7/31/2015

Dalmatialaispöksyt yövaipaksi

Sulo alkaa vähitellen kasvaa ulos vanhasta hyväksi todetusta yövaipasta. Kotoa löytyneillä kokeiluksi hankituilla Luxus Muumi -sisätäyttövaipoilla kokeiltiin uudelleen sisävaippoja yökäytössä ja yllättäen ne riittivätkin parin taittoimun kanssa. Villahousuja Sulolla ei ole oikeassa koossa kuin kahdet, joista toiset ovat liian harvat sisävaipan päälle, joten uusia oli saatava. Sisävaippaa käytettäessä villahousut imevät sen verran paljon pissaa, että ne eivät välttämättä ehdi kuivua seuraavaksi yöksi.


Minulla kävi hyvä tuuri, sillä kaverini oli juuri luopumassa läjästä L-koon vaippoja. Häneltä ostin kasan sisävaippoja päivä- ja ehkä yökäyttöönkin sekä parit tosi hyviltä vaikuttaneet villahousut. Toisissa tosin oli ostohetkellä jo lähes sormen mentäviä reikiä. Niin isoja reikiä ei kannata alkaa parsimaan, joten päädyin paikkaamaan pöksyt neulahuovuttamalla.


Idean neulahuovutukseen olin saanut jostain kestoiluun liittyvästä FB-ryhmästä. Alkuperäisen idean keksinyt oli huovuttanut rikkinäisiin housuihin ympyröitä kaikissa sateenkaaren väreissä. Minä taas halusin värikkäiden vaippojen rinnalle jotain neutraalimpaa, joten valitsin huovutukseen Novitan ruskeaa Hahtuvaista. En ollut neulahuovuttanut pitkiin aikoihin, joten olin ehtinyt heittää kaikki vaahtomuovin palat roskiin. Yllätyksekseni siivouskaapista löytynyt halpa keittiöön tarkoitettu pesusieni ajoi saman asian jopa paremmin!

Villahousujen varmistajiksi neuloin muutamia villaimuja lisää jämälangoista. Toivon, että pääsisimme muuttamaan talvella isompaan asuntoon ja sitä ennen voisin purkaa turhan isoa lankavarastoani...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.