1/06/2015

Joulun käsityöt


Viime joulu vedettiin rennolla linjalla. Kyläiltiin kaikki pyhät, jolloin oma koti sai rojottaa sotkuisena, eikä ruokapuolestakaan tarvinnut stressata. Joulusiivouksen sijaan meillä oli joulusiivo. Myös lahjaosasto oli yksinkertainen. Siskolle maksoin verhokankaan eräällä kangaskauppakäynnillä, veli sai vaatteita, äiti jatkoa aterinsarjaansa ja mies pastan tekoon liittyviä välineitä.


Itse tehdyt lahjat pidin minimissä, koska minulla ei olisi välttämättä ollut aikaa tehdä kaikille edes jotain pientä. Anoppi sai toivomansa uudet patalaput ja vaareille värkkäsimme t-paidat Sulon jalanjäljillä. Näiden pienten lahjojen kylkeen ostettiin Kirkon ulkomaanavulta erilaisia lahjoja, jotka menivät perille sähköpostilla. Helppoa.


Vaarien t-paitojen painamisen yhteydessä painettiin meille vanhemmillekin omat paidat. Ihania nuo pienet varpaat. <3 br="">


Jouluna kokeilimme ensimmäistä kertaa gluteenitonta piparitaikinaakin. Tai siis lähinnä mies kokeili ja minä leikkelin piparit muoteilla ja koristelin. Tai yritin koristella. Kuorruttaminen ei todellakaan ole vahvuuksiani, joten hoidin homman kieli poskella.


Pipareiden lisäksi joulutunnelmaa kotiin toi tämän perheen ensimmäinen oma joulupuu tai pikemminkin jouluananas. Emme löytäneet mistään sopivaa ja edullista pientä pöytämallia, joten koristelimme sitten ostamamme ananaksen.

2 kommenttia:

  1. Aivan loistava idea tuo jouluananas! : D
    Helpompi myös päästä eroon joulun jälkeen kun voi vaan pilkkoa ja nauttia.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.