Testissä Superjellonan taskuvaippa

Postaus toteutettu yhteistyössä SuperJellonan kanssa

Vau, mikä vaippa!

Se oli ensimmäinen ajatukseni, kun sain uuden vaipan käsiini testausta varten. Olin sopinut uuden suomalaisen merkin SuperJellonan kanssa vaippatestauksesta ja olimme miettineet valmiiksi, minkälainen vaippa meille sopisi parhaiten.Pinnallisuuteen taipuvaisena olin toivonut kuosiksi pitkään himoitsemaani galaksiprinttiä, mutta lopullinen valinta jäi minulle yllätykseksi. Ja galaksiahan sieltä tuli!

Idea testaukseen lähti tarpeestamme löytää Sulolle hyvä hoitovaippa isovanhempien luona kyläilyyn ja miksei päivähoitoonkin, vaikka se onkin ajankohtainen asia vasta ensi syksynä. Sulon tämänhetkinen vaippavalikoima koostuu lähinnä neppivaipoista, joista meillä löytyy niin ikivanhaa Fuzzibunzia, ImseVimsen äitiyspakkaustaskua ja "kiinanvaippoja", eli yhdenkoon Alvaa, Babylandia ja merkittömiä vaippoja. Kaikissa näissä neppirivistöjä on vähintään kaksi, joten joskus Sulo on tullut hoidosta vaippa hieman hassusti päällään. Emme ole ehtineet opettaa kaikkia vaippamalleja isovanhemmille, joten ei ole ihmekään, jos nepparit ovat vähän vinksin vonksin. Kotikäytössä koen nepparit helpommiksi, sillä Sulo ei ainakaan toistaiseksi osaa avata niitä, vaikka hän osaakin riisua useimmat vaipat housuvaippojen tapaan. Tarravaipat olisivat kuitenkin hoidossa helpompia käyttää, sillä Sulo ei yleensä hoitopaikassa viiletä vaippasillaan.

Pintamateriaalina suosin päivävaipoissa yleensä märkäpintaisia vaihtoehtoja, erityisesti bambujoustofroteeta, mutta öisin Sulo kelpuuttaa vain fleecen tai coolmaxin, jotka pysyvät kuivan tuntuisina. Kuivapintaisissa taskuissa on perinteisesti vain yksi ongelma: päiväunilla tai muuten riehuessa pissa voi tulla vahingossa vaipan ohi kyljestä, jossa ei ole imua lainkaan. SuperJellonan vaipoissa onkin ilokseni todella suuri puuvillafroteinen imu heti coolmaxiin kiinni ommeltuna. Se kattaa taskun etuosan ja haaran erittäin hyvin, jolloin taskuvaipan uskaltaa pukea päikkäreillekin. Muutenkin tämä vaippa on ollut kotona pomminvarma, vaikka Sulo kuinka kiipeilisi ja venkoilisi. En ole saanut sitä vuotamaan ohi.

Olin hieman huvittunut, kun tutkin tarkemmin vaipan mukana saamiani imuja. Sain taskuvaipan lisäksi testattavakseni sekä 9-kerroksisen vaippaimun että 3-kerroksisen lisäimun. Nämä vaippaan laittamalla imukerroksiksi saataisiin vaipan kiinteän imun kanssa yhteensä 13 kerrosta. Aika hurja luku, kun minusta tuntuu näppituntumalla, että meillä käytetään yövaipassakin lähes samanpaksuista settiä! Imut ovat kuitenkin ihanan letkeitä ja hyvin muotoiltuja, joten ne eivät kovassakaan menossa rullaudu tai pääse hiertämään haaroista. Joustofroteeta on jokaisessa läpässä pintakerroksessa, joten kosteuden pitäisi sen ansiosta levitä tasaisemmin. Irroitettavan neppi-imun ja hamppulisäimun ansiosta vaippa myös kuivuu nopeasti. Ympäristöasioita miettivänä minua ilahduttivat vaipassa käytetyt kierrätysmateriaalit. Taskuvaipan kiinteä imu oli mitä ilmeisimmin vanhasta froteepyyhkeestä. Olen itsekin hyödyntänyt omissa vaippaompeluissani kierrätysfroteeta ja se on toiminut hienosti, sillä vanhat pyyhkeet ovat jo saavuttaneet parhaan imukykynsä.

Sulo nukkuu tällä hetkellä puolitoista tuntia iltapäivisin, joten sen ajan olemmekin pärjänneet normaalilla päivävaipalla, mutta emme tiedä vielä, miten päiväunet kehittyvät Sulon kasvaessa. Mitä, jos ensi syksynä päiväunet pitenisivät yöunien lyhentyessä tai vaippoja vaihdettaisiin päiväkodissa pidemmällä välillä, kuin kotona? Näillä imuilla luulisi pärjäävän tuntikausia, vaikka toivoisinkin päivähoidossa järkevää vaipanvaihtoväliä, eli sellaista paria tuntia. Isovanhempien luona pitkä vaihtoväli on tullut testattua ja todettua toimivaksi, sillä miehen vanhemmat monesti käyttävät Sulolla vaippaa tosi pitkiä aikoja. Ihan ihmettelen aina, miten vaippoja on lapsen kotiutuessa vaippapussissa aina vain pari kappaletta.

Tarkoituksenani oli ottaa testivaippa jokaisen täytön jälkeen sivuun ja säästää sitä mummolavierailuita varten, vaan toisin kävi. Mies ilmeisesti tykästyi vaippaan, sillä hän usein puki sen Sulolle, vaikka yritin muistutella mummolakäytöstä. Imutkin olivat kerran eksyneet omille teilleen pesun jälkeen ja löysin ne vasta seuraavan vaippapyykin yhteydessä toisen taskuvaipan sisältä. Eli tuote oli miellyttänyt perheen toistakin vaipantäyttäjää!

Isovanhempienkin mielipiteitä sain selville, tosin hitaasti sen takia, että vaippa oli jatkuvasti mukana normaalissa kierrossa. Oma isäni, jonka hoidossa Sulo ei ole ollut, kävi meillä kylässä ja näytin hänelle vaippaa. Tulin maininneeksi vaipan ominaisuuksien lisäksi sen hinnan, jota vaari ihmetteli. Onhan Suomessa ostettu vaippa toki hintava, mutta siihen on käytetty takuulla aikaa ja vaivaa hyvistä materiaaleista puhumattakaan. Hän muisteli 90-luvulla minulla käyttämiään kestoja ja Unimixinä tai Rainbowna nykyään tunnettu AIO oli tuttu, se kuulemma oli pakettina sopivan ohut. Tästäkin taskusta saa ohuemman, kun jättää vaikka lisäimun ja neppi-imun pois.

Eniten Sulo käy kyläilemässä isänsä vanhemmilla, jotka ovat kestottajina varsinaisia konkareita. He ovat kestottaneet lapsiaan 90-luvulla ja kuulemma harsotaitto tulisi vieläkin ulkomuistista. Olemmekin laittaneet Sulon mukaan yleensä kestovaippoja, vaikka hoitolaukun pohjalla yleensä pari kertsiä onkin ja mummolasta löytyy myös paketti Muumi-vaippoja. Galaksivaippa on nyt ehtinyt käväistä pari kertaa mummolassa yökyläillessä mukana ja viimeisimmältä yökyläilyltä Sulon palatessa kysyin, oliko vaippa näppärä. Miehen vanhemmat pärjäävät sekä nepparien että tarrojen kanssa, mutta kuulemma tarrat miellyttivät heitä enemmän. Ne on helpompi säätää ja sulkea nopeasti. Neppien kanssa meillä on kotonakin välillä vaikeuksia, kun oikea säätö osuisi juuri kahden nepin väliin.

Sulobeibi pääsee yökylään! Kestoillen, kuten aina. 😀👍 Testissä on tällä kertaa @superjellona n taskuvaippa. Toivottavasti kuullaan huomenna, mitä mieltä mummolassa oltiin vaipasta. #kestovaippa #kestoilu

A photo posted by Sara Palojärvi (@siskoneule) on Feb 5, 2016 at 5:53am PST

Oma mielipiteeni vaipasta:
+ mahtavat kuosit & herkut värit, ei lainkaan yksivärisiä vaippoja
+ laadukas ompelujälki
+ vuotosuojat reisissä parantavat istuvuutta
+ säädettävä selkäkuminauha, sopii hoikallekin
+ suuri kierrätysfroteinen kiinteä imu
+ iso täyttöaukko, josta mahtuu miehenkin käsi läpi, leveään taskuun mahtuu melkein mikä vaan imu
+ superhelposti koottava imuosa
+ L-koon painosuositus on 15 kiloon asti ja korkeutta on riittävästi, me ainakin selvitään tällä vaippaiän loppuun asti
+ kaksoiskoot imuissa, jolloin imuja ei tarvitse hankkia erikseen jokaista kokoa varten.
+ imuosa ja hamppulisäimu toimivat myös muissa vaippamalleissa hyvin
+ vaippa kuivuu nopeasti, eli tätä mallia ei kovin montaa tarvitsisi ostaa ja päiväkotikäytössä olisi osakestoilevallakin unelma, kun edellisenä iltana pesty vaippa on jo aamulla kuiva
- alkusijoitus on hintava, mutta maksaa itsensä ajan kanssa takaisin

Väriä eteiseen

Olen niin myöhässä näiden virkkaustrendien kanssa, mutta tässäpä meidän pimeän eteisen lampunvarjostin! Mies lyö tähän aina päänsä, eikä lamppu valaise kunnolla tilaa, mutta tulipahan vähän taas sisustettua. Näissä uusissa neliöissä riittää siellä sun täällä pientä projektia, joita yritän edistää silloin, kun ehdin. Tätäkin sisustuselementtiä taisin työstää kolmena iltana, vaikka ennen olisin väsännyt tämän varmaan puolessa tunnissa. Onko tämä nyt sitä kuuluisaa downshiftausta?

Löydetyt villasukat

Se on kiva, että kotoaan löytää asioita. Sulolla oli puutetta villasukista ja heti löysin sukat, joista oli vain langat päättelemättä. Tarvitsin itse jotain rentoa neuletta, löytyi pari vuotta sitten lähes valmiiksi saatu mohairinen poncho. #kivajuttu #imetysdementia #neulominen

A photo posted by Sara Palojärvi (@siskoneule) on Feb 14, 2016 at 5:13am PST

Kestoarkkien saumurointia

#before Ihan hirveitä kulahtaneita lumppuja. Polvet ja haarat puhki, keltaiset kainalot, koska #imetyshiki, ja törkeän nukkaiset helmat.

A photo posted by Sara Palojärvi (@siskoneule) on Feb 14, 2016 at 12:10pm PST

Sulon huoneen patjan päällisen ompelua ennen piti lämmitellä vähän saumurin käytön kanssa. Aina joskus iskee kamala siivousraivo ja tällä kertaa se osui vaatekaappiini. Pääntien kautta imettämällä pilattu paita ja monta muuta vaatetta joutui saumurin suihin. Syntyi monta uutta kestotalouspaperia ja siivousrättiä, jotka ovat huomattavasti nätimpiä, kuin suurin osa rievuistamme. Ensimmäiset tekemäni kestoarkit ovat jo siinä kunnossa, että itseäkin ällöttää ripustaa niitä pyykkinarulle. Eivät ne likaisia ole, vaikka niissä olisikin ikuisuusbanaanitahroja, mutta joskus paremmalla ajalla (eli tulevana vuonna tuohikuussa pukinpäivän aikaan, eli ei koskaan) ne voisi värjätä vaikka mustiksi. Sopisivatpahan paremmin sisustukseenkin.

Ai että näitä muuten katselee mielellään. Joukossa on veljeni puhki konttaamia velourhousuja ja ties mitä ihanuuksia, kuten päälimmäisenä huonosti näkyvä villieläinkuosi. Sori äiti, nämä söpöydet jää meidän käyttöön!

Rättejä isoille sotkuille.

A photo posted by Sara Palojärvi (@siskoneule) on Feb 21, 2016 at 8:31am PST

Lastenhuoneen sohvan uusi ilme

Sulon huoneessa on meidän vanha "sohvamme", eli vanha Ikean hyllykkö, jonka päällä on siihen sopiva patja. Tämä erikoinen, mutta toimiva kokonaisuus on ollut isäni luona käytössä, kun olin 12-vuotias ja kotoa muuttaessani se siirtyi isän varastosta meille, koska meillä ei ollut silloin varaa hankkia sohvaa. Sohvankorvike palveli hyvin, kunnes Sulo syntyi ja aloin tarvita jotain parempaa imetyspaikkaa, johon voisi käpertyä vauvan kanssa tuntikausiksi. Edellisessä asunnossa sohvan hyllyt nostettiin uuden sohvan hankinnan jälkeen päällekkäin hyllyksi ja patjaa pidettiin sohvan takana piilossa, sillä en halunnut vielä luopua siitä. Uudessa kodissa sohvankorvike löysi paikkansa Sulon huoneesta. Sen päällä on aikuisen mukavampi istua lapsen leikkejä seuratessa. Sulo taas tykkää käyttää patjaa kirjoja lukiessa.

Patjan päällinen oli ikivanha ja rispaantunut. Viimeinen niitti sille oli, kun kaadoin kahvikupin kahdesti sen päälle. Ylen porukan meillä siivotessa patja peitettiin torkkupeitoilla, mutta eihän sellainen järjestely kestä taaperon leikkejä kuin viisi minuuttia. Jotain muuta oli siis keksittävä. Uskaltauduin pitkästä aikaa kaivamaan ompelutarvikkeet esiin ja valkkasin muutamat Sulon huoneeseen sopivat kankaat konmaritetusta kangashyllystä.

Patjanpäällinen on ommeltu laiskasti pelkällä saumurilla siten, että kaikki saumat jäävät sen sisäpuolelle. Päällinen on kuin pitkä putki, vähän vanhojen tyynyliinojen mallinen. Patjan päät sain piilotettua pienillä "helmoilla", joiden päällä on narut kiinnitystä varten. Nuo päätyjen narut ovat muuten eskari-ikäisen veljeni puhkikulutetuista housuista peräisin. Kankaina on Kierrätyskeskuksesta jossain kangaspussissa ostettua paitakangasta, Ikean kangasta, jostain saatua puuvillakangasta ja tätini vanha verho. Sininen ja vihreä on poimittu huoneen seinätarrasta ja Ikean kankaasta tulee vähän kontrastia. Valkoinen valikoitui mukaan, jotta kokonaisuudesta tulisi raikkaampi. Sulolle tärkeintä olivat valkoisen kankaan kaupungissa seikkailevat moposkootterit.

Meillä ei muuten todellakaan ole koskaan näin siistiä, kuin näissä kuvissa on. Tilanne on täysin lavastettu. Tässä (kaunisteltu) kuva huoneesta noin kaksi minuuttia kuvien ottamisen jälkeen:

#arkirealismi #lastenhuone #vaintaaperojutut

A photo posted by Sara Palojärvi (@siskoneule) on Feb 15, 2016 at 1:44am PST

Kudottu arvoitus

Kudottujen kuviollisten tekstiilien kurssi on päättynyt. Kuka arvaa, mitä olen kurssilla tehnyt? Jos et näe videoita, voit katsoa ne tästä ja tästä.

Tässähän pääsee leikkimään koodaria. #tapituskaavio #kudonta #kultavilla #tekstiilisuunnittelu #metropolia_uas

A video posted by Sara Palojärvi (@siskoneule) on Feb 4, 2016 at 3:55am PST

😍 #tekstiilisuunnittelu #kudonta #pellava #kultavilla

A video posted by Sara Palojärvi (@siskoneule) on Feb 4, 2016 at 6:12am PST

Tekstiilisuunnittelun opiskelijana Metropolia-ammattikorkeakoulussa muotoilun tutkinto-ohjelmassa

Tulipa pitkä otsikko, mutta toivottavasti sen ansiosta tämä postaus osuu monella Google-hakutuloksiin.

Minulta pyydetään silloin tällöin postauksia Metropoliassa opiskelusta ja erityisesti hakuprosessista. Omat tietoni hakemisesta ovat vuodelta 2013, mutta ehkä niistäkin joku hyötyy.

Opiskelijahaalarit mahtuvat jopa vauvamahan päälle!

Koska tämän postauksen tulevat lukemaan myös muut kuin blogini pitkäaikaiset lukijat, avaan ensin omia taustojani: valmistuin ylioppilaaksi keväällä 2013 M:n papereilla ja keskiarvoni oli siinä 8,5 paikkeilla. Keskiarvo oli ainakin vuonna 2013 ammattikorkeakouluun hakiessa ja tuolla keskiarvollani sain täydet pisteet ylioppilastodistuksesta. Olen toiminut yrittäjänä ja freelance-neulesuunnittelijana vuodesta 2010, omalta harrastepohjalta. Pääsin tekstiilisuunnittelun koulutusohjelmaan ensimmäisellä yrittämällä. Hain silloin myös Aalto-yliopistoon lasi- ja keramiikkataiteeseen, mutta tipuin pääsykokeiden toisessa vaiheessa pois. Se oli lopulta hyvä asia, sillä keramiikka ei todellakaan ollutkaan minun juttuni.

Olen aloittanut opinnot koulutusohjelmassa, mutta tällä hetkellä opiskelen vuonna 2014 aloittaneiden ryhmässä, joka taas kuuluu tutkinto-ohjelmaan. En tiedä, mitä eroa näillä käytännössä on, mutta meillä on eri opetusohjelmat. Opetusohjelma muuttuu joka vuosi, joten jos koulusta on vuoden pois esimerkiksi vanhempainvapaan tai asepalveluksen takia, joutuu seuraavina vuosina vähän selvittelemään, mikä kurssi vastaa mitäkin omaan alkuperäiseen opetussuunnitelmaan kuuluvaa kurssia.

Pääsykoe oli vuoden 2013 keväällä kaksiosainen ja sitä ennen täytettiin netissä ennakkotietolomake omasta työkokemuksesta ja harrastuneisuudesta tekstiilialalla, jonka perusteella lähetettiin kutsu pääsykokeisiin. Pääsykokeen kahtena päivänä tehtiin tehtäviä omaan alaan liittyen. Ensimmäisenä päivänä kaikki muotoiluun hakevat tekivät samat tehtävät, jotka olivat piirustustehtäviä, ja toisena päivänä keskityttiin siihen ykkösvalintana olleeseen alaan, tai alaan, jonka pääsykokeen toiseen valintaan pääsit. Tässä välissä taisi olla joku karsinta, mikäli oikein muistan? Toisena päivänä tekstiilisuunnittelun kokeessa oli haastattelu, maalaus-, askartelu- ja suunnittelutehtävä.

Moni ajattelee, että pääsykokeissa menestyvät hyvät piirtäjät. Näin ei kuitenkaan ole! Eniten merkitystä on ilmaisulla ja näkemyksellä. Piirtämisen tekniikkaa voi oppia ja sitä opiskellaankin piirustuksen ja maalauksen kursseilla, joten ei hätää, jos piirtämäsi ihmiset ovat vähän muotopuolia. Tekstiilisuunnitteluun hakiessa oli hyvin tärkeää ymmärtää mille alalle on hakemassa ja millaisena näkee tulevaisuutensa suunnittelijana. Eli kannattaa siis tutustua etukäteen alaan ja tutkia erilaisia urapolkuja tekstiilialalla. Itse vastasin abivuonna, että tulen työskentelemään käsityölehdessä, sillä olin tehnyt niissä töitä jo kolme vuotta.

 Kudontaa ensimmäisellä vuosikurssilla

Metropolian tekstiilisuunnittelun linjasta löytyy netistä hirveän vähän tietoa, joten suurin osa meistä vuonna 2013 aloittaneista ei tiennyt paikkaa vastaanottaessaan ollenkaan, mitä koulussa tultaisiin opiskelemaan. Jotain tietoa sain etukäteen opetussuunnitelmasta, mutta suurimmalla osalla kursseista oli vain otsikko, eikä lainkaan kuvausta kurssin sisällöstä. Olin siis melkoisen yllättynyt, kun kudotut materiaalit tarkoittikin oikeasti kangaspuiden ääressä istumista. Ihan mahtavaa!

Ammattikorkeakoulussa opiskelu on hyvin koulumaista. Korkeakouluopiskelu on toki vapaampaa, kuin lukiossa, mutta suurimmalla osalla kursseista on läsnäolopakko. Kuulun itse niihin "luuseriopiskelijoihin", jotka ovat paljon kursseilta pois, mutta meillä onkin pieni lapsi ja raskausaikana en vaan voinut olla kaikilla kursseilla läsnä, vaan saikutin tosi paljon. Päivät ovat yleensä kuusituntisia, yhdeksästä kolmeen, ja opetusta on pääosin aamupäivisin. Iltapäivisin on itsenäistä työskentelyä. Aivan kaikkina päivinä ei lähiopetusta ole, joten näinä päivinä voi tulla koululle vaikka vasta kolmen jälkeen tekemään hommia, mikäli niitä ei pysty tekemään kotoa käsin. Koululla on avoimet ovet iltaisin puoli yhdeksään asti, joten iltaisin voi tehdä omia projekteja tai niitä ehkä rästiin jääneitä kurssitehtäviä. Jos ala on tuttu ja tekstiilitekniikat hallussa, voi 80 prosentin läsnäolopakko turhauttaa toden teolla ja tuntua turhan holhoavalta. Itse haluaisin saada kurssin alussa selkeän kurssiaikataulun, johon olisi merkitty opetuspäivät sekä deadlinet, mutta aina sitä ei saa.

Ykkös- ja kakkosvuonna meillä on ollut mm. tekstiilimateriaalien kurssi, piirustusta ja maalausta, elävänmallin piirustusta, värioppia, Illustrator-opetusta, käsinneulontaa, neuleohjeiden kirjoitusta, koneneulontaa, kudontaa, valokuvausta, esitystekniikkaa, painokankaita... Vaikka mitä! Ensimmäisenä vuotena käydään läpi perustekniikoita ja toisen vuoden aikana sovelletaan ja syvennetään osaamista. Yliopisto-opinnoista poiketen meillä on myös kaksi parin kuukauden pituista harjoittelua. Ensimmäinen harjoittelu minulla alkaakin jo huhtikuussa. Kolmantena vuotena edessä on myös kansainvälinen Heimtextil-messuprojekti, jonka aikana on mahdollista lähteä Saksaan tekstiilimessuille.

Tässä muutamia aikaisempia opiskeluun liittyviä postauksiani:
Portfolioni
Piirustus ja maalaus, 2. vuosikurssi
Painetun kankaan kokeiluja
Koneneulontaa
Neuleohje Novitalle
Kudotut materiaalit, 1. vuosikurssi
Materiaalikontrasteja
Projekti Torikortteleille
Rukilla kehräystä

Kaikki opiskeluaiheiset postaukseni löydät Opiskelu-kategorian alta. Instagramiakin kannattaa seurata, sillä postaan sinne usein koulujuttuja.

Oletko hakemassa Metropoliaan? Vastaan mielelläni kysymyksiin ja niitä voi laittaa tänne blogiin tai vaikka Instaan, jos hengaat siellä enemmän. Instagramissa voit seurata myös Metropolian omaa profiilia tai kurkata kulissien taakse #metropolia_uas. Onnea korkeakouluhakuun!

Mitä ihmeen pesunukkaa?

Facebook-kirppiksillä on aivan omat sääntönsä ja slanginsa. Olen ostellut niiltä vaatteita sekä itselleni että lapselle ja moni käytäntö alustavista varauksista postissa kadonneen ostoksen postikulujen puolittamiseen on tullut tutuksi. Kaikkeen en kuitenkaan totu, ja yksi esimerkki tästä on sana pesunukka tai pesuhaitu. Siis mikä? Miksei puhuta vain nukasta ja nypyistä, rehellisesti niiden omilla oikeilla nimillä.

Seuraavat lainaukset keräsin suoraan lastenvaatteiden FB-kirppiksiltä:

"Vähän pesuhaitua pinnassa, mutta ehjiä ja tahrattomia."

"Alareunassa hieman pesuhaitua, muuten siisti."

"Haitua mutta vielä voi hyvin käyttää."

"Reilu pesuhaitu haalistaa väriä."

"Ehjä, tahraton hiukan haituhaalistumaa."

"Siistejä, hyväkuntoisia, normaalia pesunukkaa, ei tahroja eikä reikiä."

Sanon tämän tekstiilialalla työskentelevänä: pesuhaitua tai -nukkaa ei ole terminä olemassakaan. En tiedä kuka nämä on alun perin keksinyt, mutta nimitys on harhaanjohtava. Kaikista pahin on yhdistelmä "merkille tyypillistä pesunukkaa". Tuntuu hullulta, miten provosoidun näin pienestä asiasta ja kansankielisestä ilmaisusta, mutta taustalla vaikuttavat isommat jutut.

"Pesuhaituva" ei johdu pesemisestä. Sen taustalla on tekstiilien pilling-ilmiö, joka tarkoittaa suomeksi nyppyyntymistä. Tekstiilin pinnasta nousee langan kuituja pystyyn ja nämä kuidut takertuvat toisiinsa sekä keräävät ympärilleen irtonaista kuitua ja muuta roskaa, jolloin muodostuu nyppy. Alkuun nyppy muistuttaa epämääräistä nöyhtää, mutta ajan mittaan se saattaa nousta kunnolla kankaasta koholle selkeästi näkyvänä. Pilling-ilmiötä ilmenee erityisesti huonolaatuisissa, edullisesti ja heikoista materiaaleista valmistetuissa kankaissa. Jokainen on varmasti pidellyt joskus käsissään trikoota, jossa ei näy nypyn nyppyä parinkaan vuosikymmenen ahkeran käytön jälkeen, ja toisaalta myös sitä ketjuvaateliikkeestä ostettua parin euron rytkyä, joka oli nukkainen jo sovituskopissa.

Nyppyä muodostuu heikkolaatuiseen kankaaseen ilman pesuakin, mutta pesukoneessa tekstiili luonnollisesti joutuu kulutukselle, mikä edistää nyppyyntymistä. Pesukoneiden kankaalle aiheuttama kulutus riippuu pesuohjelmasta ja sen pituudesta, sekä siitä, miten täynnä rumpu on. Nukkaantumista voi vähentää pesemällä vaatteet nurinpäin ja arat materiaalit pesupussissa hienopesuohjelmassa. Vetoketjut, strassit ja muut terävät yksityiskohdat muissa vaatteissa altistavat koko koneellisen kovemmalle kulutukselle. Siksi niistä olisi hyvä aina sulkea vetoketjut ja koristellut biletopit tulisi sujauttaa pyykkipussiin, jolloin terävät koristekivet aiheuttavat hallaa vain paidalle itselleen. Rintaliivienkin hakaset voivat vahingoittaa muita vaatteita, joten jos et pese liivejä käsin, muista sulkea hakaset ja laittaa liivit pesupussiin.

Me suomalaiset olemme huonoja reklamoimaan. Jatkuvasti kuulen valituksia hutiostoksista, jotka eivät ole kestäneet käyttöä paria päivää pidempään. Yleensä ostaja soimaa tästä itseään: "Miksi ostin huonoa? Olisin voinut valita kalliimpaa ja parempaa." En voi pelastaa koko tekstiilibisnestä, mutta sanon tämän nyt täällä: jokaisella on oikeus valittaa huonosta laadusta, myös alevaatteen kohdalla! Vaatteen tulisi kestää puolisen vuotta käyttöä (mikä on minusta todella lyhyt aika!), eikä sen sinä aikana tulisi revetä liitoksistaan tai kulua niin hirveän näköiseksi, ettei siihen pukeutuneena ilkeä poistua kotoa. Värien tulisi myös pysyä, mikäli vaate on pesty oikeanlaisella, valkaisemattomalla pesuaineella.

Mikäli emme tee reklamaatioita, eivät vaatteita valmistaneet yritykset saa tietoonsa huonoja eriään, jolloin ne voitaisiin vetää pois myynnistä ja seuraavat voitaisiin tehdä edellisestä viisastuneena. Pienillä vaatemerkeillä tekemättömät reklamaatiot voivat jopa viedä koko yrityksen maineen, kun asiakas avautuu somessa ja yhä useampi saa tietoa yrityksen huonolaatuisista tuotteista, vaikka kyseessä olisikin ollut yksittäinen maanantaikappale. Yleensä yritykset ottavat reklamaatiot oikein hyvin vastaan ja pilalle mennyt tuote korvataan joko rahalla tai uudella vastaavalla. Poikkeuksiakin on, valitettavasti. Vaatteen huonolaatuinen kangas ei kuitenkaan koskaan ole asiakkaan syy, eikä asiakkaan kannata tyytyä kohtaloonsa ja todistella itselleen, että kyseessä on vain merkille tyypillinen ominaisuus. Tiedän, että joidenkin firmojen kohdalla jaloilla äänestäminen ja ostamatta jättäminen ovat vaikeita valintoja, onhan heidän vaatteissaan niin herkut kuosit ja hauskat mallit. Joskus on täysin arpapeliä, osuuko kohdalle hyvää vai huonoa tekstiiliä. Sitä ei aina tunne sormenpäissään, vaikka kuinka olisi harjaantunut materiaalien hypistelyssä.


Kylläpä helpotti, kun sai avautua kunnolla.

Ekompaa pyykinpesua

Kaupallinen yhteistyö. Tuotteet antoi testattavaksi Villiankka.

Tunnustaudun pyykkifanaatikoksi. Suosikkini kotitöistä on nimenomaan pyykinpesu, erityisesti sen lajittelu. Rakastan sitä tunnetta, mikä tulee, kun pyykit on lajiteltu väreittäin, materiaaleittain ja pesulämpötiloittain omiin Ikean kasseihinsa odottamaan koneeseen laittamista. Pesen kaikki vaatteet nurinpäin, nepparit ja vetoketjut suljettuina sekä herkimmät, kuten neuleet ja sifonkipaidat verkkokankaisissa pesupusseissa. Pesupusseihin pääsevät myös rintaliivit hakaset suljettuina, pitsiset alusvaatteet, sukkahousut ja ne pienet lapsen sukat, jotka muuten hukkuisivat helposti pyykkikoneen tiivisteiden väliin. Sen verran menen kuitenkin siitä mistä aita on matalin, että pesen kaarituelliset rintaliivit käsinpesu- tai hienopesuohjelmalla, laiska kun olen. Villaa jaksan pestä käsin noin kerran kuussa, kun villavaippahousut kaipaavat pesua ja lanoliinituksen.

Villavaippahousuja lanoliinikylvyssä

Pyykkikoneemme on häälahjaksi saatu Rosenlew parin vuoden takaa. Siihen mahtuu pyykkiä kerralla 6 kg ja erilaisia pesuohjelmia on paljon. Kone on vesipihi ja eri eko-ohjelmia käyttämällä pääsee vieläkin vähemmän sähköä kuluttavaan meininkiin, mutta yleensä käytän tavallisia puuvillaohjelmia, 40 ja 60 astetta, jotta pesutulos miellyttää minua. En juuri koskaan pese puolikkaita koneellisia. Pesuaineina meillä käytetään pyykin pesussa jauhemaisia zeoliitittomia vaippapyykkiin sopivia marketeista löytyviä merkkejä. Myös fostaatittomuus on meille plussaa ja hajusteettomuus ehdotonta - tai siis minulle, minähän meillä pyykkiin liittyvät hankinnat teen ja päätän. Mies saa korkeintaan pestä valmiiksi pyykkikoriin ladottuja koneellisia ja ripustaa ne narulle. Vaippapyykin hän osaa tehdä itse alusta loppuun villatuotteita lukuunottamatta. Jauhemaisten pesuaineiden lisäksi käytössä ovat olleet eri merkkien palamuodossa olevat sappisaippuat ja supermonikäyttöinen marseillesaippua, jolla voi pestä kädet, herkän käsipyykin ja huovuttaa.

Halusin kuitenkin vaihtelua. Erityisesti tarvetta löytyi pyykkikoneeseen sopivalle villanpesuaineelle ja jollekin tujulle, mutta ympäristöystävälliselle tahranpoistajalle. Villiankan Leila suorastaan luki ajatukseni, kun hän viime vuoden puolella tarjosi minulle testattavaksi erilaisia saksalaisen Ulrichin ekopesuaineita, joiden ainoa kotimainen maahantuoja hänen yrityksensä on. Sain mukaani villanpesuainetta, lanoliinia, nestemäistä sappisaippuaa ja tahrasuolaa, joka ensin kuulostaa sisältönsä puolesta pelottavalta, mutta onkin hyvin ekologinen ja vieläpä monikäyttöinen (sillä voi puhdistaa jopa pinttyneen kattilan)!

Ensimmäisenä testiin pääsi Ulrichin nestemäinen sappisaippua, joka oli minulle muotona uusi tuttavuus palasaippuoiden jälkeen. Palasaippualla hinkkaamiseen tottuneena oli vaikea uskoa, että nestemäistä ainetta pyykinpesukoneen lokeroon lorottelemalla voisi saada tulosta aikaan, mutta niin vain yllätyin. Huuhdon edelleen likaantuneista vaatteista haalealla vedellä tuoreeltaan pahimmat ruokatahrat, mutta palasappisaippualle en enää tuhlaa ajatustakaan. Kokeilin nestemäistä sappisaippuaa niin villapyykkiin kuin puuvillaisiin vaatteisiinkin. Ensimmäisenä testiin pääsi raskausaikana käyttämäni merinovillainen neule, joka oli alkanut kellastua niskasta ja josta olin jo joutunut leikkaamaan laputkin kellastuman vuoksi irti. Yyh, raskausajan hiki oli ihan kamalaa ja imetyshiki sitäkin pahempaa. En ollut vielä pessyt neuletta kertaakaan, joten pelkäsin sen huopuvan pyykkikoneessa muodottomaksi. Hellävarainen paljon liotuksia sisältänyt villapesu muutamien villasukkien kanssa, villanpesuaine ja tässä tapauksessa neuleen niskaan hierottu sappisaippua tekivät kuitenkin ihmeitä paidalle. En tietenkään muistanut ottaa kuvaa alkuperäisestä neuleesta (ja kuka edes haluaisi nähdä toisen pilalle hikoilemaa paitaa, hrr), mutta kellastuma vaaleni hieman. Nyt se ei enää pistä silmään, vaikka syynäämällä sen löydänkin.

Mutta ne villasukat! Ihanan tuntuisia! Tästä lähin muistan ottaa aina villasukat muusta pyykistä sivuun ja pestä ne vain villalle tarkoitetulla pesuaineella. Hyvästi tavallinen jauhemainen pesuaine ja narskuva emäksisestä (pH 10,5) vaurioitunut villa. Ulrichin villanpesuaineessa on mukana lanoliinia, joten sillä pestyjä villavaatteita ei tarvitse muutenkaan olla pesemässä niin usein. Kokeiluna pyöräytin muutamat villavaippahousutkin samoilla pesuaineilla ja olin tulokseen oikein tyytyväinen. Villa tuoksui villalta, ei miltään hajusteelta, toimi ilman erillistä lanoliiniuittoa ja tahrat olivat kadonneet, vaikka en esikäsitellyt niitä huuhtelua enempää. 1200 kierroksella lingotut villahousut myös kuivuivat nopeasti. Käsinpestyjä villiksiä kun saa odotella käyttöön jopa neljä vuorokautta, vaikka kuinka vaihtaisi niiden alla olevaa pyyhettä, kääntelisi pöksyjä ja lopulta ripustaisi ne mustekalaan kuivumaan. Aivan kaikille villahousuille, kuten Disanan herkästi huopuville villiksille ja itse neulotuille hahtuvapöksyille en uskaltaisi kokeilla konepesua, joten ne puhdistuivat näppärästi ämpärissäkin. Lanoliinitin nekin Ulrichin lanoliinilla, joka oli hajusteettomana miellyttävä kokemus. Hajusteettomassa lanoliinissa on se etu, että villahousujen hajusta tunnistaa heti pesun tarpeen, eikä hajuste, kuten laventeli, peitä pissan hajua vielä siinä vaiheessa, kun hygienian vuoksi villikset olisi hyvä nakata välillä pesuun. Hajusteettomana tämä lanoliini ei myöskään ärsytä herkkäihoistakaan.

Moni uskoo vieläkin ekopesuaineiden olevan heikkotehoisia, mutta jo tähän mennessä testaamani Ulrich natürlichin tuotteet ovat olleet aivan yhtä hyviä, ellei jopa parempia, kuin vastaavaan käyttöön tarkoitetut markettituotteet. Tein vertailua supermarketin pesuainehyllyllä ja vaikka siellä myynnissä olleet tuotteet olivat edullisempia, en ensimmäisenä välttämättä tarttuisi niihin. Esimerkiksi villanpesuun sopivista nestemäisistä pesuaineista yhdessäkään ei ollut lanoliinia. Villanhoitoaineet maksavat marketeista ostettuina melkoisen paljon, mikäli niitä ylipäätään löytää. Saattaakin siis olla se ja sama ostaa laadukkaampaa tavaraa kerralla, kuin lähteä metsästämään erillistä lanoliinia, jos tavoitteena on mahdollisimman helppo villapyykki. Hajun- ja tahranpoistoon suunniteltuja tuotteitakin löytyi lähinnä yhdeltä suurelta nimeltämainitsemattomalta valmistajalta, joka ei ole sitoutunut eläinkokeettomuuteen, toisin kuin Ulrich. Muutenkaan en halua tukea monikansallisia suuria yrityksiä, vaan mieluiten pientä kotimaista ja seuraavaksi eurooppalaista ekologista.

Seuraavalla kerralla aiheena on tosi dirty laundry, kun kokeilen ällöjen hajujen ja ikuisuustahrojen poistoa. Onko ihan pimeää saada kiksejä pyykinpesusta?

Suomen kaamein lapsiperheläävä

En erityisesti pidä siivouksesta ja esimerkiksi imurointi kuuluu kodinhoidon inhokkeihini. Tyhjennän mieluummin vaikka koko kodin hajulukot, kuin imuroin eteisestä kuivuneet kurat tai yritän epätoivoisesti sohia imurin letkulla parisängyn alla seikkailevia pölykoiria. Ainoa suosikkini siivouksessa on pyykin pesu. Olen ns. pyykkinatsi, eli haluan lajitella pyykin itse oikeisiin kategorioihin kankaan pohjavärin, materiaalin ja pesuohjeen mukaan. Villahaalari samaan koneelliseen lakanoiden kanssa? Ei ikinä! Myös märkien pyykkien ripustaminen narulle on ihan kivaa, JOS muistan tehdä sen ajoissa ennen nukkumaan menoa. Pyykit kun tuppaavat unohtumaan märkinä koneeseen ja muistan ne suurin piirtein siinä vaiheessa iltaa, kun olen siirtymässä sänkyyn ja Sulo herää tissiä huutaen omassa huoneessaan.

Kun yhdistetään siivoushaluttomuus, alle vuoden sisään sairastettu masennus, koulu, yrittäjyys, työnhaku, autokoulu, muutto ja pimenevät illat, on selvää, ettei kämppä aina näytä edustuskelpoiselta. Meillä tämä tilanne räjähti käsiin ennen muuttoa, kun asunto alkoi täyttyä muuttolaatikoista, seuraavaan asuntoon hankituista tavaroista ja lapsen sotkuista, joita ei enää jaksanut raivata. Muutimme marraskuussa 45,5 neliön kokoisesta kaksiosta 68 neliön kolmioon keittokomerolla. Reilut 23 neliötä mahdollistivat räjähdyksen aivan uudella tasolla. Nyt meillä oli kyllä tilaa kävellä asunnossa, mutta hitto meillä näytti kamalalta, kun meiltä puuttui huonekaluja ja tavarat seilasivat pitkin lattiaa ja muuttolaatikoita oli joka paikassa.

Ennen muuttoamme Marja Hintikka Live keräsi nettisivuilleen kuvia (niitä on muuten paljon, klikkaa sivun lopussa "Lataa lisää viestejä" ja näet ne kaikki) suomalaisista lapsiperheläävistä, joissa oli siivouamisen sijaan keskitty elämiseen, ja päätin vitsillä pistää pari kuvaa meidän kammottavasta luolasta. Naureskelin itsekseni sille, että kyseessä oli kisa, jonka voittaja saisi siivoustiimin luokseen. Eihän meille kukaan tulisi siivoamaan ja osallistujia on niin paljon, ettei meillä ole mitään mahdollisuuksia. No olipa sitten kuitenkin... Marraskuun alussa tapahtuneen muuton jälkeen sain sähköpostiini viestin, jossa kysyttiin saisiko meidän asunnon kuvan laittaa äänestykseen, jossa valittaisiin kaamein läävä. Ensimmäisenä ajattelin, että ei todellakaan! Olin kuvaillut asuntoamme kilpailussa seuraavin sanoin, enkä missään nimessä halunnut paljastua, vaikka teksteissä pienen pieniä vihjeitä meidän perheestä olikin:

"Sisustuslehtien mukaan kauniiseen sisustukseen tarvitaan erilaisia helposti fiiliksen mukaan vaihdeltavia tekstiilejä (läjässä etualalla), klassikkokalusteita (lapsen sänky takaseinällä), ajan patinaa (rukki oikealla taustalla), säilytystilaa tavaroille (sängyn alla ja sen ympärillä), tunnelmallista valoa (katossa kaunis varjostin) ja ripaus omaperäisyyttä (lasketaanko kaaos?). Onneksi meillä on muutto kolmen viikon päästä isompaan asuntoon! Et varmaan uskoisi, että tässä kämpässä asuu bloggaaja?"

"Eilen juhlittiin uutta työpaikkaa kavereiden kanssa skumpalla kilistellen. Maitotölkit oli silloin huuhtelematta tiskipöydällä. Jälkikäteen tajusin niiden haisevan. Ei jaksettu siivota juhlien jälkeen. Eikä varmaan huomennakaan, koska tiskipöytä räjähtää päivässä tähän kuntoon."

Minua nolotti ihan kamalasti, miten meillä saattoi näyttää niin järkyttävältä. Somessa ja blogissa meidän perheen elämä näyttää silotellummalta ja jopa kauniilta, mutta todellisuus oli jotain aivan muuta. Kaaos turhautti, suretti, raivostutti ja suoraan sanottuna vitutti, mutta en saanut tehtyä sille mitään. Nukun edelleen huonosti, joten asiat unohtuvat, tavarat jäävät käsistä mihin sattuu ja kaaoksen purkaminen väsyneenä ei ole helppoa. Pyörittelin meiliä hetken päässäni ennen kuin huutelin miehelle, että saako meille tulla siivoamaan ja kuvaamaan. Hän antoi luvan ja siinä vaiheessa päätin, että anti mennä vaan. Oikeastaan siivous olisi ihan törkeän hieno juttu! Joku muu hoitaisi sen likaisen työn ja siinä vaiheessa kameroidenkaan läsnäolo ei enää tuntunut pahalta. Masennuksesta blogissa avautuminenkin vapautti, joten tämä varmaan aukoisi loputkin solmut pään sisältä. Nopeasti äänestyksen alettua huomasin, että meille sateli ääniä kovaa vauhtia. Oli liikuttavaa, että muut halusivat juuri meidän saavan asuntomme kuntoon!

Näköjään Heikkiäkin turhautti jossain vaiheessa siivousta

Meillä on luonnollisesti muuton jäljiltä kaikki hukassa, myös kamera latureineen (mmm... seliseli) ja kymmenen hengen siivousporukka pisti vielä järjestyksen uuteen uskoon, joten tässä postauksessa tyydyn edelleen kännykkäkuviin ja MHL:n somesta napattuihin otoksiin. Siivouspäivänä meille siis laukkasi ovesta sisään jäätävä määrä porukkaa siivoustarvikkeiden ja huonekalujen kanssa. Meillä on ollut tämän syksyn taloudellisesti tiukkaa, joten emme olleet saaneet itse hankittua mm. kirjahyllyä olohuoneeseen. MHL hoiti meille siis siivouksen lisäksi parit huonekalut ja koreja tavaroille Ikeasta.

Tämän myöntäminen on bloggaajalle vaikeaa, mutta yhtenä isona haasteena asunnossamme olivat käsityötarvikkeeni, lankani ja kankaani. Kaikkia löytyi kaikkialta ja ne piti järjestää fiksusti. Meille oli pyydetty ammattijärjestäjä Ilana Aalto pohtimaan juuri työhuoneenanikin toimivaa makuuhuonetta. Jenny ja Marja järjestivät Ilanan kanssa kaikki välineet siististi laatikoihin ja hyllykköön. Muuttolaatikoita tonkiessa löysimme varmaan pari kolme Ikean kassillista keskeneräisiä käsitöitä, joita olen kuljettanut mukanani muutosta toiseen. Vanhimmat ristipistotyöni muistan aloittaneeni 8-vuotiaana, siis 13 vuotta sitten! Ihan järjetöntä! Silti en vieläkään raaskinut nakata niitä menemään, vaan uskottelin, että kyllä minä joku päivä vielä keskeneräisillä kirjonnoilla koristelen vaikka kangaskassin. Saas nähdä. Ohjelman tekijät olivat yhtä mieltä siitäkin, että minulla on aivan liikaa lankoja. Olen saanut niitä vuosien saatossa lahjaksi sekä työn kautta. En kuitenkaan halunnut yhdestäkään kerästä eroon, sillä tiesin, että tarvitsen lankoja vielä opinnoissani. Tälläkin hetkellä minulla on kudonnan kurssi, jolle vein kassillisen lankoja.

Olen tavallaan aika avoin ihmisenä, mutta vieraat ihmiset tonkimassa likapyykkikoria ja lajittelemassa pikkuhousuja tuntui aika hurjalta. Myös video Marjasta kaivamassa meidän kylppärin lattiakaivoa sai niskakarvat pystyyn. Kääk, te tosiaan siivositte huolellisesti! Onneksi pyykkikoritouhut havaittuani minut vietiin pois kotoa kahville Jennyn kanssa, muuten olisin varmaan jossain vaiheessa saanut slaagin. Kotiin tullessa vastassa oli siivoustiimi toivottamassa tervetulleeksi puhtaaseen kotiin. Pöydillä ja kirjahyllyllä oli kynttilöitä, meidän kaikki ihanat antiikkiastiat hyllyillä näkyvillä, muuttolaatikot viimein pahvinkeräyksessä (jankkasin tosin pitkään siitä, miten ne kannattaisi antaa ilmaiseksi FB-kirppiksellä jollekin tarvitsevalle, mutta myönnyin lopulta) ja lelut omilla paikoillaan. Meidän koti näytti kodikkaalta ja viihtyisältä. En muistanutkaan miten kivoilta kaikki huonekalut voivat yhdessä näyttää, kun niiden ympäriltä puuttui kaaos. Ja ne kynttilät! En ollut Sulon syntymän jälkeen suostunut edes ajattelemaan niitä, sillä pelkäsin Sulon suunnilleen sytyttävän talon palamaan, mutta seinään pultatun kirjahyllyn päältä niitä on todella vaikea saada putoamaan. Kynttilät pääsivätkin heti mukaan meidän sisustuksen suosikkeihin.

Makuuhuone oli mahtava. Tilava, vaalea ja näppärä työhuoneena. Viimein minulla oli oma työpöytä! Katsokaa miten siistissä rivissä kankaat ja askartelutarvikkeet ovat nyt kirjahyllyssä! Jennylle kiitos sinisistä nimilapuista, ei olisi itselläni tullut mieleenkään laittaa sinistä meidän makkariin, mutta se sopii muun värimaailman kanssa oikein hyvin yhteen. Mieheni on aiemmin sanonut, ettei halua kotiinsa mustavalkoista sisustusta, mutta kun näin meidän makkarin, saatoin hieman hurahtaa yksinkertaisuuteen. Ihan skandinaavisen steriiliä sisustusta meillä ei tule olemaan, mutta värejä ja kuoseja sopisi karsia jokaisesta huoneesta. Olkkari saa pitää pinkit verhonsa ja mattonsa, sekä Sulon huone kuosioksennuksen, mutta keittiö ja makkari toimivat vähemmälläkin.

Koska minulla ei ole kuvia asunnosta, suosittelen tätä juttua asunnon muodonmuutoksesta ja tätä videota, jossa on sama pätkä meidän asunnosta, kuin kauden päätösjaksossa.

Kiitos MHL kaikesta avusta ja uurastuksesta. Tässä asunnossa kelpaa viettää joulua. ♥

Kuvat on lainattu Marja Hintikka Liven Facebookista