3/23/2016

Kevään loppurutistuksia

A photo posted by Sara Palojärvi (@siskoneule) on

Huh, laskeskelin, että minulla on tänä keväänä enää viisi koulupäivää jäljellä! Huhtikuun alussa alkaa harjoittelu, on Lapsimessut, joille olen menossa Kestovaippayhdistyksen kanssa, Suuri vaipanvaihtotempaus ja Vaippakansan karnevaalit. Kävin eilen allekirjoittamassa harjoittelusopimuksen espoolaisen Kultavilla-kutomon kanssa, eli saman paikan, jossa kudoimme kudonnan kurssilla suunnittelemamme kankaat. Olen todella innoissani tulevista kymmenestä viikosta, joiden aikana pääsen tekemään vaikka mitä. Kultavillan yhteistyökumppaneista löytyy mm. kantoliinoja valmistava Liinalapsi ja on kutomossa tehty kankaita Eduskuntaankin. Kuulostaa aivan minun jutultani!

Sitä ennen palaan vielä hetkeksi takaisin neulekoneen taakse. Loppurutistus tulee olemaan tiukka varsinkin niinä päivinä, kun minä ja kone emme tule lainkaan toimeen keskenämme. Ensitreffimme ykkösvuonna eivät olleet ruusuiset. Kärsin silloin alkuraskauden pahoinvoinnista ja neuloin ämpäri polvien välissä. Yäk.

A video posted by Sara Palojärvi (@siskoneule) on

3/05/2016

Persikkaisia mohairpilviä


En todellakaan muista, milloin aloitin tämän neulotun ponchon. Se oli kuitenkin ennen raskausaikaa, eli kauan sitten. Neule oli kaulusta vaille valmis ja se oli eksynyt eroon siitä käsityölehdestä, jossa sen ohje oli, joten sovelsin kauluksen omasta päästä helpoimman kautta saadakseni sen pian valmiiksi. Ufojen valmiiksi tekeminen on terapeuttista ja siihen on hyvä purkaa kevätsiivousvimmaansa. Lisäksi neulominen tuntuu hyvältä. Sen tajuaa vasta, kun on väsymyksen ja kiireen takia joutunut olemaan pitkään erossa neuleista. Ennen lapsen saamista pidin käsityöaikaa itsestäänselvyytenä, mutta nykyään osaan ottaa ilon aidosti irti niistä pienistäkin hetkistä, kun ehdin ottaa puikot käteen. Tuleehan minulla koulussakin tehtyä vaikka mitä, mutta on ihan eri asia luoda kovalla kiireellä kuin tehdä nauttien.

Neuleen malli on jostain virolaisesta Käsitöö-lehdestä, joten tämä taitaa olla ensimmäinen viroksi neulomani neule. Olen neulonut muistaakseni myös englanniksi, ruotsiksi ja saksaksi. Tämän mallin neulominen oli erityisen helppoa, koska kaikki vaiheet oli piirretty myös kaavioiksi. Lankana minulla oli ohjeessa suositeltua paksumpi Novitan Rose Mohair, joten neule on VALTAVA. Se pitäisi vielä pingottaa tai höyryttää suoraksi, mutta sen teen vasta sitten, kun meillä seuraavan kerran silitetään jotain.



Nämä alareunoistaan pyöristyvät kolmiot ovat aika suloisia. Samalla tavallahan voisi tehdä vaikka tilkkupeiton jämälangoista... Rose Mohair on söpön tyttömäistä. Vähänkö tämä olisi ollut ihana raskausajan vaate! Tai imetysvaate!


Olipa muuten outoa vetää itse tehty neule päälle ja yrittää ottaa siitä kuvia päällä. Siis milloin olen käyttänyt jalustaa ja ottanut sen avulla kuvia? Ehkä vuonna 2014 eli pian kaksi vuotta sitten. Oho!

Vuoden 2016 äitiyspakkaus tekstiilisuunnittelijan silmin

Joka vuosi yhtä paljon puhuttava Kelan äitiyspakkaus oli päässyt vuotamaan tällä viikolla etukäteen netissä. Itsekin olin tietenkin heti tutkimassa sisältöä, kun törmäsin linkkeihin Facebookissa.

Kuva: Annika Söderblom, Kela.fi

Tänä vuonna äitiyspakkaus noudatti samaa linjaa kuin ennenkin. On makuupussia, toppa- ja vanuhaalaria, vaatteita, hygieniatarvikkeita ja lakanoita. Uutuutena oli vain talkki, jota kuulemma vanhemmat ovat toivoneet pakkaukseen. Meillä sitä ei koskaan käytetty, joten en itse ymmärrä sen käyttötarkoitusta. Viime vuodesta poiketen pakkauksen sisältämä lelu oli vaihtunut kovasta purulelusta pehmoiseksi unirätiksi. Miten söpö! Purulelun virkaahan toimittaa hätätilassa vaikka hammasharjan varsi (aikuisen valvonnassa), mutta unirätti palvelee vuosikaudet ja sen voi halutessaan kierrättää toiseen perheeseen. Pisteet siis tästä valinnasta! Meillä purulelu oli tietyssä vaiheessa välttämätön, mutta vesitäytteinen ohutpintainen lelu hajosi vähitellen pienien ja terävien hampaiden käsittelyssä.

En ole ainoa, joka kiinnitti huomiota paketin sinipainotteiseen väritykseen. Yllä olevaa kuvaa tarkastelemalla paketista jää mieleen lähinnä sinisyys ja ruskea vanuhaalari. Alkuun ajattelin itsekin, vaikka hyvin avoin värien suhteen olenkin, että en itse ottaisi pakettia tyttövauvalle (vaan eipä meillä olisi tarvetta paketin sisällölle, kun Sulollehan on jo hankittu kaikki, eikä seuraava lapsi ole edes suunnitteilla). Tarkemmin yksittäisiä vaatteita tutkimalla kuitenkin värimaailma alkaa laajentua ja jopa sitä tyttömäiseksi kommentoitua punaista löytyy. Varsinkin vastasyntyneen vaatteissa on runsaasti täysin neutraaleja yhdistelmiä ja ajankohtaisia kuoseja. Erittäin paljon pisteitä annan kietaisubodeille, joiden määrä näyttää omiin silmiini nousseen vuodesta 2014. Myös haarasta tuplanepillisiä kahden koon bodyja ja haaroista auki nepitettäviä housuja löytyi. Niin kätevää! Vaatteissa ja muissa tekstiileissä toistuu sama valkoinen pohjaväri, joten vaaleat vaatteet voidaan pestä sekaisin lakanoiden, pyyhkeen ja harsojen kanssa vapaasti, mikä nopeuttaa vaatteiden kiertoa ja helpottaa vauva-arkea. Ja onhan se vaaleisiin puettu pienokainen söpö, sitä ei voi kieltää.

Äitiyspakkauksen suosittuna keräilykohteenakin tunnettu makuupussi on tänä vuonna taas voimakkaan värinen - ja niin suloinen. Pitkällä vetoketjulla varustettu makuupussi on meillä palvellut vielä taaperonkin kanssa varapeittona ja makoilualustana. Vuoden 2014 makuupussi on kestänyt vaikka kuinka monet pesut ja pysynyt hyvin kuosissa. Äitiyspakkauksen vaatteet ja muut tuotteet ovat oman kokemukseni mukaan olleet hyvälaatuisia. Totta kai suuria määriä tuotteita lyhyessä ajassa tehdessä joukkoon mahtuu niitä maanantaikappaleitakin, mutta niistä olisi hyvä aina ilmoittaa Kelalle, jotta seuraavienkin pakkausten laatu saadaan pysymään kiitettävänä.

Toppahaalari on viime vuoden tapaan muutettavissa toppapussiksi, mikä on hyvä tapa saada haalari toimimaan myös alku- tai loppuvuoden vauvalla, ainakin sitten vaunukäytössä. Väri on vaihtunut neutraalimmaksi beigeksi ja kuosissa on pupuja. Vanuhaalarissa on taas supernäppärät käännettävät hihat ja lahkeensuut sekä uutuutena pienet korvat. Auton turvaistuimeen ja kantoliinailuun tarvitaan aivan vastasyntyneellä kylmällä säällä erilainen haalari, mutta sen vanhemmat voivat hankkia itse. Yhtä asiaa kuitenkin ihmettelin: missä on talvikäyttöön sopiva myssy tai lakki? Pelkkä toppahaalarin huppu ja sen alla oleva trikoinen kypärämyssy eivät kovin paljoa suojaa varsinkaan ihan pientä päätä.

Kestovaippojen parissa työskentelevänä minun on pakko mainita myös pakkauksen yhdenkoon Pilvi-taskuvaipasta. Se on helppokäyttöinen ja itsekin testasin sen viime vuonna. Testauksen ja vaipan käyttöohjeet löydät tästä postauksesta. Eikö muuten olekin pirteä väri?

Äitiyspakkauksen tuotteet valitaan kilpailutuksen kautta. Näin ekologisuutta ja eettisyyttä arvostavana ihmisenä olisin kiinnostunut tulevaisuudessa kuulemaan, miten nämä otetaan kilpailutuksessa huomioon. Esimerkiksi vuoden 2015 paketin sisällön alvittomia hintoja voit tutkia täältä. Tekstiilisuunnittelijana kustannuslaskelmat ovat tuttuja, mutta mietin, onko näillä hinnoilla oikeasti mahdollista valmistaa vaatteita Suomessa tai Euroopassa?

Vuoden 2015 äitiyspakkauksen postaus

3/03/2016

Ikea-tilkkutäkki


Pari tuntia aikaa ja lapsi isänsä kanssa mummolassa. Äkkiä pientä siivousta ja ompelukamat esille. Jos vaikka saisin viimein jotain valmiiksi.

Ehkä paras tapa päästä tällä hetkellä käsityöfiilikseen on kaivaa ihanimmat ufot esille. Yksi niistä oli Ikeasta hetken mielijohteesta ostetusta valmiista tilkkuvalikoimasta tehty viltti. En millään muista, olinko suunnitellut siitä tilkkupeittoa vai jotain taideteosta seinälle, mutta siinä oli hakaneuloilla kiinni pala tikkikangasta. Pituus viritelmässä oli lähes sopiva Sulon sänkyyn, joten iskin sen kaikille sivuille siivun kangasta lisää ja nypin hakaneulat irti.


Olin aloittanut peiton käsin tikkaamisen söpöllä mintunvärisellä ompelulangalla, mutta homma oli jäänyt kesken. Kaikki Ikean kankaista ommelleet tietävät, ettei moninkertaisesta kankaasta saa tavallista neulaa läpi kirveelläkään ja jos lisätään palettiin vielä vähän polyesterivanua ja polyesterinen ohut kangas, saa ompelija vain kädet verille. Peittoon jäi siis vain pari hassua tikattua riviä, mutta olkoon. Tulevien sukupolvien lapset eivät tule tappelemaan ainakaan tästä peitosta perinnönjaossa. Tärkeintä on, että peitto toimii ja että saan kangasvarastoani tyhjäksi. Yllättävän paljon muuten sain uppoamaan kangasta noihin reunoihin. Olin haaveillut toteuttavani tuosta Ikean kankaasta jotain isompaa ja näyttävämpää, mutta toisaalta tuo kangas on juuri sopiva tilkkutäkkiin. Samaa kangasta on nimittäin lastenhuoneen toisella seinustalla sohvan päällisessä. Värit on vähän neidit meidän pojalle, mutta tähänkin pätee taas mun käsityömotto: ihan sama.


A photo posted by Sara Palojärvi (@siskoneule) on


3/02/2016

Luonnollista puikoille

Langat saatu blogiyhteistyön kautta Aurinkokehrältä

Suomenlampaan kampavillaa ja luonnollinen värjäys. Mitä muutakaan sitä voisi toivoa neulelangalta? Sain Aurinkokehrän suunnittelijalta Anna Vaskolta lankoja testattavaksi ja materiaaliksi neulesuunnittelua varten. Minun lisäkseni lankoihin ihastui puolitoistavuotias taapero. Hän olisi ominut vyyhdit heti leikkeihinsä. Jostain kumman syystä äiti ei antanut siihen lupaa.

Langat olivat miellyttävän pehmeitä ja värisävyt täydentävät kauniisti toisiaan. Tuskin maltan odottaa saavani langat kerille ja puikoille (vai raaskiiko näitä edes keriä, koska pelkkä vyyhtien silittelyhän on jo oma nautintonsa!). Minulla onkin muutama neuleidea mielessä.




3/01/2016

Mustikkapaita ja muut epäonnistuneet värjäykset


 Värjäsin Dylonilla läjän huonompikuntoisia tekstiilejä. Lopputulos oli tämä:


Imetyspaidoissa väri muuttui sinertävämmäksi ja syvemmäksi ja räteistä tuli ihan ookoot. Aika ituhippikunnossa paidat ovat edelleen, mutta käytän niitä lähinnä kotona yöpaitoina ja siksi uskalsin uhrata ne. Räteistä tuli epätasaisia, mutta ihan hauskoja. Kyllä nämä harmaantuneet banaanitahraiset kamaluudet voittavat. Lastenvaatteet taas... No, niistä tuli melko jännittäviä.


Olen positiivisesti yllättynyt tuosta oravakuosista. Eli huonokin värjäys voi olla (livenä) kiva, jos kuosissa on paljon mustaa.


Origamieläinpaita on surkuhupaisa. Siinä värjäys näyttää siltä, kuin siitä olisi tehty tahallaan batiikkimainen. Sinivalkoisesta sydänpaidasta taas tuli ihan karsea. Se minun on pakko värjätä uudelleen tummanharmaalla, jotta saan väriä peitettyä. Samalla voi peittyä myös söpö sydänkuosi, mutta ei tätä mustikkapaitaakaan voi oikein käyttää... Voi oisinpa sittenkin käyttänyt koneväriä!


Siililegginsit olivat ehkä käyttökelpoisimmat vaateosastosta. Niissä väri toimi, vaikka se jäikin läikikkääksi. Oranssi ja violetti näyttävät luonnonvalossa aika söpöiltä yhdessä.

Mitä tästä opimme? Älä ikinä värjää käsin, ellet jaksa hämmentää lientä tarpeeksi usein. Älä värjää enempää kuin pari vaatetta per väriliemi. Rätit kannattaa värjätä vaatteiden liemien jämissä. Huono värjäys, mutta tulipahan tehtyä!

2/29/2016

Käsinvärjäys vai käsienvärjäys?

Erilaisten tavaroiden löytyminen jatkuu muuton jälkeen tunnetusti pitkään. Viimeksi löysin pussillisen Dylonin käsiväriä siivouskaapista. Hukassa on vielä kolme lasten essua, kaksi kummilusikkaa (nyyh! kaikki muut hopeat on tallessa) ja jotain arvotonta sälää. Olin kerännyt erään siivouksen yhteydessä läjän erilaisia tekstiilejä, jotka kaipasivat lisää väriä.



Kasassa oli kaksi virttynyttä Boobin imetyspaitaa, pari Sulon harmaantunutta paitaa ja legginsit sekä paljon rumiksi tahriintuneita keittiörättejä. Ihan kaikki eivät mahtuneetkaan ämpäriin, joten jätin harsorievut suosiolla pois. Fiksu olisi lukenut huolella manuaalin, mutta minä vaan lorottelin ämpäriin vettä ulkomuistista ja lisäsin suolat päälle. Vain kankaiden punnitus unohtui. Ja hupsis siinä kävikin.

A photo posted by Sara Palojärvi (@siskoneule) on

Tätä mokaa unohtamatta:


Aina ei mene putkeen edes tekstiilisuunnittelijalla! ;)

2/28/2016

Testissä Superjellonan taskuvaippa

Postaus toteutettu yhteistyössä SuperJellonan kanssa



Vau, mikä vaippa!

Se oli ensimmäinen ajatukseni, kun sain uuden vaipan käsiini testausta varten. Olin sopinut uuden suomalaisen merkin SuperJellonan kanssa vaippatestauksesta ja olimme miettineet valmiiksi, minkälainen vaippa meille sopisi parhaiten.Pinnallisuuteen taipuvaisena olin toivonut kuosiksi pitkään himoitsemaani galaksiprinttiä, mutta lopullinen valinta jäi minulle yllätykseksi. Ja galaksiahan sieltä tuli!


Idea testaukseen lähti tarpeestamme löytää Sulolle hyvä hoitovaippa isovanhempien luona kyläilyyn ja miksei päivähoitoonkin, vaikka se onkin ajankohtainen asia vasta ensi syksynä. Sulon tämänhetkinen vaippavalikoima koostuu lähinnä neppivaipoista, joista meillä löytyy niin ikivanhaa Fuzzibunzia, ImseVimsen äitiyspakkaustaskua ja "kiinanvaippoja", eli yhdenkoon Alvaa, Babylandia ja merkittömiä vaippoja. Kaikissa näissä neppirivistöjä on vähintään kaksi, joten joskus Sulo on tullut hoidosta vaippa hieman hassusti päällään. Emme ole ehtineet opettaa kaikkia vaippamalleja isovanhemmille, joten ei ole ihmekään, jos nepparit ovat vähän vinksin vonksin. Kotikäytössä koen nepparit helpommiksi, sillä Sulo ei ainakaan toistaiseksi osaa avata niitä, vaikka hän osaakin riisua useimmat vaipat housuvaippojen tapaan. Tarravaipat olisivat kuitenkin hoidossa helpompia käyttää, sillä Sulo ei yleensä hoitopaikassa viiletä vaippasillaan.

Pintamateriaalina suosin päivävaipoissa yleensä märkäpintaisia vaihtoehtoja, erityisesti bambujoustofroteeta, mutta öisin Sulo kelpuuttaa vain fleecen tai coolmaxin, jotka pysyvät kuivan tuntuisina. Kuivapintaisissa taskuissa on perinteisesti vain yksi ongelma: päiväunilla tai muuten riehuessa pissa voi tulla vahingossa vaipan ohi kyljestä, jossa ei ole imua lainkaan. SuperJellonan vaipoissa onkin ilokseni todella suuri puuvillafroteinen imu heti coolmaxiin kiinni ommeltuna. Se kattaa taskun etuosan ja haaran erittäin hyvin, jolloin taskuvaipan uskaltaa pukea päikkäreillekin. Muutenkin tämä vaippa on ollut kotona pomminvarma, vaikka Sulo kuinka kiipeilisi ja venkoilisi. En ole saanut sitä vuotamaan ohi.


Olin hieman huvittunut, kun tutkin tarkemmin vaipan mukana saamiani imuja. Sain taskuvaipan lisäksi testattavakseni sekä 9-kerroksisen vaippaimun että 3-kerroksisen lisäimun. Nämä vaippaan laittamalla imukerroksiksi saataisiin vaipan kiinteän imun kanssa yhteensä 13 kerrosta. Aika hurja luku, kun minusta tuntuu näppituntumalla, että meillä käytetään yövaipassakin lähes samanpaksuista settiä! Imut ovat kuitenkin ihanan letkeitä ja hyvin muotoiltuja, joten ne eivät kovassakaan menossa rullaudu tai pääse hiertämään haaroista. Joustofroteeta on jokaisessa läpässä pintakerroksessa, joten kosteuden pitäisi sen ansiosta levitä tasaisemmin. Irroitettavan neppi-imun ja hamppulisäimun ansiosta vaippa myös kuivuu nopeasti. Ympäristöasioita miettivänä minua ilahduttivat vaipassa käytetyt kierrätysmateriaalit. Taskuvaipan kiinteä imu oli mitä ilmeisimmin vanhasta froteepyyhkeestä. Olen itsekin hyödyntänyt omissa vaippaompeluissani kierrätysfroteeta ja se on toiminut hienosti, sillä vanhat pyyhkeet ovat jo saavuttaneet parhaan imukykynsä.

Sulo nukkuu tällä hetkellä puolitoista tuntia iltapäivisin, joten sen ajan olemmekin pärjänneet normaalilla päivävaipalla, mutta emme tiedä vielä, miten päiväunet kehittyvät Sulon kasvaessa. Mitä, jos ensi syksynä päiväunet pitenisivät yöunien lyhentyessä tai vaippoja vaihdettaisiin päiväkodissa pidemmällä välillä, kuin kotona? Näillä imuilla luulisi pärjäävän tuntikausia, vaikka toivoisinkin päivähoidossa järkevää vaipanvaihtoväliä, eli sellaista paria tuntia. Isovanhempien luona pitkä vaihtoväli on tullut testattua ja todettua toimivaksi, sillä miehen vanhemmat monesti käyttävät Sulolla vaippaa tosi pitkiä aikoja. Ihan ihmettelen aina, miten vaippoja on lapsen kotiutuessa vaippapussissa aina vain pari kappaletta.

Tarkoituksenani oli ottaa testivaippa jokaisen täytön jälkeen sivuun ja säästää sitä mummolavierailuita varten, vaan toisin kävi. Mies ilmeisesti tykästyi vaippaan, sillä hän usein puki sen Sulolle, vaikka yritin muistutella mummolakäytöstä. Imutkin olivat kerran eksyneet omille teilleen pesun jälkeen ja löysin ne vasta seuraavan vaippapyykin yhteydessä toisen taskuvaipan sisältä. Eli tuote oli miellyttänyt perheen toistakin vaipantäyttäjää!

Isovanhempienkin mielipiteitä sain selville, tosin hitaasti sen takia, että vaippa oli jatkuvasti mukana normaalissa kierrossa. Oma isäni, jonka hoidossa Sulo ei ole ollut, kävi meillä kylässä ja näytin hänelle vaippaa. Tulin maininneeksi vaipan ominaisuuksien lisäksi sen hinnan, jota vaari ihmetteli. Onhan Suomessa ostettu vaippa toki hintava, mutta siihen on käytetty takuulla aikaa ja vaivaa hyvistä materiaaleista puhumattakaan. Hän muisteli 90-luvulla minulla käyttämiään kestoja ja Unimixinä tai Rainbowna nykyään tunnettu AIO oli tuttu, se kuulemma oli pakettina sopivan ohut. Tästäkin taskusta saa ohuemman, kun jättää vaikka lisäimun ja neppi-imun pois.

Eniten Sulo käy kyläilemässä isänsä vanhemmilla, jotka ovat kestottajina varsinaisia konkareita. He ovat kestottaneet lapsiaan 90-luvulla ja kuulemma harsotaitto tulisi vieläkin ulkomuistista. Olemmekin laittaneet Sulon mukaan yleensä kestovaippoja, vaikka hoitolaukun pohjalla yleensä pari kertsiä onkin ja mummolasta löytyy myös paketti Muumi-vaippoja. Galaksivaippa on nyt ehtinyt käväistä pari kertaa mummolassa yökyläillessä mukana ja viimeisimmältä yökyläilyltä Sulon palatessa kysyin, oliko vaippa näppärä. Miehen vanhemmat pärjäävät sekä nepparien että tarrojen kanssa, mutta kuulemma tarrat miellyttivät heitä enemmän. Ne on helpompi säätää ja sulkea nopeasti. Neppien kanssa meillä on kotonakin välillä vaikeuksia, kun oikea säätö osuisi juuri kahden nepin väliin.


Oma mielipiteeni vaipasta:
+ mahtavat kuosit & herkut värit, ei lainkaan yksivärisiä vaippoja
+ laadukas ompelujälki
+ vuotosuojat reisissä parantavat istuvuutta
+ säädettävä selkäkuminauha, sopii hoikallekin
+ suuri kierrätysfroteinen kiinteä imu
+ iso täyttöaukko, josta mahtuu miehenkin käsi läpi, leveään taskuun mahtuu melkein mikä vaan imu
+ superhelposti koottava imuosa
+ L-koon painosuositus on 15 kiloon asti ja korkeutta on riittävästi, me ainakin selvitään tällä vaippaiän loppuun asti
+ kaksoiskoot imuissa, jolloin imuja ei tarvitse hankkia erikseen jokaista kokoa varten.
+ imuosa ja hamppulisäimu toimivat myös muissa vaippamalleissa hyvin
+ vaippa kuivuu nopeasti, eli tätä mallia ei kovin montaa tarvitsisi ostaa ja päiväkotikäytössä olisi osakestoilevallakin unelma, kun edellisenä iltana pesty vaippa on jo aamulla kuiva
- alkusijoitus on hintava, mutta maksaa itsensä ajan kanssa takaisin

Väriä eteiseen


Olen niin myöhässä näiden virkkaustrendien kanssa, mutta tässäpä meidän pimeän eteisen lampunvarjostin! Mies lyö tähän aina päänsä, eikä lamppu valaise kunnolla tilaa, mutta tulipahan vähän taas sisustettua. Näissä uusissa neliöissä riittää siellä sun täällä pientä projektia, joita yritän edistää silloin, kun ehdin. Tätäkin sisustuselementtiä taisin työstää kolmena iltana, vaikka ennen olisin väsännyt tämän varmaan puolessa tunnissa. Onko tämä nyt sitä kuuluisaa downshiftausta?