10/09/2013

Hullu matontekijä


Kaksi päivää olen kutonut kuin hullu. Sain kudonnan kurssityönä tekemäni maton valmiiksi arviolta 15 tunnissa, vaikka se sisälsikin useasti vaihtuvia kuteita ja kuvioita. Nyt olen aivan jumissa, minulla on elohiiri molemmissa silmissä, vasemmassa reidessä ja poskipäässä. Silti on tyytyväinen olo. En malta odottaa, että saan ensimmäisen mattoni meille kotiin.





Koulun kangaspuiden lisäksi olen puuhaillut myös Novitan toimituksen kangaspuiden parissa. Kuulin, että he tarvitsisivat apua loimen laittamisessa ja minähän sitten lupauduin laittamaan puut kuntoon. Otin jatkuvasti kuvia eri vaiheista ja ajattelin, että kuvista voisi olla jollekin hyötyä, jos ne tänne blogiin laittaisin. Kiinnostaisiko teitä siis pieni selostus siitä, miten loimen laitto kangaspuihin tapahtuu?


 Photos 1, 2 & 3 by ArtoGallery.

4 kommenttia:

  1. Ois niin taivaan lahja, jos kertoisit ja havainnollistaisit, miten se tapahtuu! Mulla lojuu tuossa olohuoneessa kangaspuut, mutta en tiedä miten niitä pitäisi käyttää..! Loimitus onkin ollut se eniten mieltä askarruttanut asia..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sinetöi päätökseni kirjoittaa puiden loimittamisesta. :)

      Poista
  2. Kiinnostaa todellakin. Kiitos jo etukäteen!
    - Susanna maalta -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu! Toivottavasti ohjeen tapaisesta on teille lukijoille apua! :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.