavaroista ja lapsen sotkuista, joita ei enää jaksanut raivata. Muutimme marraskuussa 45,5 neliön kokoisesta kaksiosta 68 neliön kolmioon keittokomerolla. Reilut 23 neliötä mahdollistivat räjähdyksen aivan uudella tasolla. Nyt meillä oli kyllä tilaa kävellä asunnossa, mutta hitto meillä näytti kamalalta, kun meiltä puuttui huonekaluja ja tavarat seilasivat pitkin lattiaa ja muuttolaatikoita oli joka paikassa.

Ennen muuttoamme Marja Hintikka Live keräsi nettisivuilleen kuvia (niitä on muuten paljon, klikkaa sivun lopussa "Lataa lisää viestejä" ja näet ne kaikki) suomalaisista lapsiperheläävistä, joissa oli siivouamisen sijaan keskitty elämiseen, ja päätin vitsillä pistää pari kuvaa meidän kammottavasta luolasta. Naureskelin itsekseni sille, että kyseessä oli kisa, jonka voittaja saisi siivoustiimin luokseen. Eihän meille kukaan tulisi siivoamaan ja osallistujia on niin paljon, ettei meillä ole mitään mahdollisuuksia. No olipa sitten kuitenkin... Marraskuun alussa tapahtuneen muuton jälkeen sain sähköpostiini viestin, jossa kysyttiin saisiko meidän asunnon kuvan laittaa äänestykseen, jossa valittaisiin kaamein läävä. Ensimmäisenä ajattelin, että ei todellakaan! Olin kuvaillut asuntoamme kilpailussa seuraavin sanoin, enkä missään nimessä halunnut paljastua, vaikka teksteissä pienen pieniä vihjeitä meidän perheestä olikin:

"Sisustuslehtien mukaan kauniiseen sisustukseen tarvitaan erilaisia helposti fiiliksen mukaan vaihdeltavia tekstiilejä (läjässä etualalla), klassikkokalusteita (lapsen sänky takaseinällä), ajan patinaa (rukki oikealla taustalla), säilytystilaa tavaroille (sängyn alla ja sen ympärillä), tunnelmallista valoa (katossa kaunis varjostin) ja ripaus omaperäisyyttä (lasketaanko kaaos?). Onneksi meillä on muutto kolmen viikon päästä isompaan asuntoon! Et varmaan uskoisi, että tässä kämpässä asuu bloggaaja?"

"Eilen juhlittiin uutta työpaikkaa kavereiden kanssa skumpalla kilistellen. Maitotölkit oli silloin huuhtelematta tiskipöydällä. Jälkikäteen tajusin niiden haisevan. Ei jaksettu siivota juhlien jälkeen. Eikä varmaan huomennakaan, koska tiskipöytä räjähtää päivässä tähän kuntoon."

Minua nolotti ihan kamalasti, miten meillä saattoi näyttää niin järkyttävältä. Somessa ja blogissa meidän perheen elämä näyttää silotellummalta ja jopa kauniilta, mutta todellisuus oli jotain aivan muuta. Kaaos turhautti, suretti, raivostutti ja suoraan sanottuna vitutti, mutta en saanut tehtyä sille mitään. Nukun edelleen huonosti, joten asiat unohtuvat, tavarat jäävät käsistä mihin sattuu ja kaaoksen purkaminen väsyneenä ei ole helppoa. Pyörittelin meiliä hetken päässäni ennen kuin huutelin miehelle, että saako meille tulla siivoamaan ja kuvaamaan. Hän antoi luvan ja siinä vaiheessa päätin, että anti mennä vaan. Oikeastaan siivous olisi ihan törkeän hieno juttu! Joku muu hoitaisi sen likaisen työn ja siinä vaiheessa kameroidenkaan läsnäolo ei enää tuntunut pahalta. Masennuksesta blogissa avautuminenkin vapautti, joten tämä varmaan aukoisi loputkin solmut pään sisältä. Nopeasti äänestyksen alettua huomasin, että meille sateli ääniä kovaa vauhtia. Oli liikuttavaa, että muut halusivat juuri meidän saavan asuntomme kuntoon!

Näköjään Heikkiäkin turhautti jossain vaiheessa siivousta

Meillä on luonnollisesti muuton jäljiltä kaikki hukassa, myös kamera latureineen (mmm... seliseli) ja kymmenen hengen siivousporukka pisti vielä järjestyksen uuteen uskoon, joten tässä postauksessa tyydyn edelleen kännykkäkuviin ja MHL:n somesta napattuihin otoksiin. Siivouspäivänä meille siis laukkasi ovesta sisään jäätävä määrä porukkaa siivoustarvikkeiden ja huonekalujen kanssa. Meillä on ollut tämän syksyn taloudellisesti tiukkaa, joten emme olleet saaneet itse hankittua mm. kirjahyllyä olohuoneeseen. MHL hoiti meille siis siivouksen lisäksi parit huonekalut ja koreja tavaroille Ikeasta.

Tämän myöntäminen on bloggaajalle vaikeaa, mutta yhtenä isona haasteena asunnossamme olivat käsityötarvikkeeni, lankani ja kankaani. Kaikkia löytyi kaikkialta ja ne piti järjestää fiksusti. Meille oli pyydetty ammattijärjestäjä Ilana Aalto pohtimaan juuri työhuoneenanikin toimivaa makuuhuonetta. Jenny ja Marja järjestivät Ilanan kanssa kaikki välineet siististi laatikoihin ja hyllykköön. Muuttolaatikoita tonkiessa löysimme varmaan pari kolme Ikean kassillista keskeneräisiä käsitöitä, joita olen kuljettanut mukanani muutosta toiseen. Vanhimmat ristipistotyöni muistan aloittaneeni 8-vuotiaana, siis 13 vuotta sitten! Ihan järjetöntä! Silti en vieläkään raaskinut nakata niitä menemään, vaan uskottelin, että kyllä minä joku päivä vielä keskeneräisillä kirjonnoilla koristelen vaikka kangaskassin. Saas nähdä. Ohjelman tekijät olivat yhtä mieltä siitäkin, että minulla on aivan liikaa lankoja. Olen saanut niitä vuosien saatossa lahjaksi sekä työn kautta. En kuitenkaan halunnut yhdestäkään kerästä eroon, sillä tiesin, että tarvitsen lankoja vielä opinnoissani. Tälläkin hetkellä minulla on kudonnan kurssi, jolle vein kassillisen lankoja.

Olen tavallaan aika avoin ihmisenä, mutta vieraat ihmiset tonkimassa likapyykkikoria ja lajittelemassa pikkuhousuja tuntui aika hurjalta. Myös video Marjasta kaivamassa meidän kylppärin lattiakaivoa sai niskakarvat pystyyn. Kääk, te tosiaan siivositte huolellisesti! Onneksi pyykkikoritouhut havaittuani minut vietiin pois kotoa kahville Jennyn kanssa, muuten olisin varmaan jossain vaiheessa saanut slaagin. Kotiin tullessa vastassa oli siivoustiimi toivottamassa tervetulleeksi puhtaaseen kotiin. Pöydillä ja kirjahyllyllä oli kynttilöitä, meidän kaikki ihanat antiikkiastiat hyllyillä näkyvillä, muuttolaatikot viimein pahvinkeräyksessä (jankkasin tosin pitkään siitä, miten ne kannattaisi antaa ilmaiseksi FB-kirppiksellä jollekin tarvitsevalle, mutta myönnyin lopulta) ja lelut omilla paikoillaan. Meidän koti näytti kodikkaalta ja viihtyisältä. En muistanutkaan miten kivoilta kaikki huonekalut voivat yhdessä näyttää, kun niiden ympäriltä puuttui kaaos. Ja ne kynttilät! En ollut Sulon syntymän jälkeen suostunut edes ajattelemaan niitä, sillä pelkäsin Sulon suunnilleen sytyttävän talon palamaan, mutta seinään pultatun kirjahyllyn päältä niitä on todella vaikea saada putoamaan. Kynttilät pääsivätkin heti mukaan meidän sisustuksen suosikkeihin.

Makuuhuone oli mahtava. Tilava, vaalea ja näppärä työhuoneena. Viimein minulla oli oma työpöytä! Katsokaa miten siistissä rivissä kankaat ja askartelutarvikkeet ovat nyt kirjahyllyssä! Jennylle kiitos sinisistä nimilapuista, ei olisi itselläni tullut mieleenkään laittaa sinistä meidän makkariin, mutta se sopii muun värimaailman kanssa oikein hyvin yhteen. Mieheni on aiemmin sanonut, ettei halua kotiinsa mustavalkoista sisustusta, mutta kun näin meidän makkarin, saatoin hieman hurahtaa yksinkertaisuuteen. Ihan skandinaavisen steriiliä sisustusta meillä ei tule olemaan, mutta värejä ja kuoseja sopisi karsia jokaisesta huoneesta. Olkkari saa pitää pinkit verhonsa ja mattonsa, sekä Sulon huone kuosioksennuksen, mutta keittiö ja makkari toimivat vähemmälläkin.

Koska minulla ei ole kuvia asunnosta, suosittelen tätä juttua asunnon muodonmuutoksesta ja tätä videota, jossa on sama pätkä meidän asunnosta, kuin kauden päätösjaksossa.

Kiitos MHL kaikesta avusta ja uurastuksesta. Tässä asunnossa kelpaa viettää joulua. ♥

Kuvat on lainattu Marja Hintikka Liven Facebookista

Havu-villavaippahousujen ohje

Suunnittelin Kestovaippayhdistykselle omat nimikkövillahousut joulukalenterin yhteyteen.

Lue lisää Kestoillaan-blogista

Joulukuun kuulumiset

Viime viikolla oli aika päivittää blogin look viimeinkin nykyiseen elämään sopivaksi. Ihan säikähdin, kun äsken kävin katsomassa viimeisimmän postauksen blogista, että mitä ulkoasulle on tapahtunut. No mitähän, kun kerran itse sitä olen mennyt muuttamaan. Taaperon yöimetys selkeästi vie viimeisetkin toimivat aivosolut päästä!

Olen viimeinkin saanut päätökseen autokoulun ja syyslukukauden opintojakin on jäljellä enää pari hassua päivää. Vuoden viimeinen kurssi käsittelee kudontaa ja pääsimme vierailullekin ihanaan espoolaiseen Kultavilla-kutomoon. Uusimman kurssimme tehtävänantoon kuului suunnitella sisustustekstiilejä oman suvun perinteistä inspiroituen ja lopulta teetämme kankaamme ihan oikeasti kutomossa. Totta kai teemme töitä myös ihan tavallisilla kangaspuilla, mutta odotan innolla, miltä näyttää, kun kone sylkee kangasta ulos reilun kymmenen sentin minuuttinopeudella.

MHL 14.12.2015 TV2 klo 21

Tänään kannattaa katsoa Marja Hintikka Live kakkoselta klo 21. Mekin katsotaan, tosin Pasilan studion yleisöstä. Jos et ehdi tv:n ääreen illalla, on jakso katsottavissa jälkikäteen myös Areenasta. Tässä pientä esimakua tulevasta.

Portfolio

Tein koulussa kurssityönä pienen nettiportfolion tämän blogin sivuihin. Portfolioon pääset blogin yläpalkissa olevasta linkistä tai tästä.

Elämä pahvilaatikoissa

Meillä muutetaan. Pääsemme vihdoin isompaan 68 neliön asuntoon tästä 45,5 neliön luolasta. Luolan tästä tekee se järkyttävä tavaramäärä, joka meillä on, vaikka tilastakin on puutetta. Langat, kankaat, muut käsityötarvikkeet ja Sulon myötä asuntoon tulleet lastentarvikkeet vievät tilaa. Lisäksi toiveissa on jo pidempään ollut erillinen lastenhuone, joka ehkä tekisi öistä astetta rauhallisempia. Tällä hetkellähän minä nukun sohvalla, koska en voi olla Sulon kanssa samassa huoneessa, mikäli haluan olla imettämättä yöllä.

Tiedän, että meillä on paljon tavaraa, mutta en vaan millään ymmärrä, että olen pian pakannut 16 isoa laatikollista ja 12 pienempää - ja tavaraa on vielä kaapit ja sängynalunen pullollaan! Pelkkä olohuoneen kirjahylly vaati ainakin viisi laatikkoa. Ja yhdestäkään kankaasta tai lankakerästä ei voi luopua ei! Niitähän saattaa vaikka tarvita koulussa, jos ei missään muualla. Neulomiseen minulla ei ole ollut aikaa, no, aikoihin. Sen vuoksi epäilen, tulenko enää koskaan palaamaan neuleharrastuksen pariin. Neuleet ovat minulle rakkaita, mutta haluaisin panostaa niihin kunnolla, mikäli taas hurahtaisin. Keskeneräisiä käsitöitä löytyy vähintäänkin yhden muuttolaatikollisen verran, ja taidan nytkin ajatella vain neuleita. Niitä kesken jääneitä ompeluksia onkin toinen mokoma. Hulluksihan tässä tulee.

Uusi asunto on samasta taloyhtiöstä, mutta se on malliltaan kolmen asukkaan solu erillisellä keittiöllä. Nykyinen on kahden asukkaan solu yhdistetyllä keittiön ja eteisen tilalla, minkä vuoksi ovelta näkee suoraan tiskialtaaseen. Uudessa asunnossa viimeinkin saamme olla ajattelematta keittiön mahdollisia sotkuja muissa huoneissa ollessamme. Asunto on kolmannessa kerroksessa, mikä on kivaa vaihtelua katutasossa asumiselle. Eikä uudessa asunnossa ole opiskelijakämppien kerhohuonetta alakerrassa, siitä suuren suuri plussa. Hyvästi aamuneljään kestäneet kovaääniset bileet! Ei enää yhtään sanasta sanaan alakerrasta kuultua listahittiä puolenyön jälkeen! Jes! Uudessa kämpässä on vieläpä suojattu näkymä makuuhuoneisiin ikkunoiden edessä kasvavien puiden vuoksi. Meille ei siis enää voi kurkkia sisälle edes keittiön ikkunasta, sillä senkään edessä ei ole luhtikäytävää, jota pitkin kaikki naapurit kävelevät. Nykyisiä naapureitakaan ei varmaan yhtään harmita, kun kattilan kansien paukuttamista rakastava taapero muuttaa toiseen taloon.

Inhoan sanaa "ruuhkavuodet", mutta tämä on juuri sitä itseään. Koulu, muutto, omat työt, lapsi, perhe, autolaina, harrastukset, puolison työ, puolison koulutukset, blogi, mun autokoulu. Siinä on melko monta rautaa tulessa samaan aikaan.

Kesto AW15

Koulun alkamisen jälkeen aikani on kulunut kuin siivillä muunkin kuin opiskelujen ja me&i-myyjän työn vuoksi. Sain nimittäin toisenkin työn ja pääsin taas tekemään rakastamaani toimittajan työtä. Kuten pidempään blogiani lukeneet muistavat, työskentelin 15-vuotiaasta alkaen kolme vuotta Yhteishyvällä ja sen lisäksi tein juttuja silloin tällöin myös muualle. Vauvavuonna ja sitä edeltäneenä ensimmäisenä lukukautena Metropoliassa en kuitenkaan ehtinyt panostamaan työhön painetun median parissa niin paljon kuin olin toivonut.

Kun luin Kestovaippayhdistyksen hakevan uutta päätoimittajaa Kesto-lehteensä, en epäröinyt hetkeäkään. Olin joka tapauksessa suunnitellut tekeväni juttuja syksyn lehteen, joten miksi en hyppäisi samantien vähän isompiin saappaisiin? Aikaa lehden valmiiksi saamiseksi oli hyvin vähän, joten paiskin välillä töitä yötä päivää. Keskiviikkona olikin aihetta juhlaan, sillä lehti tipahti postilaatikkoon. Samalle illalle järjestämäni me&i:n avoimet ovet muuttuivat bileiksi ja kaivoimme skumppapullon esille keskellä viikkoa! Yhdessä päätoimittajan pestin kanssa allekirjoitin sopimuksen yhdistyksen sosiaalisen median vastaavan tehtävästä. Tälläkin viikolla yhdistyksen julkaisemista somekirjoituksista suuri osa oli minun käsialaani. Seuraa yhdistyksen somea Facebookissa, Instagramissa, Twitterissä ja Pinterestissä, niin kuulet lisää esimerkiksi yhdistyksen tapahtumista ja muista ajankohtaisista asioista.

Haluatko lukea pääkirjoituksen kokonaisuudessaan? Kesto-lehden saat omaksesi liittymällä Kestovaippayhdistyksen jäseneksi esimerkiksi yhdistyksen verkkokaupassa. 12 euron jäsenmaksulla saat lehden kaksi kertaa vuodessa postilaatikkoosi ja pääset mukaan alueesi toimintaan. Uudet jäsenet saavat viimeisimmän lehden liittymisensä yhteydessä. Jäsenyys kannattaa, sillä jäsenmaksulla tuet kestoilun ja ekologisen elämäntavan tukemista ja edistämistä Suomessa!

Kestovaippaviikko 5.-11.10.2015

Maanantaina starttaa Kestovaippayhdistyksen Kestovaippaviikko, jonka aikana on erilaisia tempauksia ja tapahtumia ympäri Suomen. Tulen itsekin osallistumaan tapahtumaan somessa yhdistyksen sosiaalisen median vastaavana.

Lue lisää yhdistyksen Facebook-sivuilta

Erityisesti someaktiiveille suosittelen Kestovaippamuotinäytöstä, johon voi osallistua kuka vain!

Olethan siis mukana somessa hastageilla
#kestovaippa
#kestovaippaviikko
#kestovaippamuotinäytös
#kestovaippayhdistys